sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pienen pieni leppäkerttu, suuren suuri elefantti

Puikoilla on tällä hetkellä pieniä eläimiä sekä suuria eläimiä.

Kielo-langan lopusta ajattelin tehdä pikkutyttärelle sukat, jotka matkivat vähän mansikkasukkien värimaailmaa, mutta kuvituksena tällä kertaa leppäkerttuja. Malli on ihan oma ruutupiirrosta myöten. Vähän kyllä jännittää, riittääkö lanka toiseenkin sukkaan. Se on aina näissä jämälankaprojekteissa, että meinaa tehdä jostain langan lopusta jotain, että saa koko langan käytettyä ja sitten lanka loppuukin kesken ja kun päätyy ostamaan sitä lisää, niin lopulta lankaa onkin projektin lopussa enemmän kuin alussa... mutta toivottavasti tällä kertaa lanka riittää, täytyy vaikka tehdä lisää leppäkerttuja, jos vihreä muuten meinaa loppua.


Toinen puikoilla oleva projekti on hyvin romanttinen - ja toistaiseksi myös hieman salainen... Siihen liittyy eläinkunnan jättiläinen eli norsu, tässä versiossa tosin pienenä ja söpönä.


2 kommenttia:

  1. Varmaan molemmat projektit ovat jo käytössä <3 Ihania kumpainenkin ja uusia minulle <3 Tsemppiä jouluneuleisiin t. kaisamaaria Inarista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Molemmat ovat jo valmiina, löytyvät täältä: http://langanpaastakiinni.blogspot.fi/2013/06/pienen-tyton-leppissukat.html ja täältä: http://langanpaastakiinni.blogspot.fi/2013/06/romanttiset-norsusukat.html

      Poista