tiistai 20. elokuuta 2013

Lumpeenkukkia

Lumpeenkukka oli pyörinyt mielessäni neuleen kuva-aiheena keväästä saakka. Jostain syystä mieleni oli jumiutunut ajatukseen sinisen kirjavasta Nalle-langasta lumpeiden taustalla. Sellaisesta jo muutama vuosi sitten myynnissä olleesta langasta, jonka väritys muistuttaa vähän välkehtivää vettä ja jota ei taatusti saa enää mistään.
Niin uskomaton mäihä kävi, että löysin kirppikseltä KAKSI 150 gramman kerää tätä ihanaa lankaa. Niinpä oli pakko ryhtyä ajatuksista tekoihin ja suunnitella ja toteuttaa nämä sukat.


38/39-koon sukat on kudottu 3-koon puikoilla ja lankana on sinisenkirjavaa, valkoista ja vaaleanvihreää Nallea. Ja tällä kertaa muuten muistin tehdä molemmat sukat yhtä aikaa, kuten olen niin monet kerrat suunnitellut. Oli mukavaa saada molemmat suunnilleen yhtä aikaa valmiiksi!


Päätin opetella uuden tavan tehdä kantapään ja niin teinkin ristiin vahvistetun kantapään Novitan Sukkalehden ohjeella. Siitä tuli mielestäni nätti, joten aion käyttää tätä tapaa toistekin - ja ehkä opetella myös muita uusia tapoja. Kärkikavennuksetkin tein vähän toisin kuin yleensä, eli tässä on tehty sädekavennukset tavanomaisesti harrastamieni nauhakavennusten sijaan. Jostain syystä sitä jämähtää johonkin opittuun tapaan tehdä asioita, mutta itseään on hyvä välillä ravistella irti kaavoista. Siis myös muuten kuin neuleissa.


No sitten jää vielä ratkaistavaksi, mihin raaskiin käyttää nuo loput siniset langat. Tulee niistä vielä ainakin kahdet sukat, mutta millaiset. Jotkut tosi kivat pitää keksiä, kun on noin spesiaali lanka.

2 kommenttia:

  1. Hei! Eksyin tänne blogiisi Ellin koti-blogin kautta. Aivan ihania kirjoneuletöitä sinulla täällä ja muutenkin kaikkea ihanaa! Jään ehdottomasti seuraamaan tätä blogia! :)

    VastaaPoista