torstai 26. joulukuuta 2013

Vielä yhdet lapaset jouluksi

Niinpä vaan ehdin saada valmiiksi vielä viimeisetkin joululahjalapaset, joskin aika viimetinkaan meni, koska nämä valmistuivat vasta jouluaattona aamupäivällä. Nämä tuli lahjaksi omalle isukille.


Lanka on 7-veljestä graffitinharmaana ja sinisävyisenä raidallisena.
Lapasten ohje on Kotilieden sivuilta. Lankana ohjeessa oli käytetty jotain paljon ohuempaa, niinpä tein nämä miesten lapaset 48 silmukalla, kuten tuossa ohjeessa oli tehty naisten lapaset. Puikot olivat kokoa 3,5.
Tykkään tästä mallista kovasti ja tämä sinisävyinen raitalanka on mielestäni todella kaunis kirjoneuleessa.


Viimeisenä päivänä ennen joulupukin tuloa ehdin vielä tehdä vähän muutakin.

Marraskuussa tein tämän viiksiaiheisen lahjapussukan veljentyttären lahjasukille. Silloin suunnittelin tekeväni enemmänkin lahjojen aiheiden mukaisia lahjapusseja, mutta hyvä aikomus kutistui kaikessa joulunaluskiireessä siihen, että tein toiselle veljentytölle hänen lahjalapasiinsa sopivan lahjapussin leopardintassulla koristettuna. Molemmat tytöt näyttivät sekä tykkäävän lahjoistaan että laittavan pussitkin talteen.  :)


Leopardilapasista kerrottu aikanaan enemmän täällä ja täällä.

4 kommenttia: