torstai 15. toukokuuta 2014

Aallot laivaa keinuttaa

Jee, kerrankin sain napattua käyttööni miesmallin sukkia mallaamaan. Mallilla oli kova kiire (kuten tavallista), mutta pari kuvaa ehdin sentään napata.


Virveriikan blogissa on ohje näihin ihaniin venesukkiin. En tehnyt sukkia ihan tuon ohjeen mukaan, vaan veneistä tuli vähän suurempia. Tähänkin sain inspiraation Virveriikalta, sillä hän oli toteuttanut myös tämmöiset ihan samantapaiset, isompien veneiden sukat. Niistä kuvia täällä. Aaltokuviota jouduin vähän laskeskelemaan uusiksi, koska mulla oli arvatenkin eri lanka ja siten myös eri silmukkamäärä.


Aina ei voi olla luova, mutta onneksi aina ei tarvitsekaan, kun löytyy hyviä ohjeita ja ideoita toisilta. Siispä suuret kiitokset Virveriikalle kivasta mallista! Miehille ei ole kovin helppo kivoja malleja löytää, tai ainakin usein naisille ja lapsille löytyy helpommin. Tämä ohje on mielestäni aidosti tosi kiva ja samalla myös miehekäs, vaikka toki tämä sopisi naisellekin.

Miesten sukat koko 42-43
Lanka: Novita Nalle vaaleansininen, farkunsininen, valkoinen ja pikkumäärä punaista. Tummanruskea on Teetee Sallaa. Punaiset liput kirjoin neuleeseen päälle silmukoita jäljitellen, muuten kuvio on toteutettu kirjoneuleena.
Puikot: 3-kokoiset sukkapuikot

2 kommenttia:

  1. Tosi kivat sukat, ihana sininen lanka. Kiitti ohjevinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti, itekin tykkään sinisistä. Olis vielä ollut se meri taustalla, mutta kun lähimmälle järvellekin on matkaa. :)

    VastaaPoista