tiistai 20. toukokuuta 2014

Cthulhu-sukat

Olen viime aikoina harrastanut useamminkin lapasohjeitten muuntamista sukkaohjeiksi ja jatkan nyt samalla linjalla. Ravelrysta löytyi hieno ja hurja lapasohje, Cthulhu mittens. Nämä piti toteuttaa sukkina ihan vaan siitä syystä, että kuka nyt tähän aikaan vuodesta tarvitsee lapasia? (En nyt tosin oo ihan varma, miten näillä helteillä perustelisin villasukkiakaan...)


Wikipedian mukaan Cthulhu on jonkinlainen kirjallisuudesta peräisin oleva kuvitteellinen jumalolento, jonka ulkonäköä kuvaillaan mustekalan, lohikäärmeen ja ihmisen yhdistelmäksi. Tämä selvisi minulle googlailun tuloksena vasta sukkien valmistuttua, alunperin luulin kuva-aihetta ihan vaan tavallista hurjemmaksi mustekalaksi.


Sukista tuli tosi isot, jotain kokoa 44-45 ja venyttämällä menee varmaan vähän isompaankin jalkaan. Ei ollut tarkoitus tulla ihan niin isot, mutta neuloa posotin menemään näitä niin kovaa vauhtia, etten pahemmin mittaillut tai tuumaillut välillä, kun kerran silmukkamäärä oli sama, mitä yleensäkin olen Nalle-langalla käyttänyt miesten pari numeroa pienemmissä sukissa. Mutta puikotpa olikin isommat; yleensä käytän Nallessa 3-koon puikkoja ja nyt olinkin jonkin ajatushärön seurauksena ottanut 3,5-koon puikot. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen ja varmasti nämäkin aikanaan saajan löytävät.

Mutta nyt on semmoinen fiilis, että miesten sukat saa riittää vähäksi aikaa!

10 kommenttia:

  1. Hurjat. Kyllä joku isojalkainen ilahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Pitää vähän kattella ympärilleen lattianrajaan, keneltä näin isot jalat löytyisi. :)

      Poista
  2. Hurjat sukat. Kävis hyvin ainakin teineille ja moni muukin varmasti tykkäis :)

    VastaaPoista
  3. WAU! Mullekkin kelpais tommoset, varmasti yhdet hienoimmista kirjoneulesukista jotka oon nähny vähään aikaan. Varmaan oli ihan kiitettävän työteliäätkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan tossa kaavion seuraamisessa tietty haasteensa, kun malli on epäsymmetrinen ja paikoin on pitempiä langanjuoksuja. Yllättävän nopeasti nämä kuitenkin valmistui; mielenkiinto työhön pysyy hyvin yllä kun on mielenkiintoinen kuva. :)

      Poista
  4. Hei, olisko mahdollista saada sulta (ostaa) ohjetta näihin? Haluisin miehelle neulasta juurikin cthulhut mutta en oo vielä ihan niin Pro näissä hommissa että osaisin muuntaa lapaset sukiksi, varsinkaan näin isoiksi. Juuri yritin tehdä eräästä mallista isommat sukat mutta edelleen niistä tuli ihan liian pienet, miehen kenkä kun on mallia mono (45-46). Kiitos! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Ei mulla ole näihin varsinaisesti sen kummemmin ohjetta, mutta muistelen että samalla kaaviolla lähdin tekemään kuin tuota lapastakin oli neuvottu, valitsin vaan langan ja puikkokoon sen mukaan, että samalla silmukkamäärällä tuli sukiksi supiva koko. Johonkin kohtaan sitten vaan tein kantapään (kuvion kerrokset laskemalla voi päätellä, paljonko suunnilleen jäljellä olevasta kuviosta tulee lisää pituutta).

      Poista