maanantai 19. toukokuuta 2014

Huivimysteerin ratkaisu ja arvonnan voittaja kadoksissa

Muistatteko vielä tämän oudon hartiahuivitapauksen? Huivista tuli ympyrä, vaikka piti tulla puoliympyrä ja mallikertoja tuli vahingossa 32 tarkoitetun kahdeksan sijaan. Huivi sai paljon kehuja ja itseasiassa se on omastakin mielestäni ihan hieno tuollaisenaankin, mutta minua jäi tosissaan vaivaamaan, että mikä siinä ohjeen luvussa meni pieleen. Siksi oli pakko aloittaa sama huivi alusta uudestaan ajatuksen kanssa.

Ja selvishän se. Ohjeessa kuvataan sanallisesti ensimmäiset seitsemän kerrosta ja sitten kehotetaan  jatkamaan mallineuletta piirroksen mukaan. Ja tässä kohtaa minä tuossa ensimmäisessä hartiahuivissa aloitin mallipiirroksen, vaikka sitä kehotettiin jatkamaan. Eli aloitin uudestaan piirroksen riviltä 1, kun olisi pitänyt seitsemän kuvatun kerroksen jälkeen siirtyä piirroksen kerrokseen 8.
Näin yksinkertainen oli ratkaisu mieltäni vaivanneeseen pulmaan ja nyt on tyytyväinen mieli, kun tämä selvisi. :) Seuraavasta huivista on tulossa pikkuisen eri näköinen kuin ensimmäisestä, sen voin jo sanoa.


Ja sitten toiseen asiaan. Kuten otsikossakin kerrotaan, niin taannoisen arvontani voittaja on kadoksissa. Arvonnan voitti Anja Hokajärvi enkä ole kuullut hänestä mitään. En luonnollisestikaan voi lähettää arpajaisvoittoa ilman osoitetta, niinpä suoritan arvonnan lähipäivinä uusiksi, jos edelleenkään ei Anjasta mitään kuulu.

3 kommenttia:

  1. Hei hieman myöhään ja ihan sattumalta tuli tieto arpaonnesta, joka olikin sitten mennyt toiselle onnekkaalle. Sähköpostoni kyllä luin eikä siellä ollut mitään viestiä. Aika vähän olin toukokuussa koneen äärellä, aika meni sairastunutta aviomiesta hoivatessa. Kudin toki oli iltapuhteina mielen virkistyksenä. Pahoittelen tapahtunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista! Ongelmana oli se, että tuossa arvonnassa et ollut jättänyt sähköpostiosoitetta, enkä ollut sitä tosin huomannut osallistujilta pyytääkään. Mutta laitahan mulle nyt jälkikäteen osoitteesi tuossa blogin esittelypalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen, niin laitan sulle lohdutuspalkinnoksi tulemaan Virolaisen käsityölehden seuraavan numeron. :)

      Poista
  2. Tiia, kiitos huomaavaisuudesta. Ihan mielelläni tutustun virolaiseen lehteen. Tosin en kommentillani moista yllätystä odottanut, oli ihan reilua, että arvoit palkinnon seuraavalle.Kotitilannekin on jo paljon parempi kuin keväällä, joten lehti tulee varmasti luettua ja käyttöön.

    VastaaPoista