sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 1

Koska blogia on nyt takana osimoilleen tasan yksi vuosi, niin muistelenpa hieman kulunutta vuotta. :) Runsas vuosi sitten työpaikaltani oli samoihin aikoihin lopettamassa kaksi pitkäaikaista työkaveria ja sattumoisin he kaksi olivat myöskin vannoutuneita kädentaitajia; juuri ne ihmiset, joiden kanssa päivittäin höpisin käsityöjuttuja. Läksiäisten aikoihin iski tunne tyhjiöstä, että mihinkäs nämä käsityöjutut nyt sitten juttelen.


Samanaikaisesti lueskelin toisten blogeja suurella ihailulla, mutta usko omaan blogiin vasta orasti. Ensinnäkin epäilytti omien tietotekniikkataitojen riittävyys, koska kuvittelin blogin pitämisen vaativan mittavaa teknistä neroutta. Toisekseen epäilytti omat käsityötaidot ja ideat, että onko ne nyt sellaisia, mitä kehtaa netissä esitellä. (Vanha kunnon suomalainen kursailun perinne!)


Kerran sitten näin kahtena yönä peräkkäin unta käsityöblogista (mitähän Freud tähän sanoisi!) ja päätin, että täytyyhän tätä juttua kokeilla. Vanhin tytär auttoi alkuun teknisessä puolessa ja sisältöä alkoi muodostua ihan itsestään, kun vaan teki käsitöitä samaan tahtiin kuin ennenkin. Tai oikeastaan niitä alkoi syntymään jopa enemmänkin; blogi on innostanut tekemään, kehittymään ja kokeilemaan uusia juttuja. Olen tehnyt myös muutamia omia ohjeita, mihin en olisi varmasti koskaan ryhtynyt ilman blogia.


Tässä historiikin ensimmäisessä osassa kuvakoosteet viime vuoden touko-, kesä-, heinä- ja elokuulta. Osa valokuvista on aika kökköjä ja otettu huonossa valossa. Ehkäpä valokuvaussilmänikin on siis pikkuisen vuoden aikana kehittynyt, kun tämän huomaan, mutta valokuvaus lienee kyllä eniten parannusta vaativa seikka edelleenkin. Kaiken kaikkiaan näistä kuvista tulee kuitenkin hyvä mieli; on ollut kiva tehdä ja ainakin omasta mielestä se myös näkyy.


Oli suuri yllätys ja ilon aihe, että blogille alkoi kertyä pikkuhiljaa myös lukijoita. Tällä hetkellä lukijoita on 77 bloggerin ja 18 bloglovin'in kautta. Se tuntuu aivan mahtavalta! On myös aina mukavaa, kun ihmiset kommentoivat ja kyselevät. Kun itse seuraan jotain blogia, jonka pitäjä myös seuraa blogiani ja käydään kommentoimassa puolin ja toisin, niin siitä tulee vähän sama fiilis, kuin olisi ne työkaverit, joiden kanssa päivittäin höpistiin käsitöistä. :)


8 kommenttia:

  1. Onnea 1 vuotiaalle! Paljon kivoja juttuja siulla on täällä ollut ja toivottavasti lisää tulee vielä paljon!

    VastaaPoista
  2. Ihana yhteenveto ja kauniita neuleita on puikoiltasi pudonnut. :) Blogissani on sinulle haaste, jonka perus idea on laittaa hyvä kiertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tartun haasteeseen, mutta luultavasti pienellä viiveellä, koska ei heti tule mitään kuningasideaa. Varmaan se ajan kanssa tulee. :)

      Poista
  3. Paljon onnee siun blogille! Mie oon ainaki innokas lukija ja tykkään kovasti siun ideoista :) Siulla on kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Tykkään myöskin sun blogista tosi paljon. :)

      Poista
  4. Kyllä on ihania töitä sulla ollu paljon. Onnittelut blogistasi. Oon tykänny kovasti. En vaan osaa liittyä lukijaksi, mutta joka päivä käyn katsomassa ja lukemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haaveileva polku! Ja kiva, kun käyt myös kommentoimassa tosi usein, se on tosi mukavaa. Lukijaksi liittyminen käy helposti tavallisella tietokoneella painamalla vaan tuota liity tähän sivustoon -nappia, mutta jos käytät mobiililaitetta, niin en osaa neuvoa, miten onnistuisi. (Ite oon hiljattain vasta hankkinut ekan älypuhelimen ja sen ruudulla tää sivu ainakin näyttää ihan erilaiselta eikä tuota mainittua nappia ole ollenkaan näkyvissä.)

      Poista