sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Käyntikortteja tännekin

Viime aikoina käsityöblogeissa on ollut meneillään oikea käyntikorttivillitys, joten pitihän se sitten minunkin sellaisia tilata. Easy Printillä oli kesäkuun alussa tarjous, jossa sai 250 käyntikorttia ilmaiseksi (ja näyttääpä muuten olevan se tarjous siellä edelleen).


Olen firmaan muuten ihan tyytyväinen, mutta heidän käyttämänsä lähettifirman toiminta tökki olan takaa; korttien luvattu toimitusaika oli alunperin 10.6, mutta koska lähetti ei onnistunut osoitettamme löytämään, niin paketti lähti takaisin Saksaan ja sieltä sitten viikkojen mittaan palautui uuteen toimitukseen, joka lopulta viime viikolla onnistui kulkemaan meille perille asti. En oikein muutenkaan tykkää tuollaisesta keskieurooppalaisesta tavasta toimittaa paketti suoraan kotiovelle keskellä päivää, jolloin suurin osa suomalaisista rouvistakin on töissä. (Easyprintin tilausomaketta ei tosiaan saanut lähetettyä valitsematta siviilisäätyä, mikä suomalaisittain tuntui erikoiselta.) Onneksi sattui mies olemaan lomalla nyt jälkimmäisellä toimituskerralla.

Mutta purnaus sikseen, oikein nätit ja siistit käyntikortit tuli; juuri sellaiset kuin itse suunnittelinkin. :)

8 kommenttia:

  1. Mie tilasin kanssa. Perjantaina tein tilauksen ja tiistaina oli jo perillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli nopeeta! Enimmäkseen oonkin kuullut positiivisia kokemuksia tosta firmasta. Eikä mullakaan mikään todellinen kiire ollut näitten kanssa, joten oon vaan tyytyväinen, kun lopulta saapuivat. :)

      Poista
  2. Kivan näköiset on sullakin. Minä taas tykkäsin että toivat kotia asti, ettei tarvinnut sateessa lähteä polkemaan pyörällä kauas postiin. Vaan eläkeläiset onkin enimmäkseen kotosalla, joten meille se passaa =)

    VastaaPoista
  3. Kiitti! :) Noinhan se on, että elämäntilanteestahan on kiinni, mikä tuntuu kätevältä kenestäkin. Vois olla vaikka molemmat vaihtoehdot valittavana.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tilasin käyntikortit. Tai siis tarkotus oli tilata käyntikortit, mutta tilausvahvistuksesta huomasin tilanneeni postikortit :-D
    Lähetti oli yrittäny soittaa mun puhelimeen toimituksesta, mutta en ehtiny töissä vastaamaan. Oli kuitenki ajellu tänne meille, ja onneksi isäntä oli kotona. Tai juuri oli pihalla töihin lähdössä.
    Pitäiski jaksaa avata tuo paketti, että miltä se lopputulos näyttääkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postikortitkin kuulostaa itseasiassa tosi kivoilta. Ehkä seuraava villitys. :)

      Poista
  5. Miusta tuntu kans hassulta laittaa siihen et "Rouva" :D Ja miullekki tuli iha hirmu nopeesti ne kortit :O Harmi et siulla kävi tolleen :( Mut onneks lopulta löysivät perille! Hienot kortit on :)

    VastaaPoista
  6. Joo, se tais olla vielä just silleen, et oli pakko valita joko herra tai rouva, niin siinä sitten on neiti-ihmiselle pähkäiltävää. ;) Mutta kivoja kortteja nuo on kuitenkin kaikille tehneet ja tää ilmainen tarjouskin on ihan järjettömän hyvä, joten sallittakoon heille pienet keskieurooppalaiset erikoisuutensa. :)

    VastaaPoista