perjantai 8. elokuuta 2014

Retrokukkasukat

Aihe ja idea näihin sukkiin löytyi näistä kämmekkäistä. Tuo on mielestäni aivan ihana malli, joten aion toteuttaa vielä ohjeen mukaiset kämmekkäätkin.


Sinänsä sukissa ei ole ohjeesta muuta kuin tuo kukka. Lanka on Nallea (varmaan aika vanhaa, en ainakaan muista nähneeni näitä värejä myynnissä enää pitkään aikaan). 2-koon puikolla oli aloituksessa 58 silmukkaa, joista kaksi kavensin pois kuvioon tultaessa. Kantapää on tavallinen vahvistettu kantapää ja kärjissä on tavalliset sädekavennukset.


Lopputulos on omaan silmään tosi kiva ja sukat ovat mulle aivan sopivatkin, mutta nämä on ennalta jo suunniteltu synttärilahjaksi tädilleni, joten pakettiin päätyvät. Pitää muistaa vielä ommella näihin sellainen nimikointimerkki.

JYH:iin tämä oli yhdeksäs aloitukseni ja kuudes valmistunut työni.

15 kommenttia:

  1. Ihanat sukat ja nimenomaan noissa väreissä. Kämmekkäätkin kivat, niissä turkoosikin näytti kivalta. Sulla on tosi paljon ihania lankoja ja suunnitelmia uusista projekteista, odottelen innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kämmekkäisiin ajattelin ruskeaa ja tollasta 70-luvun oranssia; ne on niin retrot värit. :)

      Poista
  2. Onpa ihana malli ja kivasti toimii sukissakin :) Hyvät värit oot valinnu, noita sävyjä sais tulla Nalle-lankoihin takaisin! Pitääpä napata ohje itsellekin kansioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Hassua, miten ne vanhat värisävyt tuntuu aina paremmilta, kuin sen hetkiset värit.

      Poista
  3. Erittäin varastettava malli. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  4. OIjoijoi miten ihanat! Minä tulen myös mallivarkaisiin. Muistaakseni myös floora- marjariinirasiassa oli joskus 80- luvulla tuonkaltainen kukka?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin sen Floora-rasian, niin siinä oli enemmän apilan näköinen kukka, mutta lehdet saman tyyliset. :)

      Poista
  5. Tosi nätit. Toimii todella hyvin sukissa ja varmasti kämmekkäissäkin. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat taidan lainata mallia joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Tämä on sellainen malli, mikä tekee mieli toteuttaa monessa eri värissä, joten versioita saattaa tulla lisää vielä täältäkin.

      Poista
  7. Onpa tosi ihana malli sukissa :)

    VastaaPoista
  8. Tosi ihanat sukat! Itse en kauheasti kirjoneuleita harrasta, mutta tällaiset vois jopa tehdäkin! Tai käyttää tuota kukkaa johonkin muuhun esim. niihin sormikkaisiin :)

    VastaaPoista