sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sormettomat sormikkaat

Heti kun sain edelliset sormikkaat valmiiksi muutama päivä sitten, alkoi kova kinuaminen "sellaisista sormettomista sormikkaista". Jollain vuotta vanhemmalla tarhakaverilla on sellaiset, joten onhan meidänkin tytöllä sellaiset oltava! (Logiikka menee kai jotenkin näin: sormettomat sormikkaat = isompi lapsi.)


No mikäpä siinä, yksi JYH-aloitus oli vielä mietinnässä ja Baby Merinoakin vielä edellisten sormikkaitten jälkeen jäi.


Lanka on siis Dropsin Baby Merinoa, puikot kokoa 2,5 ja malli syntyi tehdessä. Aloitussilmukoita oli 44. Alkuun tuli 2o2n -joustinta ja peukku on tehty yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla ilman peukalokiilan lisäyksiä. Jokaisessa sormessa on kolme kerrosta 1o1n -joustinta. Raidat etenevät sellaisella logiikalla, että vaaleanpunaista raitaa on yksi, vaaleaa liilaa kaksi, pinkkiä kolme jne. aina ennen värinvaihtoa.


Näistä tuli tosi kivat, sekä minun että tilliäisen mielestä. Ja kuvauskin onnistui tällä kertaa hienosti. :)


Jotain näistä samoista jämistä vielä tulee; ehkä vielä yhdet sormikkaat joko tytölle tai itselle. Sormikkaat tuntuvat olevan sellainen vaatekappale, joita ei ole koskaan liikaa (valitettavasti usein siksi, että ne häviävät tai ainakin ovat juuri sillä hetkellä hukassa, kun niitä etsii).

Mutta nyt keskityn ensin loppuihin JYH-töihin. Tämä oli vihonviimeinen eli kahdeskymmenes aloitus ja yhdestoista valmistunut. Ja sehän tarkoittaa sitä, että keskeneräisiä töitä on tällä hetkellä yhdeksän.

15 kommenttia:

  1. Sormettomat sormikkaat on nimeltänsä kynsikkäät. Hienot on joko tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oon kuullut ton kynsikkäät, samoin kämmekkäät tai kämmenikkäät, mutta en oikeen tiennyt, mikä noista on se "virallinen" termi. Vai onko ne kaikki oikein? Tää sormeton sormikas oli viisivuotiaan sanastoa. :)

      Poista
  2. Hauskat kynsikkäät, tai kämmekkäät.....rakkaalla lapsella on monta nimeä.
    Sormeton sormikas on hauska ilmasu ,kynsikkäiden iloselta omistajalta.

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Mun monen vuoden haave toteutui eilen, kun sain valmiiksi kynsikkäät itselleni. Ne ei ollu kyllä ollenkaan noin ihanan väriset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva tunne, kun saa jonkin jutun valmiiksi, mitä on pitkään kypsytellyt. Onnittelut siitä! :)

      Poista
  4. Lisää ihanaa väri-ilottelua. Ihanan raikkaat värit! Taidan tehdä itsellekin taas sormettomat sormikkaat, vaikka niitä onkin aika läjä (ei liikaa). Joskin ne sormelliset tulisi enempi tarpeeseen, kun kelit viilenee. Miten se sormien teko on niin puuduttavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo, niissä sormissa kesti "ikuisuus" (pieni sellainen). Nää sormettomat oli jotenkin mukamas paljon helpommat ja nopeemmat, vaikka samanlaillahan näissäkin piti silmukat poimia viisi kertaa erikseen puikoille.

      Poista
  5. Ältsyn hienot värit näissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Arvaan että sä tykkäät erityisesti tosta vihreästä. ;) En itseasiassa olis etukäteen osannut kuvitella, miten hyvin se sopii noiden toisten hempeämpien värien kanssa yhteen.

      Poista
  6. Ihanan pirteät ja kivat. Kyllä pikkuneiti nyt menee ylpeänä päiväkotiin uusissa sormettomissaan :)

    VastaaPoista
  7. Niin, ja tuo Hyvä kiertämään -haaste on mainio idea, ilahduttaa varmasti monia. Ootko kuullut Näppituntuma -blogin (Vuodatus) Joulukalenterivaihto -jutusta? Olet niin nopea tekemään kaikkea, että ehtisit varmaan osallistumaan vielä siihenkin. Idea kuulosti kivalta. Ilmottautumisaikaa on vielä tämä viikko :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos. :) Katselin tuota joulukalenterivaihtoa jo aikaisemminkin ja nyt taas kun muistutit. Vähän kutkuttelisi... mutta vielä jäin miettimään. Kun joulun alla on muutenkin kiireitä... tämän viikon aikana pitää päättää.

    VastaaPoista