maanantai 8. syyskuuta 2014

Inspiraatiota karkeista

Oletteko jo huomanneet tämän #karkkineule-kilpailun? Kyseessä on Novitan, Fazerin ja Pirkka-lehden yhteistyönä toteuttama kilpailu, jossa ideana on toteuttaa jokin käsityö Novitan langoista Fazerin karkkikääreiden inspiroimana. Vaikka kilpailun nimi on #karkkineule-kilpailu, niin kilpailutyön voi toteuttaa joko neulomalla tai virkkaamalla.


Novitalta ehdotettiin, että osallistuisin kilpailuun ja postailisin samalla osallistumisen vaiheista blogiin kilpailun edetessä. Innostuin ajatuksesta heti - sekä siksi, että on ilo tehdä yhteistyötä Novitan kanssa että myös siksi, että karkit tuntuvat tosi hauskalta aiheelta.


Ideoita karkkikäsitöihin tuli heti monta. Päätin aloittaa yhdestä omista suosikeistani eli lakuista. Lakritsisekoituspussin iloiset kukkakuviot syntyivät 7 veljestä- ja Nalle- langoista. Musta Isoveli-kerä näkyy yhdessä kuvassa taustailijana, mutta se tulee vielä pääsemään tässä työssä isompaan rooliin. :)


Ideoita pyörii päässä enemmänkin, joten en ole vielä varma, mikä tulee olemaan lopullinen kilpailutyöni. Aikaa kokeilla ja pähkäillä on vielä runsaasti, sillä kilpailutöiden tulee olla perillä Novitalla 3.11 mennessä

Kilpailun voittaja valitaan  Tampereen kädentaitomessuilla, jossa kaikki kilpailutyöt ovat myös nähtävänä. Palkinnot ovat aikas mahtavat! Yllätyspalkintoja voi voittaa myös lataamalla kuvia valmiista tai keskeneräisistä töistä Instagramiin tunnisteilla #karkkineule @novitaknits.

10 kommenttia:

  1. No voi nam minkä näköstä koukuttelua sieltä on tulossa. Odotan innolla lopputulosta. Iteki kattelin tuota kilpailua, mut katotaan saanko aikaseksi mitään. En ole ikinä mihinkään käsityökilpailuun osallistunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oo ennen osallistunut mihinkään, vaikka oon monesti katellut, että erilaisia sukka- ja lapaskilpailuja on järjestetty. Ja hienoja töitä niistä on tullutkin. Kivaa nyt ekaa kertaa itse osallistua!

      Poista
  2. Onpas herkullisen näköisiä virkkauksia, noista syntyy varmasti jotain upeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti idea näyttää valmiina yhtä kivalta, kuin sen mielessä kuvittelen. :)

      Poista
  3. Niin ihania!! :) mä olen kans miettinyt jos olisin ideoinut jotain, mutta saas katsoa kerkeenkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tässä kilpailussa on tehtävänanto sen verran vapaa, että voi tehdä jotain pienempääkin, jos ei ehdi isoa työtä tehdä. Mut joo, tiedän että se pienenkin työn ideointivaihe voi joskus viedä paljon tuntuisesti aikaa, jos on paljon muita kiireitä.

      Poista
  4. Ompa hauskan näköisiä. Tollasia vois tehdä lapsille leikkiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea; jos tekis ohuemmasta langasta ja pienemmällä koukulla, niin näistä tulis hyviä leikkikarkkeja.

      Poista
  5. Aika vänkä yhdistelmä tuo kisa, siitähän voi syntyä vaikka mitä hauskaa. Minusta noissa kisoissa on aina liian lyhyt aika, ainakin kaksi vuotta pitäisi olla XP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotkut ideat ei parissa kuukaudessa toteudu. Mutta usein käy tosin niinkin, että aikaa on paljon ja sitten työ tulee toteutettua viimeisen viikon aikana kuitenkin. ;)

      Poista