torstai 6. marraskuuta 2014

Kotitossut

En olekaan ennen tehnyt minkäänlaisia töppösiä, enkä olisi varmaan tehnyt nytkään, ellei ystävä olisi lähestynyt asiassa valmiiksi etsityn ohjeen ja lankojen kanssa. Kotivinkissä oli Sanna Vatasen laatima, helpoksi mainostettu tossu-ohje ja ystävä oli ajatellut, että minä varmaan osaisin ne hänelle tehdä. Ja osasinhan minä; koko hommassa meni alle pari tuntia, melkein yhdeltä istumalta tämmöiset syntyi.


Kaveri oli lankaa ostaessaan sekoittanut isommat ja pienemmät veljekset, niinpä Jussille tai 7 veljekselle kirjoitettu ohje muunnettiin Isoveljelle. Se kävi helposti, sillä ehdotetun nelinkertaisen langan sijaan otin vaan kaksinkertaisen langan. Koukut ja silmukkamäärät yms. pysyivät samana. Ainoa muutos ohjeeseen oli se, että virkkasin tossun suuaukon ympärille vielä yhden ylimääräisen kerroksen, kun tossu jäi takaosastaan niin matalaksi. Takasauman ompelin kiinni virkkaamisen sijaan, kun ajattelin, ettei siihen sitten jää kohollaan olevaa saumaa kantapäätä vasten.


Kaikin puolin mukava ja helppo virkkuutyö. Ja vaikka en itse pahemmin tossu-ihmisiä olekaan, niin näistä tuli omaankin silmään kivan näköiset ja mukavan tuntuiset.



7 kommenttia:

  1. Nopeastipa tossut valmistuivat. Kivat ja varmasti mukavat jalassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksinkertaisella Isoveljellä ja 8-koon koukulla syntyy kyllä nopeasti! Olin itsekin yllättynyt.

      Poista
  2. Nyvän näköiset tossut ja varmasti jalassa mukavat.

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset tossut! Itsekkään en ole tossuihminen, hyvä että villasukat pysyvät jalassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että jos ei satu viluisia jalkoja omistamaan, niin nämä on kyllä ihan liian paksut. Siksi varmaan minäkään en tossuista välitä. Mutta viluvarpaiselle nämä on mainiot.

      Poista
  4. No ompas ne vain hienot. Tällaset meikä vilukinttu tarttisin ja lapset kans, mut pitäis käydä ensin ostaan stopparia pohjaan, ettei nyt vaan sattuis mitään.

    VastaaPoista