perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 12: lahjapussi ja arvonta

Ostin joulukalenterivaihtoparilleni Heidille kalenteriyllätykseksi punaseetripalloja, mutta ne oli pakattu niin tylsästi rumaan pahvilaatikkoon, että päätin keksiä kivemman tavan pakata pallot. Itsetehty lahjapussi on mukava tapa saada persoonallinen säväys mihin tahansa ostettuun lahjaan.


Pussit on virkattu 7 veljeksen jämänöttösistä 4-koon koukulla. Ne on tehty näin:
1krs: virkkaa 12 pylvästä aloitusrenkaaseen. (Kerroksen ensimmäisen pylvään korvaa aina 3 ketjusilmukkaa TAI voit korvata sen näin.) Liitä viimeinen pylväs ensimmäiseen piilosilmukalla, toimi näin jatkossa joka kerroksen lopussa.
2krs: (Vaihda väriä jokaisen kerroksen alussa.) Virkkaa jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä = 24 pylvästä.
3krs: Virkkaa joka toiseen pylvääseen kaksi pylvästä, joka toiseen yksi. = 36 pylvästä.
4-11krs: Virkkaa yksi pylväs jokaiseen pylvääseen. = 36 pylvästä.
Reunus: Virkkaa reunus rapuvirkkauksella, eli takaperin.
Nyöri: Virkkaa ketjusilmukoilla sopivan pituinen nyöri. Pujota se kerroksen 9 joka kolmannen pylvään väliin jäävästä raosta. Kiristä ja solmi nauha rusetille, kun olet ensin päätellyt langanpäät ja lisännyt pussiin jonkin kivan yllätyksen. Itse päättelin edellisen värin aina seuraavaa kerrosta virkatessa siten, että langanpää jäi seuraavan kerroksen silmukoiden sisään, näin pääteltävää ei juurikaan jää.


Mitäs nuo punaseetripallot sitten ovat? Joskus taannoin luin Ullasta artikkelin tekstiilituholaisten torjunnasta. (Ötökkäkammoisille en tuota artikkelia suosittele!!!) Tulin alkuun vähän hysteeriseksi turkiskuoriaisten suhteen, sillä olen joskus ostanut lankoja myös kirpputorilta. Ne piti tietysti tuon lukemisen jälkeen pakastaa viikoksi ja sen jälkeen pakata vakuumipusseihin. Hyvänä lisänä tuholaisten torjuntaan sirottelin lankojen ja villavaatteiden joukkoon  artikkelissa mainittuja punaseetripaloja. Myöhemmin hysteriani rauhottui ja nyt se jo naurattaa, varsinkin, kun en ole koskaan mitään ötököitä täällä edes nähnyt. Mutta varmuuden vuoksi olen antanut punaseetripalojen olla paikoillaan, sanotaanhan niiden myös raikastavan tekstiilejä miellyttävällä tuoksullaan.

Heidille lähti siis toinen seetripallopussukka, mutta toinen jäi ylimääräiseksi. Siispä tästä lähtee käyntiin joulukuun toinen joulukalenteriarvonta: kommentoimalla tähän postaukseen viikonlopun aikana olet mukana arvonnassa. Voittona kuvan kelta-vihreä-sävyinen lahjapussi ja siinä 8 punaseetripalloa. Voit toivoa tätä annettavaksi jollekin toiselle - tai vaikkapa lahjaksi itsellesi. :)

Muoks: vastauksena kyselyihin lisään vielä, että pallot on ostettu Prismasta. :)

26 kommenttia:

  1. Mukana! Tällä viikolla pussitin lankani pieniin muovipusseihin. Tuollaiset seetripallot viimeistelisivät tämän pienen järjestelyprojektini. (On tullut luettua tuo artikkeli ja saatu pieni ötökkäkammokohtaus..)

    VastaaPoista
  2. Mukana! Ihana tuo pussukka ja olen jo pitkään halunnut tuollaisia seetripalloja käyttää, varmuuden vuoksi mutta en ole pongannut mistään! Mistä sinä hankit noita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ostettu Prismasta, oisko ollut siivousvälineosastolla. Myös muutama verkkokauppa haulla löytyi, joka näitä myy. :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä :) laitoin sulle muuten sähkärillä sen osoitteeni :) mukavaa joulun odotusta :)

      Poista
  3. Mukana arvonnassa! En uskalla kyllä artikkelia avata! =D

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. Kuulostaa siltä, että noita palloja kannattaisi hankkia :)

    VastaaPoista
  5. Varsin tervetulleita olisi tuommoiset meille eli mukana arvonnassa. .

    VastaaPoista
  6. Uusi tuttavuus! Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. Olen vasta kehittelemässä ötökkäkammoani lankojen tuholaisten suhteen.

    VastaaPoista
  8. Tottakai mukana arvonnassa, sillä nuo pussukat on ihania.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana pussukka, ja kaunis ja hyödyllinen sisältö. Tuollaisen lahjan ottaisin mielelläni vastaan, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonna myöskin...aivan ihana pussukka :)

    VastaaPoista
  11. Taas hieno ja käytännöllinen idea, kiitos!! :)

    VastaaPoista
  12. Voi minulla olisi kyllä kovasti tarvetta tuommoisille. Lankavarastoni on aika mahtava ja suojautuminen olisi tarpeen juuri noitten kirppareilta ostettujen lankojen takia =)

    VastaaPoista
  13. mukana myös, langan suojeluun :)

    VastaaPoista
  14. Jooh, tommosille ois kyl käyttöö! Ite kans iha hysteerisenä välil tarkistan miun lankavarastoja ettei niihi oo vaa pesiytyny mitää :d Jos en täältä voita, niih pitää käydä Prismassa ostoksilla! Kiitos kovasti vinkistä :)

    VastaaPoista
  15. Mukana ollaan! Pitäisin itselläni, ötökkäkammoinen kun olen myös :D
    s.kansakoski/at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Olen joskus kuullut noista,nyt täuytyy osallistua arvontaan jos vaikka voittais.

    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Ajankohtainen aihe. Marraskuun lopulla (ihan lankakaupasta) ostamistani langoista putosi noin viikko sitten, kun olin nappaamassa lankoja mukaan reissuun, ensin yksi elävä ja myöhemmin yksi kuollut turkiskuoriaisen toukka, Projekti meni kirjaimellisesti jäihin ja tuli siivottua lankakaappi. Muita ei löytynyt, mutta eihän sitä tiedä, vaikka jokunen olisi karannut uusille lanka-apajille. Jotta arvonnassa mukana, joo.

    VastaaPoista
  18. Lankavarastoni ovat no, sanotaanko reilut ja kaikenmaailman ötökät tietysti niitä kyttäämässä....osin en ole niitä nähnyt, taitaisivat olla tarpeen ;)

    VastaaPoista
  19. En ole tullut edes ajatelleeksi että lankakaapissani voisi olla jotain ötököitä.. Kiitos tästäkin tiedosta :) Ei vara venettä kaada, eli meidänkin kaappeihin on nyt saatava punaseetriä!

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan!
    leenvikki at gmail.com

    VastaaPoista
  21. Tulispa suru puseroon, jos lankoihin tulisi ötököitä. Täytyypä osallistua arvontaan. :)

    VastaaPoista
  22. Minulla on kanssa niin mahtava lankavarasto vaatehuoneessa että kauhistuttaa pelkkä ajatuskin että siellä joku kuoriainen rouskuttelisi. Olisi tarvetta noille palleroille.

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! :)
    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista