lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 13: Kestopuhdistuslaput ja pesupussi

Kestopuhdistuslaput taitavat olla jonkinlainen hitti-teeseitse-tuote tällä hetkellä, mutta en voinut vastustaa kiusausta tehdä niistä myös oman versioni. Idea on mainio sekä ekologiselta että taloudelliselta kannalta ajateltuna, kuten kestotuotteissa yleensäkin. Omana lisänäni tähän ideaan on pesupussi; aloin miettiä, että pieniä lappusia ei ole hauska noukkia koneesta yksitellen. Tässä pussissa ne voi heittää pesukoneeseen ja vaikka ripustaa kuivumaankin ilmavaan paikkaan.


Sekä puhdistuslaput että pesupussi on tehty Dropsin Cotton Light -puuvillasekoitelangasta 4,5-koon koukulla.

Puhdistuslaput
Tee aloitusrenkaaseen 14 pylvästä (korvaa ensimmäinen pylväs kolmella ketjusilmukalla tai tämän videon osoittamalla tavalla). Yhdistä ensimmäinen ja viimeinen pylväs piilosilmukalla. Toisella kerroksella tee joka toiseen pylvääseen yksi kiinteä silmukka ja joka toiseen kaksi kiinteää silmukkaa. Ensimmäinen silmukka korvataan ketjusilmukalla ja lopuksi kerroksen ensimmäinen ja viimeinen silmukka liitetään yhteen piilosilmukalla. Katkaise lanka ja vedä se läpi viimeisestä silmukasta, päättele.

Pesupussi
Tee 38 ketjusilmukkaa ja liitä ne renkaaksi piilosilmukalla. Aloita seuraava kerros virkkaamalla viisi ketjusilmukkaa (korvaa ensimmäisen kaksoispylvään sekä yhden ketjusilmukan). Tee koko kerroksen ajan joka toiseen silmukkaan kaksoispylväs + ketjusilmukka. Liitä viimeinen ketjusilmukka aloituspylvääseen piilosilmukalla. Tee seuraava kerros samoin, kuten vielä neljä kerrosta lisää. Nyt valmiina on kuusi verkkomaista kerrosta. Seuraavalla kerroksella tee kiinteä silmukka ja ketjusilmukka joka toiseen silmukkaan, näin muodostuu nauhakuja. Viimeinen kerros on tavallinen kiinteiden silmukoiden kerros. Lopuksi ompele pussin pohja umpeen.

Nyöri
Virkkaa sopivan pituinen pätkä ketjusilmukoita. Jätä molempiin päihin riittävän pitkä päättelylanka sydänten ompelemista varten.

Sydämet
Selkeä kuvallinen ohje pieneen sydämeen Salt for the Spirit -blogissa.

Pujota nyöri nauhakujaan, ompele sydämet nyörin päihin, laita pesulaput pussiin ja solmi nyöri kauniille rusetille.


6 kommenttia:

  1. Oi, nämä ihanuudet löytyvätkin minulta <3 ja nyt on ohjekkin tehdä lisää ;) Tämä oli ihana paketti!

    VastaaPoista
  2. Olenkin suunnitellut vaikka kuinka kauan kestopesulappujen tekemistä, jos nyt saisin niitä aikaiseksi, kun nyt olis ohjekin, ja varsinkin ohje tuolle pesupussille! Hyvä idea! Kuinka paljon siihen muuten suunnilleen kului lankaa? Ja minkä kokoinen se on? Ajattelin, että jos virkkaisin näitä puuvillajämälangoistani, kun en ole niille keksinyt oikein mitään käyttöä, ja sopisivat hyvin tähän käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa enää ihan tarkkaan sanoa langankulutusta, mutta reilusti alle 50g kerä kuitenkin. Ehkä jopa alle puoli kerää. Koko oli muistinvaraisella arviolla semmoinen 12x15cm.

      Poista
    2. Kiitos! Ihan riittävän tarkat arviot, joten eikun virkkaamaan

      Poista
  3. Itsetehdyt pesulaput ovat käteviä :) olen käyttänyt niitä muutaman vuoden.

    VastaaPoista