keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 3: pöllö-unimaski

Joskus samassa huoneessa nukkuvilla henkilöillä on erilaiset unirytmit. Toinen haluaisi vielä lukea tai räplätä kännykkää, kun toinen haluaisi jo sammuttaa valot ja käydä nukkumaan. Joskus voi olla myös tarpeen nukkua keskellä päivää, esim. syystä tai toisesta valvotun yön jälkeen. Silloin pimeää kaipaava voi turvautua unimaskiin. Ja unimaskinhan ei tietenkään tarvitse olla tylsä, vaan se voi olla vaikkapa suloinen pöllö! Tässä siis lahjaidea vaikkapa sille valoherkälle puolisolle tai vuorotyötä tekevälle ystävälle.

Nämä unimaskit on tehty Isoveli-langasta 4,5-koon koukulla. Silmät ja nokka on tehty 7 veljeksestä 3,5-koon koukulla. Lisäksi tarvitset huopakangasta taustaa varten sekä kangasnauhaa maskin kiinnitykseen.


OHJE

Tee aloitusketjuun 13 ketjusilmukkaa.

1 krs: aloitusketjun kolme viimeistä ketjusilmukkaa korvaa yhden pylvään, hypätään siis niiden yli ja tehdään ensimmäinen pylväs ketjun neljänteen ketjusilmukkaan. Tee seuraaviin kahdeksaan ketjusilmukkaan myös pylväs. Tee ketjun viimeiseen silmukkaan 6 pylvästä. Olet nyt aloittamassa soikion alareunaa. Tee seuraaviin kahdeksaan silmukkaan pylväs. Tee vielä vielä 4 pylvästä samaan silmukkaan kuin kerroksen ensimmäinen pylväs ja liitä viimeinen pylväs piilosilmukalla kerroksen ensimmäisen pylvään korvanneen kolmen ketjusilmukan viimeiseen silmukkaan. Olet nyt tehnyt soikion, jonka   molemmissa päissä on 6 pylvästä ja molemmissa reunoissa 8 pylvästä.


2 krs: Tee kolme ketjusilmukkaa korvaamaan kerroksen ensimmäinen pylväs. Samaan silmukkaan tulee toinenkin pylväs. Seuraaviin kahdeksaan silmukkaan tulee yksi pylväs kuhunkin. Seuraaviin kuuteen silmukkaan tulee kaksi pylvästä kuhunkin. Alareunan silmukoihin tulee: p, pp, pp, ks, ks, pp, pp, p (p=pylväs, pp=puolipylväs, ks=kiinteä silmukka). Seuraaviin viiteen silmukkaan tulee kaksi pylvästä kuhunkin, liitä viimeinen piilosilmukalla kerroksen aloituspylvääseen.


3krs: Tee kaksi ketjusilmukkaa ja seuraaviin 11 silmukkaan puolipylväs. Seuraavaan silmukkaan tulee kaksi puolipylvästä. Seuraaviin kuuteen silmukkaan tulee 2 pylvästä kuhunkin. Alareunan silmukoihin tulee p, p, p, pp, pp, ks, ks, ks, ks, pp, pp, p, p, p. Seuraaviin silmukoihin tulee kaksi pylvästä kuhunkin. Viimeiseen silmukkaan tulee kaksi puolipylvästä ja kerros liitetään jälleen yhteen piilosilmukalla.


4krs: Tee 1 ketjusilmukka ja seuraaviin 13 silmukkaan yksi kiinteä silmukka kuhunkin. Tee seuraavaan kaksi kiinteää ja jatka sitten tehden seuraaviin silmukoihin *ks, ks, 2ks*, toista *--* neljä kertaa. Tee seuraaviin neljään silmukkaan 1 kiinteä silmukka kuhunkin, seuraaviin neljään piilosilmukka kuhunkin, seuraaviin neljään taas kiinteät silmukat ja sitä seuraavaan kaksi kiinteää silmukkaa. Tee seuraavaksi taas *--*  neljä kertaa. Tee lopuksi vielä kaksi kiinteää silmukkaa ja liitä kerros yhteen piilosilmukalla, päättele.


Silmät: Tee aloitusrenkaaseen 12 pylvästä, liitä kerros yhteen piilosilmukalla. Tee sitten jokaiseen pylvääseen kaksi kiinteää silmukkaa ja liitä kerros yhteen piilosilmukalla. Katkaise lanka, jätä pitkä lanka ompelua varten ja vedä se läpi viimeisestä silmukasta. Kirjo silmiin ripset haluamallasi tavalla ja tyylillä.

Nokka: Tee kuusi ketjusilmukkaa. Hyppää ensimmäisen ketjusilmukan yli ja tee seuraavaan neljään ketjusilmukkaan kiinteä silmukka. Tee ketjusilmukka ja käänny. Hyppää ensimmäisen silmukan yli ja tee kolme kiinteää silmukkaa. Tee ketjusilmukka ja käänny. Hyppää ensimmäisen silmukan yli ja tee kaksi kiinteää silmukkaa. Tee ketjusilmukka ja käänny. Hyppää yhden silmukan yli ja tee yksi kiinteä silmukka. Katkaise lanka (jätä pitkä pää ompelua varten) ja vedä se silmukasta läpi.

Ompele silmät ja nokka kiinni maskiin. Ompele myös kiinnitysnauhat sivuille. Lopuksi leikkaa huopapala maskin muotoon ja kiinnitä taustapuolelle tekstiililiimalla tai ompelemalla.

4 kommenttia:

  1. Kiva idea. Noitahan voi käyttää koristeenakin, esim sohvatyynyyn kiinnitettynä :)

    VastaaPoista
  2. Aa ihan mahtava idea, kiitoskiitos!! :)
    Mulla on ollut ongelmia keksiä joululahjaa serkkutytöille, jotka ovat 9- ja 12-vuotiaat. Mutta nää on niin suloset, että ehdottomasti annan tällaset!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tän lähen testaan än yy tee nyt!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitti kommenteista ja ideoista!
    Anonyymi; mulla on myös vastaavan ikäisiä sukulaistyttöjä, joten ennakkopaljastuksena kerron, että sen ikäisille on tulossa lisääkin ideoita. ;)
    Minna: Kiva nähdä sun versiot ja palaa ihmeessä kertomaan, jos huomaat ohjeessa jotain epäselvyyttä!

    VastaaPoista