maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hyvää oloa neulomalla

Maaliskuun alussa, tarkemmin sanottuna naistenpäivänä, osallistuin Lentävässä Lapasessa Hyvää oloa neulomalla -kurssille. Kurssia oli ohjaamassa Tiina Erkkilä-Wahtera, joka johdatteli kurssilaiset mindfullness-ajattelun ja neulomisen yhdistämisen saloihin. Puhetta oli myös väreistä ja niiden hyvää tekevästä voimasta.


Tiina kertoi kurssin aluksi ajatuksestaan, että hyvin yksinkertaisestakin kappaleesta saa aikaiseksi käyttöneuleen. Tekemisestä pääsee nauttimaan, kun vaan valitsee itseä puhuttelevat langat ja värit. Hän rohkaisi kurssilaisia aloittamaan ilman tarkkaa ohjetta tai suunnitelmaa ja keskittymään rauhoittavaan ja läsnäolevaan neulomiseen. Tekelettä voi neulomisen edetessä pysähtyä katselemaan ja kuulostelemaan, mitä siitä on tulossa. Ajatus kuulosti ensialkuun vieraalta, mutta Tiinan esitellessä omia neuleitaan alkoi ajatus puhutella ja huomasin, että tämä taitaakin olla juuri sitä, mitä juuri nyt kaipaan.


Nämä värit puhuttelivat ja tuntuivat tähän hetkeen sopivilta. Aloitin neulomaan suorakaidetta yhden Tiinan liivimallin innoittamana. Myöhemmin kotona totesin, ettei tästä sellaista liiviä tulekaan, vaan ihan toisenlainen. Olin siis ilmeisesti sisäistänyt kurssin ajatuksen. 


Pinta lähti syntymään nopeasti, koska joka kuudes kerros tehtiin pudotetuin  silmukoin. Silmukoita kierrettiin jokaisen silmukan välissä kolme kertaa puikon ympäri ja seuraavalla kerroksella pudotettiin. Sain tällä tekotavalla olkavarren kipeäksi, mistä johtuen liivi valmistui melko hitaasti. Nyt se on kuitenkin valmis ja olen tyytyväinen. Ilman ohjetta neulominen ei ehkä jää minulle pysyväksi toimintatavaksi, mutta varmasti osaan tämän jälkeenkin joskus heittäytyä vain tekemään.

Langat Austermann Steppiä ja puikot 4,5mm:n bambuiset pyöröt.

17 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kurssilta! Mietin tuossa yksi päivä, että neulojan urani alussa neuloin melkein poikkeuksetta ilman ohjetta tai vain jostain inspiraatiota ottaen, nykyisin pohjana on melkein aina jokin ohje, jota sitten enemmän tai vähemmän noudatan... Väheneekö luovuus vai uskallus iän myötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli oikeasti mielenkiintoinen, vähän ravisteli irti totutuista tavoista. Omalla kohdallani on ainakin käynyt niin, että sitä mukaan kun olen oppinut lukemaan monimutkaisempia ja vaikeampia ohjeita, niin en ole enää lähtenyt säveltämään niin paljon itse. Tuntuu, että onnistumisen mahdollisuus on suurempi jos on hyvä ohje. Vaikka eihän se välttämättä niin ole. Ja Tiina kurssilla puhui siitäkin, ettei se onnistuminenkaan aina niin tärkeää ole, voihan myös purkaa... mutta itse koen sen ainakin vielä aika turhauttavana ajatuksena.

      Poista
  2. Onpa kiva liivi. Jännä ajatus tuo heittäytyminen ajatusten ja neulomisen vietäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Siinä on tosiaan opeteltavaa pitkäksi aikaa! :)

      Poista
  3. Kertakaikkisen hieno liivi! Varmasti mielenkiintoinen kurssi. Täytyy itsestäni sanoa että se purkaminen on kyllä niin tylsää hommaa, että vähän liiankin tarkasti toisinaan pitäydyn ohjeissa kiinni. Eikä sekään silti aina takaa onnistunutta lopputulosta. Pitäisi uskaltaa kokeilla noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa osallistua Tiinan kurssille, jos vaikka tulisi taas uudestaan Lentävään Lapaseen. Mun olisi ainakin ollut vaikea lähteä kokeilemaan jotain näin erilaista ilman ohjausta ja "ryhmäpainetta".

      Poista
  4. Ihanan liivin teitkin, tuon kurssin opeilla.
    Tuollaista uskaltamista me tarvittas jokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niinpä, ja sitä vois tarvita muillakin elämän saroilla!

      Poista
  5. Tulipa siitä ihana liivi :)
    Harvoin kyllä tulee tehtyä mitään ilman ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Olen tehnyt jonkin verran sukkia ja kaulaliinoja ja sen sellaisia pieniä juttuja ilman ohjetta, mutta nämä isommat menee liian monimutkaisiksi, siis jo ihan silmukkamäärän arviointi tuntuu liian vaikealta. Mutta oli hauska opetella tämmöistä! :)

      Poista
  6. Upea luomus. Zentiinan kurssit on ihania.

    VastaaPoista
  7. Minusta tuo ilman ohjeita on ihan ehdoton vaatimus käsitöissä. Rohkeasti vaan kokeiluja jatkamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta! Sulle se näyttää olevan helppoa, mä vasta opettelen. :)

      Poista
  8. Oi sä oot saanut tämän jo ajat sitten valmiiksi. Tyylikäs!

    VastaaPoista