perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ruususukissa suveen

Olen ostanut molemmat Roosa nauha sukkaohjekuvastot heti niitten ilmestyttyä, mutta mitään en ole saanut niistä aikaseksi tehdä. Nyt päätin tehdä ryhtiliikkeen ja neuloa ainakin parit sukat noista ohjeista; siitä vaan valitsemaan. Mallit ovat toinen toistaan kauniimpia, mutta ainakin minun kirjoneulekäsialallani 80 silmukan sukanvarsista tulee auttamattomasti naisten sukiksi liian suuria, joten sillä perusteella osa malleista karsiutui pois heti kättelyssä. 72 silmukkaakin on vähän siinä ja siinä, mutta päätin ottaa riskin, koska tämä molemmista kuvastoista löytyvien Ingrid-sukkien ruusukuvio on todella kaunis. (Ja löytyypä ohje muuten näköjään netistäkin.)


Työvälineiksi kirjoneuleosuuteen otin 1,75 mm:n hiilikuitupuikot ja siitä huolimatta varsista tuli hieman lörpöt. Marisin asiaa Lentävän Lapasen Tainalle, joka ehdotti varsien kastelemista ja kosteana muotoilemista. Olin skeptinen (koska yleensä olen saanut neuleet vaan venymään kastelemalla), mutta kokeilin kuitenkin. Ja sehän toimi, varsista tuli napakammat.


Näistä ei nyt ihan tullut ne kuvaston Ingrid-sukat, sillä vain ruusuköynnöksen kaavio on napattu ohjeesta. Vaaleanpunaista lisäsin parin raidan verran viemään ajatukset pois joulusta. Lyhyt varsi ja ohut (=ei-kirjoneuleinen) teräosa puhuttelevat näin kesän korvalla. Kyllä Suomessa hyvinkin voi tarvita kesällä villasukkia, mutta ainakin ne voivat olla ohuet ja kesäiset.

Langat ovat Fabelia, puikot 2mm ja 1,75mm.

2 kommenttia: