sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

440 helmeä myöhemmin

Neljännestä TDS-etapista tiedettiin etukäteen, että langan lisäksi siihen tulee varata 350-550 kappaletta helmiä koossa 8/0. Kokomerkintä tarkoittaa sitä, että helmiä mahtuu 8 kappaletta yhden tuuman matkalle, eli aikas pienistä helmistä on kyse. Koska en ollut koskaan tehnyt mitään helmiä sisältävää neuletta, niin piti etukäteen harjoitella helmien laittoa koetilkkuun. Tässä vaiheessa meni helmivalinta uusiksi, koska alkuperäiset vaaleansiniset helmeni eivät erottuneet mihinkään vaaleanvihreästä langasta.


Useista eri vaihtoehdoista päädyin laittamaan helmiä hammaslangalla. Tässä ei siis pujoteltu helmiä lankaan etukäteen, vaan lisättiin helmi aina neulottuun silmukkaan työn edetessä.


Meagheen Ryanin ohje From a Distance sai suomalaisten keskuudessa paljon kritiikkiä. Eniten harmitti ohjeen huolimattomuus ja viimeistelemättömyys; ohjeeseen on jäänyt selkeitä virheitä ja epäloogisuuksia. Kolmen hyvin huolellisesti kirjoitetun ohjeen jälkeen tämä suoraan sanottuna herätti kummastusta, mutta ei ohjeessa mitään sellaista puutetta ollut, mistä ei olisi päässyt yli. Lisäksi aikaisemmin Tour De Sock -kisaan osallistuneita ärsytti se, että sama suunnittelija on suunnitellut kahtena edellisenä vuotena kisaan hyvin samantapaisen mallin. Tämä ei minua ensikertalaisena luonnollisestikaan haitannut, mutta ymmärrän kyllä monta kertaa osallistuneiden turhautumisen, kun moni kuitenkin lähtee tähän kisaan oppiakseen jotain uutta. Myös mallin helppous ja tietynlainen perinteisyys sai kritiikkiä, mutta itse olin tyytyväinen mallin klassiseen kauneuteen ja siihen, ettei helmien lisäksi tarvinnut opetella hirveästi muuta uutta, koska niissä oli ensikertalaiselle haastetta kylliksi. Tosin on rehellisyyden nimissä sanottava, että kun samaa kuviota toistettiin kahdessa sukassa yhteensä 40 kertaa, niin kyllä viimeiset toistot kävivät jo kestävyysurheilusta.


Helmien lisäksi uutena asiana tuli tapa luoda silmukoita. Silmukat luotiin tubular cast on -metodilla, jolle en löytänyt mitään suomennosta. Tapa tuntui aluksi hankalalta, mutta parin yrityksen jälkeen aloitusreunasta tuli siisti ja joustava. Ihan mielellään käytän toistekin.


Kaiken kaikkiaan kiva etappi ja tykkään näistä sukista tosi paljon!

Lankana käsinvärjätty Mokkasukka ja puikot olivat kokoa 2,5mm.

16 kommenttia:

  1. Upeat! Hyvin sopii lanka ja helmet yhteen, ei haittaa yhtään vaikka ei ihan sieltä loistakaan liian näkyvästi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nää tummanvihreät nyt näkyy riittävästi, mutta ois ollut aika turhauttavaa nähdä näin iso vaiva jos ei ois yhtään erottunut.

      Poista
  2. Kauniit on sukat mutta varmasti on riittänyt näpräämistä helmien kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näpräämistä tosiaan riitti eikä heti tee mieli uutta helmityötä aloittaa! :)

      Poista
  3. Tyylikkäät sukat. Helmien väri sopii hyvin sukkien väriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inkeri! Oon itekin tosi tyytyväinen valintaan. :)

      Poista
  4. Kyllä niistä tuli upeat! Makea yhteinen taival jälleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Sun punamusta yhdistelmä vaikuttaa kyllä varmasti mun seuraava helmityön värivalintaan!

      Poista
  5. Vautsi! Olen kerran neulont huivon johon laioin helmiä ulkoreunan tuntumaan ja nostan kyllä hattua tämän sukkamallin neulojille! Helmien neulominen tuntui ainakin silloin niin kovin hitaalta Tosin, saattoi se johtua siitäkin, että huivin deadline alkoi lähestyä kovaa vauhtia, ja millään ei olisi siinä vaheessa halunnut käyttää aikaa helmien kanssa näpertelyyn.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä oli niin paljon helmiä, että loppua kohden muuttui sujuvammaksi. Tuo hammaslanka-kikka oli ihan mahtava.

      Poista
  6. Kauniit! Langan ja helmien värit sopii hurjan hyvin. Ihania kesäkuvia kukkahelmoineen. :)
    Hyvä meidän joukkue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Piti oikein kaivella kaappeja, että löytyykö mitään vihreään vivahtavaa kesämekkoa ja yksi löytyi. :)

      Poista
  7. Ihanan herkät helmisukat apilakentällä! Tämä malli vaati kyllä näppäryyttä. Sulla on hyvä värisilmä ja supersiisti jälki. Kaksi etappia vielä edessä, mitäs sitten. Mitähän kaikkea vielä opimme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pelkäänpä että seuraavalla etapilla pitää opetella intarsiaa... Tämän jälkeen sitten seuraava KAL psystyyn! :D

      Poista
  8. Näitä oon nyt ihastellut! Pitää varmaan laittaa to-do-listan jatkoksi työ, jossa on helmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hienoa oppia tämmöinenkin uusi taito, eikä pienen harjoittelun jälkeen tuntunut vaikealtakaan. Suosittelen!

      Poista