keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Hihatin kesämekon seuraksi

Annoin äidilleni äitienpäivälahjaksi neulelahjakortin, jolla saa itse valita jonkun neulottavan asian itselleen. Olen antanut läheisille paljon omatekemiä lahjoja ja lisäksi äiti on käsityöihminen itsekin, joten arvelin hänen jo hukkuvan erilaisiin sukkiin ja lapasiin, niinpä halusin antaa mahdollisuuden valita jotain mille olisi ehkä oikeasti tarvetta. Äiti sanoi tarvitsevansa kesäksi jonkin boleron tai hihattimen, jota voisi käyttää hihattomien paitojen ja mekkojen kanssa.


Valitsin malliksi Rachel Willisin Lace Wedding Shrugin ja langaksi ohuen Drops Lacen. Ohje sinänsä oli hyvin yksinkertainen, sillä siinä neulottiin vain suorakaide, joka yhdistettiin virkkaamalla oikeaan muotoonsa. Lopuksi reunoille virkattiin pitsireunus.


Työ valmistui juuri äitini syntymäpäiväksi. Lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut ja sopi hihattoman mekon seuraksi tosi kauniisti ollen samalla sekä juhlava että kesäinen. Henkäyksenohut Lace lämmitti riittävästi viikon ainoana kesäisenä päivänä.

10 kommenttia:

  1. Ihana. Kaunis. Upea. Määkin tahdon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuten sanottu, niin ei ollut kovin vaikea tehdä. ;)

      Poista
  2. Tosi kaunis! Ihana pitsiunelma! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi sievä hihatin lämmikkeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tämmöisenä kesänä tarpeen - enkä itseasiassa itsekään tykkää kulkea käsivarret paljaana vaikka olisi lämmintäkin.

      Poista
  4. Kaunis ja herkkä. Hyvä värivalinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa on kyllä yksi suosikkiväreistä. Harmaaseen ei sisälly sellaisia rajoituksia tai arvotuksia kuten mustaan tai valkoiseen.

      Poista