lauantai 11. heinäkuuta 2015

Virkattu vesimelonikukkaro

Halusin tehdä kesäkassivaihdon parilleni kassin lisäksi jotain muutakin pientä kassiin sujautettavaksi. Muistin nähneeni joskus hauskan vesimelonisiivun näköisen kukkaron ja ajattelin sen sopivan hyvin kesäisen kassin kaveriksi. Aloittelin virkkuuta junamatkalla ilman nettiä, joten lähdin tekemään kukkaroa ilman ohjetta. Aloitin suiposta kärjestä ja lisäilin silmukoita matkan varrella vähän joka kerroksella. Myöhemmin ompelin pussin suulle vetoketjun ja kylkeen "siemeniksi" helmiä.


Kotiin päästyäni löysin sen alkuperäisen inspiraatiokuvanikin yksityiskohtaisen ohjeen kera Repeat Craftet Me -blogista. Tuolla virkkaus oli aloitettu päinvastaisesta suunnasta eli ensimmäinen kerros oli virkattu suoraan kiinni vetoketjuun ja siitä sitten vähennetty silmukoita suippoa kärkeä kohti. Lienee makuasia kumpi on parempi tapa, mutta ehkäpä Sarahin tavassa on parempaa se, ettei vetoketjua tarvitse ommella enää lopuksi. Minulle oma tapani oli tällä kertaa parempi, koska ostin vetoketjun vasta jälkikäteen. :)

Lanka kassin tapaan Cataniaa ja koukku kokoa 3,5mm.

15 kommenttia:

  1. Kylläpä on söpö kukkaro! Ja kaiholla katselen ihania sukkia joita puikoiltasi on tullut. Ei ole minusta alkamaan moiseen helmeilyhommaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluan kannustaa sinua ensi kesänä mukaan!
      Tässä on oppinut aivan valtavasti uutta ja saanut upeita ystäviä lisää <3 !

      Poista
  2. Kiitti! Mukaan vaan tiimiin ensi vuonna, apua saa toisilta tiimiläisiltä ja tsemppausta myös. Tässä on moni tullut tehneeksi sellaista mitä ei olis itsekään uskonut!

    VastaaPoista
  3. Hauska ja todellakin kesäinen kukkaro!

    VastaaPoista
  4. Minä kans näin tämän Facebookissa ja ihastuin :) ihana pussukka!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille kommenteista! :) <3

    VastaaPoista
  6. Kiitti, Virpi ja Omppupomppu! :)

    VastaaPoista