tiistai 18. elokuuta 2015

Kesäisen keveä Peipponen

Reaktioni Heidi Alanderin uusimpaan huivimalliin oli ihastusta ensisilmäyksellä. Peipponen on ohut ja kevyt kaareva pitsihuivi joka on muotonsa puolesta sukua Heidin aikaisemmin suunnittelemille Eyeblinkille ja Kaiholalle


Lentävän Lapasen Syyshuivi-yhteisneulonnassa aika monikin oli kiinnostunut neulomaan Peipposta ja alunperin suunnitelmana oli (kuulemma) neuloa se yhteisesti lokakuussa. Unohdin kuitenkin sopimuksen tyystin ja laitoin huivin puikoille heti kahden edellisen Alanderin jatkeeksi; Alander-putki jäi niin sanotusti päälle. :D


Langaksi valikoitui Debbie Blissin Rialto Lace, ohut ja pehmoinen sataprosenttinen merinovillalanka. Ostin varmuuden vuoksi kaksi 50 gramman kerää, koska arvelin ettei 390 metriä riitä, kun edeltävässä Nurmilinnussakin lanka loppui kesken vaikka sitä oli peräti 400 metriä. Vaihdoin myös pienempiin puikkoihin (3mm) ja kas, yksi kerä riittikin. Tarkemmin sanottuna lankaa kului 44 grammaa. Kyllä tuli keveä huivi!


Ohje oli selkeä ja helppolukuinen, mitään muuta ei kyllä voi sanoa muistakaan Heidin ohjeista. Huivin pitsiosio on suunnattoman kaunis ja koko huivi muutenkin todella ihana! Tyyliltään tämä on selkeästi juhlavampi kuin muut huivini, joten pidän tämän itselläni juhlahuivina. Täytyyhän sellainenkin ihmisellä olla?


Väri oli todella vaikea kuvattava, koska ensimmäinen sarja kuvia väitti huivin olevan pinkki. Ja jos nyt vielä näistäkin kuvista joku epäilee huivin olevan pinkki, niin tiedoksi, että ei se ole, vaan se on semmoinen pinkkiä tummempi ja syvempi syklaami. 


Tänään puikoilla onkin sitten muuta kuin huivia; pitkän pähkäilyn jälkeen päätin aloittaa Puikkomaisterin kirjasta heti alkajaisiksi sen kaikkein vaikeimman ja ihanimman mallin, Loistavat Niityt. Saapa nähdä, miten pitkä projekti siitä muodostuu!

18 kommenttia:

  1. Taitaapi sama lanka päätyä lokakuussa minun puikoille ;-)
    Huivistasi tuli kyllä upea ja juuri sellainen juhlahuivi ajattoman värisen juhlavaatteen piristäjäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin jo samaa lankaa lisää eri väreissä, ihana lanka on! Tää on just hyvä väri joko tumman tai vaalean yksivärisen mekon kanssa.

      Poista
  2. oi miten hieno huivi ja mahtava väri! Olen itse virkkuunaisia, mutta tämä on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaamallakin saa tosi hienoja pitsihuiveja. Tosin kokeilin tässä taannoin virkata tämmöistä vastaavaa, tosi ohutta lankaa ja se oli kyllä vaivalloisen tuntuista. Siis tuntui että työ ei lopu koskaan, eikä muuten oo vielä loppunutkaan... Joten ainakin ohueen lankaan valitsen mieluummin neulomisen. :)

      Poista
  3. Aivan ihana huivi! Hitsi vieköön, kun on niin paljon neuletöitä jonossa, että tämäkin pitäisi jossain vaiheessa ehtiä tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Se on kyllä kumma kun sitä jonoa aina kertyy. Ja usein sitten tulee joku uusi ohje vastaan, joka kiilaa kaikkien vanhojen ohi...

      Poista
  4. Aivan upea! Muuten, muistatko mitkä oli ne alkusanat tälle SyysHuiviKalille lähdettäessä? Se meni jotenkin "viisi huivia, eihän se ole kuin yksi kuukaudessa" Sulla on jo marraskuu alussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen jjoku totesi, että tässä mun versiossa on "yksi suunnittelija kuukaudessa". En taida kuitenkaan kaikista suunnittelijoista innostua yhtä paljon. Kallio vois olla toinen, jolta täytyy tehdä monta.

      Poista
  5. Todella kaunis siitä tuli, näytti keskeneräisenäkin jo ihanalta ja kauniin väriseltä. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana huivi! Minäkin ihastuin tähän malliin ensisilmäyksellä.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana huivi ja väri on kyllä lemppari :)

    VastaaPoista
  8. Kiitokset, Lankakeiju, kosotäti ja Virpi! :)

    VastaaPoista
  9. Oi, miten ihana versio Peipposesta <3

    VastaaPoista