perjantai 21. elokuuta 2015

Meadow Grass goottimausteella

Tuli aika muistaa lahjalla henkilöä, jonka tyyliä leimaa vahvasti goottimainen vire. Värien puolesta ei ollut epäselvyyttä; mustaa, liilaa ja gimallusta. Langat oli siis valittu suhteellisen helposti. (Tosin vaihdoin mustan hyvin tummaan harmaaseen ihan omia silmiä ajatellen.) Mallia mietin pitkään, mutta päädyin lopulta Heidi Alanderin Meadow Grassiin, koska aikataulu tuntui siinä vaiheessa tiukahkolta ja halusin tehdä tutun mallin, jonka tiesin valmistuvan nopeasti. Aikataulu ei lopulta osottautunutkaan yhtään tiukaksi, sillä huvin valmistuminen kesti vajaan viikon, kun olin varautunut noin kolmeen viikkoon.


Olen siis tehnyt Meadow Grassin kerran ennenkin ja ihastuin jo silloin. Se oli ensimmäisiä neulottuja pitsihuivejani ja sen onnistuminen vaikutti varmasti paljon myöhempään huivi-innostukseen. Tällä kertaa värit eivät olleet yhtään omat, mutta jollain kummalla tavalla tykkään tästäkin tosi paljon.


Lankoina Lang Yarnsin Mille Colori Socks & Lace Luxe liukuvärjättynä liilana kimalteella sekä tumman harmaa Sisu. Puikot olivat kokoa 4mm, kun edellisessä Meadow Grassissa käytin 4,5mm:n puikkoja ja tuli vähän löyhää mielestäni. Eikä tästä yhtään tiukkaa tullut nytkään.


Lähes mustan langan valokuvaus osottautui yhtä haasteelliseksi kuin odotinkin. Suurin osa parina päivänä räpsityistä otoksista oli käyttökelvottomia, viehättävistä malleista huolimatta. Malleina toimivat molemmat tyttäreni, koska nuorempikin halusi kun kerran vanhempikin. Värit eivät taida toistua missään kuvassa ihan oikein; huivin yleisilme on oikeasti enemmän liila kuin viininpunainen.


Tämä siis valmistui elokuun ekalla viikolla ja käynnisti "Alander-putken", jonka inspiraation vietävänä on valmistunut tämän jälkeen vielä Nurmilintu ja Peipponen. Minulla "huivi kuukaudessa" on siis vaihtunut muotoon "suunnittelija kuukaudessa", kuten kalistelutoverit osuvasti vitsailivat. En kuitenkaan luvannut joka kuukausi innostua vastaavaan urakkaan. :)


Syyskuussa lähdemme muiden syyshuiviKAL:iin osallistuvien kanssa neulomaan Stephen Westiä, tarkemmin sanottuna Exploration Stationia. Siinä astellaankin sitten kerralla epämukavuusalueelle, sillä tiedossa on uuden persoonallisen suunnittelijan ja vieraan kielen lisäksi ihan uusia tekniikoita, mm. briossia...

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja sopi kyllä saajalleen ihanasti, juuri oikeat värit hänelle! :)

      Poista
  2. Hieno huivi! Tämä malli täytyy joskus tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän kanssa on monella käynyt niin, että ensin kun tekee yhden niin pian pitää tehdä toinenkin! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti! Pikkutyttöni vähän arvosteli kuvia, kun koira näkyy takaapäin. Mutta huviin kuvaaminen oli jo niin vaikeaa, etten ehtinyt kiinnittää huomiota koiran asentoon. :)

      Poista