lauantai 10. lokakuuta 2015

Loki-villatakki pikkutytölle

Monessa suomalaisblogissa on vuoden sisällä nähty ihania islantilaisen Ragga Eiríksdóttirin suunnittelemia Loki-villatakkeja. Vai mitä sanotte tästä Karkeloitten rivistöstä, NuuTikin marjapuuroihanuudesta, Lanka mutkalla -blogin luonnonläheisestä takista tai Neuleaddiktion raikkaan keltaisesta versiosta? Ihania on kaikki!

Katselimme villatakkikuvia joskus viime keväänä pikkutyttöni kanssa ja hänkin ihastui juuri tähän malliin. *Valitettavasti ohjetta ei enää netistä löytynyt, mutta yksi ihana blogi-tuttava kuuli harmitukseni ja sain ohjeen yllärinä blogin sähköpostiin. Oli kyllä tosi kiva ilahdutus-ylläri, kiitos vielä! :D


En enää muista, mistä mieleeni tuli tehdä takki juuri Dropsin Cotton Merinosta. Se ei ole ohjeessa suositeltu lanka eikä edes saman paksuinen, mutta siitä päätin joka tapauksessa takin tehdä. Katselimme värivaihtoehtoja tytön kanssa ja hänellä oli tapansa mukaan selkeä ja jyrkkä mielipide. Takista tulee pinkki valkoisilla ja sinapinkeltaisilla kuvioilla, piste. Niinpä langat lähti tilaukseen silloin keväällä samantien, mutta takkisuunnitelma jäi uinumaan kesän ajaksi.


Ilmojen viiletessä ja viime vuoden talvivaatevarastoja inventoidessa kävi ilmi, että tyttö oli taas kasvanut huimaa vauhtia (kuten lapsilla on tapana) ja suurin osa viimetalvisista villatakeista oli jäänyt pieneksi. Silloin muistin tämän ohjeen ja nämä langat.


Vähän säätöä aiheutti ohjeen kanssa eripaksuinen lanka, muuten sai lasketella menemään kaikessa rauhassa hyvää ja selkeää ohjetta seuraten. Ainoa suuri tekemäni muutos oli se, että ohjeessa neuvottiin steekkaamaan villatakki auki leikkaamalla, eli että olisi neulottu koko hoito suljettuna neuleena puseron tapaan ja lopuksi se olisi leikattu keskeltä halki. Apua, ei! Niinpä neuloin edestakaista neuletta, joka toki yläosan kirjoneuleosuuden nurjilla kerroksilla oli melko työlästä, mutta lapsen neuleessa kirjoneuleosio oli kuitenkin lopulta nopeasti tehty.


Ohjeessa suositeltiin kiinnittämään steekattuihin reunoihin vetoketju. Ajattelin kuitenkin, että napitettava vaihtoehto olisi käytännöllisempi ja nätimpi, joten poimin etureunoista yrityksen ja erehdyksen kautta sopivan määrän silmukoita ja tein toiseen reunaan napinlävet. Kävin ostamassa parit eri nappivaihtoehdot, joista toiset olivat mielestäni tyylikkäämmät, vähän retrot ja tytär tietysti valitsi ne toiset, hempeämmät.


Takki valmistui vajaassa parissa viikossa, joten mallia voi mainostaa nopeatekoiseksi. Oikein nätti ja onnistunut takki siitä tuli ja tärkeintä oli tietysti, että käyttäjä itse tykkää! :)


Loki muuten on skandinaaviseen jumaltarustoon liittyvä jumala, kaaoksen jumalattaren poika ja Thorin arkkivihollinen. Miten se sitten on päätynyt sievän ja suloisen villatakin nimeksi, jää arvoitukseksi.

* Loki-takin ohje on taas saatavilla ravelryn kautta.

25 kommenttia:

  1. olisko kans mahdollista saada sitä ohjetta, takki on niin kaunis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ottaisitko yhteyttä blogin sähköpostin kautta. :)

      Poista
  2. Ihanan pirteä neuletakki! Hyvä värisilmä on tytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa mieltä väreistä. Sinapinkeltainen oli alkuun mielestäni outo valinta, mutta sopii erittäin hyvin tähän yhdistelmään! :)

      Poista
  3. Aivan ihana villatakki ja nopeasti teit. Kyllä osasi tyttö valita kauniit värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toisista blogeista lukemani perusteella tämä on muillekin tekijöille ollut nopea malli. Värit näytti oikein erityisen ihanilta eilen kun oltiin kuvaamassa sävyyn sopivien keltaisten lehtien keskellä, eli erityisesti syksyyn sopiva takki! :)

      Poista
  4. Ihana villatakki! Hyvät värit tyttö valitsi :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja ihanan pirteän värinen neule!

    VastaaPoista
  6. Todella tyylikäs villatakki ja ihanat värit. Sopii neidille erinomaisesti.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset Anu, Liila, Heidi, Reija, Suvituulia ja kosotäti! Neiti ilahtui kovasti, kun kerroin että värivalintojaan on täällä kommentoitu ihaillen. :)

    VastaaPoista
  8. Onpa tosi sievä villatakki ja värit sopii hyvin yhteen. Oikea pikkutytön unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tosi mielissäni, kun tyttö selvästi mielellään käyttää tätä. Kauniin mallin lisäksi löytyi kerrankin kutittamaton lanka!

      Poista
  9. Hurjan kaunis takki! Hyvät värit tyttö valitsi! :)

    VastaaPoista
  10. Hurjan hyvät, upeat värit! Sitä steekkausta kannattaa kyllä kokeilla, vaikka pelottavaahan se alkuun onkin. Se kuitenkin helpottaa neulomista aika tavalla, kuten tiedät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oikein tiedä, helpottaako se steekkaus neulomista niin paljon, että se korvaa kaiken siitä aiheutuneen ahdistuksen... Kahtellaan, josko sitä joskus uskaltais! :)

      Poista
  11. Kivalta näyttää! Näitä on paljon nähny tänä vuonna blogeissa ja facessa ja instassa :) iteki tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kävin katsomassa ja kivat värit oli sunkin versiossa. :)

      Poista
  12. Suloinen takki. Ja hyvä värisilmä on tytölläsi, toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Neulisti! Tytöllä on hyvän värisilmän lisäksi vielä jahkailematon mielenlaatukin, toisin kuin äidillään, joten hänet on siinäkin mielessä hyvä ottaa mukaan värivalintoihin. ;)

      Poista
  13. Todella kauniin värinen Loki :)

    VastaaPoista