perjantai 15. tammikuuta 2016

Kirkko-lapaset

Noin vuosi sitten näin Sohvaneulomo-blogissa ihanat kirkkolapaset, joiden kuva-aiheen esikuvana on Isonkyrön vanha kirkko. Ne oli tehty Taito-Etelä-Pohjanmaan ohjeella, jota myytiin osana tekemispakettia. En halunnut tekemispakettia ostaa, kun samaa lankaa löytyi kotoa jo runsain mitoin (olen ostanut noita tekemispaketteja aiemminkin ja aina niistä on jäänyt lankaa yli). Lisäksi tiesin, että oma käsialani ei oikein sovi yhteen noitten Taito-EP:n ohjeitten kanssa; edellisen kerran aloitin tekemään kettulapasia ja tulikin kettusukat.


Kirkkolapaset jäivät tajunnan pohjalle kummittelemaan ja palasivat vuoden varrella mieleen aina, kun nämä langat osuivat silmiin. Niinpä piirsin Sohvaneulomon kuvaa mukaillen samankaltaisen mallin vähän pienemmälle silmukkamäärälle ja pistin neuloen - ja parissa illassa nämä lopulta syntyikin.


Oikein kivat vanttuut tuli, vaikka alkuperäiset onkin hienommat. Ja ihanan lämpimät ja pehmoisetkin nämä Teetee Pallaksesta tehdyt lapaset ovat, sen olen jo muutamana päivänä testannut. :)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Omaakin silmää miellyttää, erityisesti nämä värit on aivan ihanat! :)

      Poista
  2. Teetee Pallas on aivan ihanaa lapaslankaa. Siinä se meidän vanha kotikirkkomme on, näkyy työmaani ikkunasta. Meinasimme järjestää kilpailun kotikirkkomme lapasen suunnittelun tiimoilta, mutta taitokeskuspa julkaisi yllättäen sen jälkeen tämän mallin muka kirkkomme nimikkolapasena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään Pallaksesta sekä lapas- että sukkalankana, tosi pehmoista!
      En tiennytkään tuota tarinaa lapasten takana. Nyt ei löytynyt enää myynnistä ohjetta eikä tekemispakettia, silloin vuosi sitten vielä löytyi paketti.

      Poista
  3. Onpas hienot! Ja hauska kuulla, että idea löytyi minun blogistani. Tämä on kaunis malli, ja sait muokattua siitä kauniisti omannäköisesi. Peukutan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitokset myös ideasta ja omasta kivasta blogistasi! :) Aina välillä käy näin, että jostain blogista bongattu juttu kolahtaa ja jää mieleen ja sitten se on pakko toteuttaa itsekin - ja se onkin kai yksi juttu, minkä takia blogeja on niin kiva seurata! :)

      Poista