torstai 21. tammikuuta 2016

Sukellus

Äidille joululahjaksi tekemäni pipo kaipasi selvästi parikseen huivia. Niinpä päätin tehdä sellaisen, ihan ilman mitään merkkipäiviä.

Äiti kehui moneen kertaan pipon materiaalia eli Handun Merino-sukkalankaa. Se on samaan aikaan sekä lämmin että hiostamaton ja muutenkin niin ihanan pehmoinen, ettei siihen oikeastaan voikaan olla ihastumatta. Niinpä huivi piti toki tehdä samasta langasta. Harmaata oli pipolangasta jäljellä noin 20 grammaa ja sen seuraksi ostin toisen pienen punaisen vyyhdin samaa lankaa.


Ravelrysta löytyi hauska huiviohje, Diving in {recipe}, joka on omiaan pienten lankamäärien kuluttamiseen ja yhdistelemiseen. Ihanuuslangat ja yksinkertainen ohje - näillä eväillä syntyi käytännöllisen muotoinen ja aivan ihanan pehmoinen kaulahuivi. Oikeastaan muodossa on aika paljon samaa kuin Nurmilinnussa, joka on tämän talven oma suosikkihuivini.


Harmaata kului lopulta se koko 20 grammaa ja punaista 32 grammaa. Nyt haluaisin itselleni samanlaiset, sekä pipon että huivin. <3

18 kommenttia:

  1. Todella kaunis huivi ja kivasti nuo värit soluttautuvat toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tämä malli oikein houkuttaa yhdistelemään erilaisia värejä. Voisi laittaa useampaakin.

      Poista
  2. Unelmapunainen ja varmasti ihana kaulalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin ihanan tuntuinen. Mulla löytyy vielä muitakin vajaita keriä Handun merinoa, joten eiköhän tämmöinen itellekin synny! :)

      Poista
    2. Aivan ihana huivi, värit ja malli. Kiva kaveri pipolle. Nyt vaan sitten itsellesi seuraavaksi :)

      Poista
    3. Kiitti! :) Itseasiassa pipo itselle on jo tulossa. ;)

      Poista
  3. Voi miten kaunis huivi! Voi kun itsekin ehtisi huivien pariin taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos aika on kortilla, niin vinkkinä että tämä oli todella nopea ja helppo malli. :)

      Poista
  4. Todella kaunis. Punainen lämmittää kovasti. Väriyhdistelmä todellakin toimii hienosti. Kaunis lahja.

    VastaaPoista
  5. Sievä huivi ja muistuttaa malliltaan todellakin Nurmilintua, joka on myös mun oma suosikki :)

    VastaaPoista
  6. Katos, mullakin on tuo sama Diving in-ohje, täytyypä kaivaa esiin. (Itse asiassa ensin luulinkin, että se on nurmilintu) Huivisi on todella kiva!

    VastaaPoista
  7. Onpas kaunis <3 Määäki haluun :D

    VastaaPoista