lauantai 2. tammikuuta 2016

Urheilullisen nuoren miehen lapaset

16-vuotias poikani ei pahemmin perusta kirjoneuleista tai kuvioneuleista tai ylipäänsä minkään muunlaisista kuin yksivärisistä asusteista, mutta kun aikani ehdottelin erilaisia ideoita, niin hän tarttui tähän: lempparilippiksen kanssa yhteensopivat lapaset.

Olen tehnyt lapasia huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi sukkia, joiden perusmalliin en todellakaan tarvitse ohjetta, mutta nyt lähdin ensimmäistä kertaa tekemään ihan näppituntumalla peukalokiilallisia lapasia. Halusin tehdä lapaset ilman ohjetta siksi, että pojan käsi on juuri sellaisessa kehitysvaiheessa, jossa lasten lapasohjeella tulee aivan liian lyhyttä ja aikuisen miehen lapasohjeella taas tulee kamalan paljon liian leveätä. Pitkä ja kapea käsi, lähes aikuisen mittainen mutta vielä paljon kapeampi.

Niinpä vaan rohkeasti luomaan silmukoita. Suurta salaisuutta en tämän joululahjan suhteen pitänyt, vaan sovittelin näitä pojan käteen aina välillä. Pariin kertaan jotain kohtaa purkasin, mutta yllättävän helpolla sopivat käsineet syntyi.


Vaikeimmaksi kohdaksi osottautui tuo kämmenselän kirjailu. Ei siitä kamalan siistikään tullut ja päätinkin, että seuraavaksi jos rupean tämän tyyppiseen projektiin niin opettelen neulomaan kuvion intarsiana! Mutta saaja oli lapasiinsa selvästi tosi tyytyväinen ja niinpä olen minäkin. :)

8 kommenttia:

  1. Hyvin olet saanut tehtyä yhteensopivat lapaset, varmasti poika mielissään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin osui tuon langan väri kohilleen (Teetee Pallasta tai Sallaa). On ollut kiva nähdä nämä päivittäisessä käytössä valmistumisesta saakka, vaikka nyt ei lippiksellä tarkenekaan! :)

      Poista
  2. Hienothan niistä tuli, kuten sulla aina! Hyvää Uutta vuotta. Lapasille ja villahousuille tuli nyt tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt pääsee kaikki vuoden aikana tehdyt villavaatteet kerralla käyttöön! :D Kyllä tuo silmukointijälki läheltä tarkasteltuna on hieman huteraa, mutta eipä sitä tartte läheltä tarkastellakaan. ;)

      Poista
  3. On kyllä hienot! Pakko se on itsekin opeteltava tuo päälle kirjailu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopii kyllä joihinkin juttuihin tosi hyvin. Ite opettelin alunperin Garnstudion ohjeella: http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=40&sort=2&thumbnails=on

      Poista