lauantai 4. kesäkuuta 2016

Sukat tasona poikittain

Olen neulonut elämäni aikana monta sataa sukkaa. Varresta varpaisiin, varpaista varteen, sukkapuikoilla ja magic loopilla, kirjoneuleella ja kuvioneuleella. Mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun neuloin sukat tasona ja poikittain.


Malli on Garnstudiolta. Iskin silmäni malliin jo kauan aikaa sitten. Lähinnä mielenkiinnosta, että miten ne sukat oikein poikittain tehden saadaan muodostumaan. Ja onhan nämä ihan kivan näköisetkin, etenkin tuommoisesta pätkävärjätystä langasta.


Malli tuli uudestaan mieleen, kun sain keväällä Prymiltä näytepaketin Regian lankoja ja niiden joukossa oli myös tämä Arne ja Carlos -kerä. Ajattelin heti, että lanka sopii tähän malliin kuin nenä päähän.

Koska minulla ei ollut oikein mitään käsitystä siitä, mitä olin tekemässä, niin lähdin vain seuraamaan ohjetta. Kantapäätä muotoiltiin alussa kaventamalla ja lopussa leventämällä. Säären yläosaa muotoiltiin leveämmäksi ja varpaiden osiota kapeammaksi lyhennetyillä kerroksilla. Ja ihan sukan muotoinen siitä tuli ja yllättävän hyvin istuvakin - tosin liian iso itselleni, koska sukkaa oli mahdoton sovittaa ennen kuin valmiina, joten kokoakin oli mahdotonta arvioida.


Kaikkein rasittavin vaihe oli tasaisen kappaleen yhdistäminen sukaksi. Ohjeessa se oli neuvottu tekemään tavalla, joka ainakin minun mielestäni olisi ollut mahdoton, joten päädyin silmukoimaan puoliskot yhteen neuloen. Tätä tapaa ohjeessakin lienee tarkoitetun, mutta alussa olisi pitänyt muistaa neuvoa luomaan aloitussilmukat apulangalle. Koska niin ei oltu neuvottu, niin jouduin purkamaan molempien sukkien aloituskerroksen takaisin puikolle.

Rehellisyyden nimissä 120 silmukkaa pitkä pätkä kyökkipistoja (x2) meinasi alkuvaiheessa viedä uskon koko projektiin, mutta lopussa kiitos seisoo; en usko, että enää koskaan tarvitsen ohjetta silmukoimiseen, niin hyvin se tämän rupeaman jälkeen jäi selkärankaan.

11 kommenttia:

  1. Veikeät! Täytyy kyllä kokeilla joskus itsekin tällaisia sukkia. Jotenkin hauska tuo pystysuuntainen raidoitus. Vaikkakin luulen, että itsellenikin tulee se saumojen teko olemaan vaikein osuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin juuri tuohon ainaoikeaan pystyraidoitukseen. Voishan sen takasauman sitten hätätilanteessa vaikka ommellakin. ;)

      Poista
  2. Kivat sukat!

    Itse tein tuolla samaisella ohjeella appiukolle sukat joululahjaksi ja hän on kehunut ne maasta taivaaseen! Ovat kuulemma äärimmäisen hyvän malliset jalassa. Itse tykkään näiden hieman erottuvaisemmasta lookista normisukkiin nähden, joten voi olla että toinen pari täytyy tehdä itselle :) Vaikkakaan saumojen kasaaminen ei ole lempipuuhaani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että on olleet käytössä mukavat. Mustakin nää on tosi kivan näköiset ja voisin haluta tämmöiset itellekin, mutta kuten sanottu, niin koon arvioiminen on aika mahdotonta, joten mahtaisinko saada itselle sopivia aikaan.

      Poista
  3. Ompa hauskasti neulotut sukat,tuontapasia putkisukkia mummoni teki aikoinaan, mutta niissä ei ollut tuota kantapään kohtaa. pelkkä putki johon neulottiin kärkikavennus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se mua just näissä houkuttikin, kun on tehty oikea kantapääkin; halusin tietää miten sen saa tehtyä! :) Ne putkisukat on ärsyttäviä siitä, että ainakaan mulla ei pysy jalassa.

      Poista
  4. Hitsi miten pirtsakat sukat! Mä oon joskus nähnyt tän ohjeen Dropsin sivuilla, mutta en oo paneutunut asiaan kummemmin, kun sais sitä aikaa ostaa lisää...

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat sukat! Itse en ole tehnyt sukkia moneen vuoteen aikuisten koossa.

    VastaaPoista