torstai 25. elokuuta 2016

Kämmekkäät Afrikan tyyliin

Puikkomaisterin lapaskirja ilmestyi viime viikolla. Jo ennen ilmestymistä olin ihastunut tusinaan malleista ja niinpä ensimmäinen malli lähtikin puikoille heti, kun sain kirjan käsiini.


Ensimmäiseksi malliksi valitsin Jaanan. Puikkomaisteri kertoo kirjassa saaneensa idean malliin Afrikasta kertovasta tv-sarjasta. Lähdin sommittelemaan värimaailmaa aiemmin valmistuneiden Pirkko-sukkien jämälangoista, eli enimmäkseen Handun langoista höystettynä yhdellä Louhittaren luolan Väinämöis-kerällä. Värit päätin sitä mukaan kun neuloin. Muutaman kerran jonkin värivalinnan hylkäsinkin, purin ja tein uusiksi.


Ohjetta jouduin vähän muokkaamaan, sillä siinä oli liikaa silmukoita naisen käsineisiin minun käsialalleni. Jätin siis leveydestä yhden mallikerran pois ja pituudesta viimeisen kuviontoiston. Peukalon lisäyksiä tein vähän tiuhempaan kuin ohjeessa.


Mallin ihanuus on yksityiskohdissa: peukalokiilan kuvio, tuubireunat niin ylä- kuin alareunassakin (eri tavalla toteutettuna molemmissa), vaihtuvat värit ja Afrikka-tyyliset kuviot. Pitkät varret riittävät lämmittämään ranteiden lisäksi suurimman osan kyynärvarsista.


Kokonaisuudesta tuli kaunis ja hauskasti etninen. Keltainen, eläväpintainen lanka saa kämmenosan pilkkuineen näyttämään leopardin turkilta, vaikka pilkut onkin sitten vähän hassun väriset.

6 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä tosissaan innostunut kirjoneuleista viime aikoina! Se onkin ihanaa sillä niitä on kiva katsella ja ottaa vähän väriyhdistelmävinkkejä omiinkin neuleisiin :) Ihanat nämäkin afrikkalaiset. Noissa olisi hyvä juosta leijonaa karkuun savannilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon lähiaikoina jäänyt kirjoneulekoukkuun. Vaikka oon mä niistä tykännyt aina. Ja kiitos vaan samoin, sunkin töistä oon monta hyvää inspiraatiota ja vinkkiä saanut! :)

      Poista