lauantai 20. elokuuta 2016

Pirkkosukissa lapaskirjan avajaisissa

Vähän reilu viikko sitten iski päähän hullu ajatus, että teenpäs seuraavaksi perjantaiksi uudet kirjoneulepolvarit Puikkomaisterin lapaskirjan julkkareihin - Puikkomaisterin suunnittelemalla mallilla tietenkin, sillä ajattelin, että suunnittelijoista on mukavaa nähdä omia mallejaan toteutettuna ja käytössä.


Kirjan julkistamistahan on juhlistettu kaksillakin eri julkkareilla. Itse en valitettavasti päässyt muun menon vuoksi ensimmäsiin julkkareihin Nicolai II -laivalle, mutta onneksi Lentävässä Lapasessa juhlittiin kirjaa vielä lisää.


Pirkko-sukat on olleet tehtävien jonossani jo kauan ja tässä samallahan kuittaantui Suuri käsityökirjahaastekin Puikkomaisterin sukkakirjan osalta. Pirkot on kirjassa tehty säärystimiksi, mutta sanallisessa ohjeessa on neuvottu myös sukka-vaihtoehto. Päätin tehdä sukat, koska en säärystimiä yleensä kauheasti tule käyttäneeksi.


Neuloin sukkia jossain vaiheessa Lentävässä Lapasessa, jolloin Taina opasti, että tuollaisia sukkia pitää sitten käyttää pikkukenkien kanssa. Niinpä tein jalkaterät ilman kirjoneuleraitoja, näinpä mahtuivat ohuet villasukat pikkukenkiin. Ja minimekko on tietysti must näin koreiden sukkien kanssa!


Lämpimässä perjantai-illassa juhlittiin uutta lapaskirjaa ja samalla avattiin tämän vuoden Tour De Sock -sukkien näyttely. Pääsin poseeraamaan Puikkiksen eli Tiina Kaarelan kanssa oikein kunnon fani-kuvaan, jännittynyt ilmehän kuuluu silloin asiaan. Oikeasti tunnelma ei ollut kyllä yhtään jännittynyt vaan ilta oli oikein rento ja mukava. Minä esittelen kuvassa Lapaskirjaa ja Tiina Sukkakirjaa.


Uunituoreen kirjan lisäksi Tiinalla oli esiteltävänä kolme paria Eva-kämmekkäitä, jotka oli neulonut yksi Lapasen vakikävijöistä, Eva Roos-Rautakorpi. Aivan mahtavia taidonnäytteitä! Haluaisin tämän persoonallisen ja kauniin mallin myös toteuttaa jossain vaiheessa, mutta mahdanko osata...


TDS-sukat oli järjestetty näyttelyä varten värien mukaan ja kokonaisuus näytti tosi hienolta!


Sain Lapaskirjan arvostelukappaleen Moreenilta postitse jo alkuviikosta, joten olen ehtinyt selailemaan sitä ihastuneena ees ja taas jo pari päivää. Aloitin ensimmäiseksi työksi Lapaskirjasta afrikkalaisvaikutteisia Jaana-kämmekkäitä ja monta muutakin mallia meni heti jonoon.

Kiitos kivasta illasta Tiinalle, Lapasen emännille Tainalle ja Tarjalle sekä kaikille muillekin Lapasen kävijöille! Kiitän myös Moreenia mahtavista käsityökirjoista ja odotan jo innolla seuraavaa jatko-osaa!

Pirkkosukkien kuvat ovat mainion Villasukkavuoden Marjaana Hakkaraisen ottamia, kiitokset kuvausavusta Marjaanalle!

13 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit sukat, pirteät Pirkot

    VastaaPoista
  2. Seurasin jännityksellä Instagramissa, saisitko sukat valmiiksi viikonlopuksi. Ehdit ja pääsit esittelemään upeita sukkia siellä.
    Ja tuo mekko on ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mekko on kirppislöytö, johon ihastuin muutenkin ja osui vielä juuri sopivasti sukkien värimaailmaan.

      Poista
  3. Tosi kivat! T. Pirkyt l. Pirkko-mummi:)

    VastaaPoista
  4. Ihana nähdä lisäkuvia noista Eva-kämmekkäistä, koska ne on kirjassa mielimallini, tarkoitus testata heti kun ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluan tehdä nuo Evat, vaikka tuntuukin vaikeilta nyt kun ei ole vielä ehtinyt malliin perehtyä.

      Poista
  5. On ne niin ihanat! Kunhan saa nämä huivit neulottua, niin kaivan Tourin jämälangat ja katson jonkun vähän noita pienemmän kirjoneuleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän voit nyt tehdä jotain tosi pientä, kun sulla on se pikku-ihminen siellä. ;)

      Poista