lauantai 15. lokakuuta 2016

Lahteen messuille - arvonta!

Sain kutsun Lahden Kätevä & Tekevä messuille pyhäinpäiväviikonloppuna 5-6.11.16. Samalla tarjottiin mahdollisuutta arpoa blogissa lukijoiden kesken pari lippupakettia tapahtumaan. En ole ennen käynyt Kätevä & Tekevä messuilla enkä Lahden messuilla muutenkaan, joten tuumin, että pitäähän ne nyt käydä katsomassa. Messuista kerrotaan tapahtuman esittelyssä näin:

Kätevä, yksi suurimmista kädentaitotapahtumista Suomessa, on täynnä itse tekemisen iloa ja taitoa – ja mitä mainioin tilaisuus parhaimpien joululahjaostosten tekoon tai vinkkien ja ideoiden hakuun! Tapahtuman mielenkiintoinen ohjelma tarjoaa monipuolista sisältöä niin kädentaitojen, kulttuurin kuin ruoan ystäville.

Tekevä kokoaa harrastukset ja innokkaat harrastajat saman katon alle. Pienoisrautatiet, RC -autot, ja -lennokit, nukkekodit ja muut mielenkiintoiset harraste-esittelyt luovat puitteet monipuoliselle koko perheen tapahtumalle.


Eli monenmoista kädentaitoihin ja muihinkin harrastuksiin liittyvää esittelyä on tarjolla. Itse ajattelin erityisesti panostaa joulujahjaostoksiin ja -ideoihin.

Arvonnan palkintona on 2 kahden hengen lippupakettia. Jos kiinnostuit ja haluat osallistua, niin jätä kommentti tämän postauksen kommenttikenttään yhteystietojen kera. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan arvontaan ja jokainen osallistuja saa yhden arvan. Arvon molemmat palkinnot ensi viikonloppuna ja ilmoitan voittajille. Kun olen saanut yhteyden voittajiin, niin ilmoitan heidän nimensä messujen järjestäjlle ja voittajat voivat noutaa liput nimellänsä näyttelytoimistosta Messukeskuksen aulasta, kun saapuvat messuille.


ONNEA ARVONTAAN!

12 kommenttia:

  1. Lahden messut ovat olleet hyvät ne pari kertaa kun olen käynyt.
    riitta.nk(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  2. Oispa kiva päästä messuille! Opiskelijana en oo vielä raaskinu laittaa rahaa messulippuihin, etenkin tietän et varmasti tulee jotain ostettuakin :D alisainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa! (: yohanna.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Voi olisin tosin kiinnostunut noista messuista! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa kivoilta messuilta. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  6. Olisi varmasti mielenkiintoiset messut vierailla, nähtävöökin riittäisi koko perheelle.

    VastaaPoista
  7. Olen haaveillut pääseväni näihin, lippuvoitto olis huippu!
    ooti-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa mielenkiintoiselta :) anu.hu(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa.
    maria.anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Olishan se kiva Lahdessa piipahtaa. En oo aikoihin käynytkään.

    VastaaPoista