lauantai 14. tammikuuta 2017

Räsymattosukat

Facebookissa on monia erilaisia käsityö-aiheisia ryhmiä, joissa ihmiset esittelevät omia käsitöitään. Kuulun niistä aika moneen, sillä toisten käsitöitä kiva ihailla ja joskus saada niistä inspiraatiota omiinkin juttuihin. Yksi suosikkiryhmistäni on Novitan villasukkaryhmä, Voihan Villasukka. Ryhmässä tuntuu aina välillä nousevan jokin "villitys", eli kaikki haluavat yhtäkkiä neuloa juuri jotain tiettyä sukkamallia. Tällaiset räsymattosukat olivat ryhmässä kuuminta muotia joskus pari kesää sitten ja minäkin ihastuin niihin, mutta jotenkin aika kului ja villitys ehti mennä ohi.


Olin silloin pari kesää sitten ehtinyt jo ostaa langatkin valmiiksi näihin sukkiin, joten olihan ne nyt lopulta toteutettava. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Räsymattosukkien idea on se, että otetaan kahta erilaista raitalankaa ja raidoitetaan niillä vuorotellen niin, että syntyy ihan uusi ja erilainen raidoitus. Minulla oli käytössä 7 Veljestä Raitaa väreissä sateenkaari (822) ja fuksia-harmaa (807). Päätin samoin tein tehdä polvisukat; tykkään näistä räsymatto-väreistä niin paljon että niitä saa olla vähän enemmänkin kerrallaan.


Kantapäiksi tein jälkeenpäin lisätyt sädekavennuskantapäät. Ohje oli Novitan vanhasta Sukkalehdestä vuodelta 2012. En olekaan tällaisia kantapäitä tehnyt ennen. Niistä tuli ihan mukavat ja nätit. Näihin räsymattoihin sopii mielestäni hauskasti se, että värit kulkevat eri tahtiin molemmissa sukissa ja myös kantapäissä.


Raidoitin molemmilla langoilla aina kaksi kerrosta kerrallaan. Langanvaihtokohta jäi takasaumaan, joka sukan takana vähän erottuukin. (Kuvaushetkellä saumat taitaa olla vähän kierossa, pitääpä jatkossa katsoa peilistä että tulevat suoraan.) Nämä sukat jäi heti kuvauksen jälkeen jalkaan ja näistä taisi tulla minulle tämän talven suosikkisukat. Ihana väri-ilotulitus. :)

10 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäät räsymattosukat!

    VastaaPoista
  2. Ihanat. (: Näitä on kyllä tosiaan Suomessa varmaan, öö, pari tuhatta paria erilaisia. Sen verran suosittuja. Ei se kyllä ihme ole, onhan nää kivoja, pirteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nää on niin ihanan helpotkin tehdä, kun värikkäät sukat tulee ilman päättelyä, että ei ihme että ovat suosittuja. :)

      Poista
  3. Ihanat :) Jämäpurkki pursuilee täälläkin ja tämmöisiä tarttisi neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä ei ole varsinaiset jämäsukat, mutta näitten jämistä ajattelin tehdä sellaiset. :)

      Poista
  4. Ihanat räsymatot, näitä on kyllä mukava tehdä :)

    VastaaPoista