sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pöllö-lapaset

Osui taannoin silmään aivan tavattoman suloisten pöllö-lapasten ohje ja pitihän näin söpöt lapaset toki toteuttaa.


Malli on Rebecca Tsain Grey Eyed ja sen saa ladattua Ravelrysta ilmaiseksi. Minun pöllöni eivät kyllä ole harmaasilmäiset vaan silmät kuten pöllötkin ovat ruskeat.


Käytin rannekeosaan yhden ihanan vihreän keränlopun, josta riitti juuri tämän verran. Langan riittävyys määräsi tällä kertaa resorin pituuden. Tämä oli hyvä tapa käyttää pieni määrä lankaa, varmaan tulee muutama muukin keränloppu pääsemään samantapaiseen käyttötarkoitukseen. Ruskea olisi toki riittänyt kuvioväriksi yksinäänkin, mutta olisihan lapasten yleisilme silloin ollut tylsempi.


Mallipiirros itsessään on tosi kaunis. Kämmenselän pöllöt - no, kuka nyt voisi vastustaa pöllöjä. Kiva kun suunnittelija on nähnyt vaivan piirtää pöllöt osaksi ympäristöä köynnösten keskelle. Ja kämmenpuolen köynnökset olisivat nätit jo ihan itsekseenkin.


Pisteeksi iin päälle malliin on suunniteltu vielä yhdet pikkupöllöt, jotka kurkistavat piilosta peukun takaa. Tämmöinen pieni hassu yksityiskohta saa kivan mallin tuntumaan vielä kivemmalta! :)


Langat: vaalea harmaa Hjertegarn Bacic, vihreä Malabigo Sock sekä ruskea Handun Merinosukkis.

6 kommenttia:

  1. Ompas kivat. Ja juurikin tuo peukun pikkupöllö on mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niin on, kiva kun mallissa on jotain extra-jujua. :)

      Poista
  2. Kauniit pöllölapaset! (: Itsekin olen törmännyt aiemmin tähän malliin, on kyllä kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöllö-aiheisia malleja on aika paljon ja tämä kyllä erottuu joukosta edukseen. Ainoo on toi kiilaton peukku, mutta muuten täydellinen malli.

      Poista
  3. Ihanat söpöläiset. Mun niin tarvitsee neuloa nämä pöllöt itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama reaktio mullakin oli kun tän mallin näin. <3

      Poista