lauantai 26. elokuuta 2017

Mosaic Marbles

Tour De Sockin neljännen etapin sukat ovat nimeltään Mosaic Marbles Socks. Suunnittelija on edellisiltä Tour-vuosilta tuttu Kirsten Hall, jonka malleista olen tykännyt hurjasti joka vuosi; toissa vuoden Far Into the Forest ja viime vuoden Diamondback Socks olivat saman suunnittelijan käsialaa. Malleissa on kauniin ulkonäön lisäksi viehättänyt juuri se haasteellisuus, että aina on tarjoiltu jokin uusi ja erilainen tekniikka tai rakenne.


Tänä vuonna sukka oli rakenteeltaan oikeastaan ihan perussukka ylhäältä alas neulottuna ja tavallisella kantapäällä. Mutta kuvio toteutettiin mosaiikkitekniikalla, jota olen halunnut päästä opettelemaan. Aika hauska tekniikka tämä olikin. Ainakin pitäisi kaikkien kirjoneulekammoisten tämä opetella, sillä tässä neulotaan jokainen kerros vain yhdellä värillä kerrallaan.


Jotenkin vaivaton ja loogisesti etenevä kuvio kun sen oppi ja sukat syntyivätkin melko joutuisasti, osittain automatka-käsityönä.

Pidän lopputuloksesta paljon. Aika isot näistä tuli Tourin minimivaatimuksilla, mutta jonkun jalkaan varmasti sopivat.


Langat ovat Dropsin Fabelia vaalean harmaana ja smaragdinvärisenä liukuvärjättynä.

7 kommenttia:

  1. Todella ihanat! On kyllä upea neulekuvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niin minustakin ja oli hauska nähdä miten se syntyi mosaiikkina itselle ihan uudella tavalla.

      Poista
  2. Nämä on kivat, pitää kyllä itsekin neuloa nämä jossakin raossa :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä että olivat helpommat kuin miltä näyttivät

    VastaaPoista