lauantai 23. syyskuuta 2017

Kännykkälaukku

Pitkästä aikaa tartuin virkkuukoukkuun. Olen hieman vältellyt sitä suurprojektini valmistuttua eikä sen aikanakaan tehnyt mieli oikein mitään muuta virkata.


Nyt tuli kuitenkin ihan selkeä tarve, sillä tytär valitti, ettei vanhassa kännykkälaukussa mahdu vetoketju kiinni. Eikä mahtunutkaan, jäi noin yhdestä sentistä kiinni. Ajattelin, että kyseessä on alakoululaisella vähän sellainen turvallisuusjuttukin, että pitäähän sen laukun mahtua kiinni ettei kännykkä putoa tai kastu niin helposti.


Laukku syntyi vanhoista Catania-jämistä ihan yksinkertaisesti suoraa putkea virkkaamalla. Vetoketjun ompelin kiinni lopuksi ja olkahihnaksi virkkasin yhden kerroksen ketjusilmukoita ja yhden kerroksen kiinteitä silmukoita. Laukku sopii raitapaidan kanssa mainiosti vaikkapa koiranulkoilutukseen ja molempien koirien oli ehdottomasti näyttävä kuvassa (toinen oma ja toinen hoitokoira).

4 kommenttia: