sunnuntai 12. elokuuta 2018

Neljänkymmenen värin sukat

Sain kutsun työkaverin nelikymppis-syntymäpäiville. Pientä vihjettä tuli siihen suuntaan, että polvipituiset villasukat voisivat olla mieluisa lahja, joten tietysti aloin heti suunnitella sellaisia.

Mietin että joku hauska juju näihin sukkiin täytyy keksiä, kun on kerran tämmöinen spesiaalipäivä kyseessä. Tuli mieleen (ehkä aika itsestäänselvästi), että nelikymppiselle täytyy tietysti tehdä sukat, joihin tulee neljäkymmentä eri väriä.


Arvelin, että omasta lankavarastostani ehkä löytyy sen verran eri värejä ettei uutta lankaa tarvitse ostaa - ja olin oikeassa. Suurin osa langoista on 7 veljestä ja vastaavan paksuisia lankoja, tosin ihan lopussa jouduin turvautumaan muutaman värin osalta ohuisiin fingering-paksuisiin lankoihin joita laitoin kaksi rinnakkain saadakseni langan paksuuden vastaamaan.

Ohjeeksi otin Niina Laitisen mallin Joulukalenterisukat 2015. Näitä katselin jo silloin joulukuussa 2015 ihaillen. Silloin ei aika antanut myöten alkaa tehdä näitä joulukalenterityyliin päivä kerrallaan, mutta päätin että jossain vaiheessa näin kaunis malli täytyy kyllä tehdä. Neljänkymmenen värin sukkiin malli sopi oivallisesti, sillä erilaisia kuvioita on niin monta, että 40 väriä sai vaivatta upotettua matkan varrelle.


Joku jo ehti kysymään, että mites näiden päättely; Ihan perinteiseen tyyliin on päätelty, eli ilman Russian jointeja tms. helpotuksia. Nopeasti voi laskea, että vähintään 80 langanpäätä on ollut sukkaa kohden. Vaikka en kuulukaan heihin, jotka erityisesti inhoavat päättelemistä, niin täytyy myöntää, että olihan siinä hommaa. En tosin onneksi säästänyt kaikkea päättelemistä loppuun, vaan matkan varrella aina välillä päättelin siihen mennessä kertyneet pääteltävät.


Oli välillä hieman haasteellista pysyä laskuissa, että kuinka monta väriä on jo käytetty. Apuvälineeksi otin pahvinpalan, johon liimasin aina langan jokaisesta väristä, jota olin jo käyttänyt. Lopputulos oli räsymattoa muistuttava ja aika kivan näköinen, joten lisäsin päihin hapsunauhaa ja tein siitä kortin.  

Juhlat olivat todella hienot ja hauskat ja sääkin mitä parhain. Toivon näiden sukkien myötä kauniille päivänsankarille onnea ja tulevaisuuteen iloisia ja värikkäitä vuosia!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Huolisyöppö

Nuorinkin lapsistani on jo yhdeksänvuotias, joten lelutoiveita ei tälle äidille enää juurikaan satele. Nyt tytär kuitenkin innostui huolia syövästä lelusta, Sorgenfresser huolisyöpöstä, kun monella kaverilla on sellainen. Epäröin vähän ostaa uutta pehmolelua enää tuon ikäiselle, kun tiedän etteivät ne enää oikein leikkeihin pääse. Tämän lelun idea on kuitenkin herttainen ja huoliahan on kaiken ikäisillä.


Löysin ohjeen, jonka avulla vastaavan lelun voi virkata itse ja tytärkin tämän itsetehdyn version kelpuutti. Ohjeen on suunnitellut Lefthandedcrocheter, jonka blogista löytyy roppakaupalla ihania leluohjeita. Worry Eating Monster -ohje on saatavilla Ravelrysta. Ohje on englanninkielinen, monet kohdat on lisäksi opastettu kuvin. Hyvä ja selkeä ohje, jonka mukaan tehdessä ei tarvitse juurikaan ajatella.

Virkkasin huolisyöpön ohuehkosta puuvillalangasta, Hjertegarnin Cotton nr.8.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Virkatut kukkaverhot

Mökin ulkoaitta kaipasi uusia verhoja. Koska aitta on enimmäkseen lasten leikki-käytössä, niin verhoihin haluttiin iloisia muotoja ja värejä. Muistin ison kasan erivärisiä puuvillalankoja, jotka lankalaatikkoni pohjalla odottivat käyttöön pääsyä, joten ehdotin virkattuja, kirjavista kukista koottuja verhoja. Tähän päädyttiin.


Mieleen muistui juuri sopivan tuntuinen kukkaverhojen ohje, jonka olin nähnyt vuosia sitten Ravelryssa. Ohje on Åsa Bautovicin Japanese Flower Pattern, joka löytyy Åsan Bauta Witch -blogista. En ollut etukäteen huomannut, että blogi on ruotsinkielinen (innoissani vaan ihaillut kuvia ilmeisesti), mutta jotenkin kummassa sillä selvittiin - toki aika paljon auttoi ohjeen selkeät valokuvat työn eri vaiheista.


Teimme verhot yhdessä äitini kanssa. Tämmöinen useasta osasta koottu projekti sopii mainiosti yhdessä tehtäväksi ja onhan se mukavampaa ja joutuisampaa kuin yksin tekeminen. Alkuun vaati muutaman koekukkasen kummaltakin, että saatiin käsialat "synkronoitua". Päädyimme siihen, että äiti virkkasi 2,5mm:n ja minä 3mm:n koukulla, näin molempien kukista tuli saman kokoisia.

Ohjeessa on moneen muuhun "palaprojektiin" verrattuna mukavaa se, että kukat virkataan suoraan yhteen terälehtien viimeisellä kerroksella. Näin säästytään kokonaan siltä tuskaiselta ja loputtoman tuntuiselta lopun kokoamisvaiheelta, joka on tullut vastaan monen muun työn kohdalla.


Verho valmistui kahdestaan tehden nopeasti, parissa päivässä. Valmis verho oli vähän kiharainen ja käpristyvä, joten tuli mieleen että pitäisikö se tärkätä. Mitään tärkkiä meillä ei mökillä tietenkään ollut, mutta muistelimme että saahan sitä tehtyä vedestä ja sokerista. Tähän tärkkiliemeen tuli 1,5dl hanakuumaa vettä ja 1,5dl sokeria. Kaikki kukat kastettiin liemeen kokonaan ja ylimääräinen vesi puristeltiin pois. Sen jälkeen verho aseteltiin kuivumaan lopulliseen toivottuun muotoon vahakankaan päälle.

Tästä tuli meidän mielestä tosi kiva ja leikki-aitta sai entistä iloisemman ilmeen! Seuraavaksi ajattelimme virkata samoista aineksista aittaan vielä verhot oveen ja ovenpielukseen, joissa on pitkät ja kapeat ikkunat. Joten projekti jatkuu...

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Ponchollinen havunneulasia

Juju Vail on suunnitellut tämän mainion mallin, jota voitaneen kutsua yhtä lailla tuubihuiviksi, keepiksi, ponchoksi tai hartianlämmittimeksi. Muutin mallia sen verran, että jätin viimeisen levennyskerroksen ylhäältä alas neulottavaan malliin tekemättä. Kapeaharteiselle se olisi varmastikin ollut liikaa, sillä tällaisenaan leveys on juuri sopiva. Alareunan päättelyyn yritin montaa eri tapaa eikä mikään oikein meinannut näyttää siistiltä, kunnes keksin käyttää i-cord päättelyä.


Suomalaisten havumetsien äärellä kasvanutta mallin havunneulaskuviointi viehätti erityisesti. Kuvio tehdään niin, että ensimmäisellä kuviokerroksella kieputetaan lankaa puikon ympärille ja pari kerrosta myöhemmin siirretään kieputtamalla syntynyt pidempi silmukka kuviossa kolme silmukkaa myöhemmäksi tai aikaisemmaksi.


Väritkin piti tietysti valita havumetsän eri sävyistä. Käytin tähän hyvin vanhaa 7-veljestä raitalankaa, jota lankakaapissani on ollut pari kerää marinoitumassa jo useita vuosia ja alunperinkin olin ostanut ne kirppikseltä, joten voi sanoa, että tämä on todellakin sitä "vanhaa hyvää laatua".


Kaksi muuta vihreän sävyistä lankaa on jämiä joistain aikaisemmista projekteista. Näistä kolmesta vihreästä muodostui suomalaista havumetsää passelisti jäljittelevä värikirjo.


Kuvatkin piti tietysti ottaa havupuiden lähellä; osa ajasta oltiin ihan metsässä ja välillä karulla rantakalliolla, jossa havupuut kasvavat kituliaasti ja jäävät pieniksi. Noita rantakallioita parempaa maisemaa en tiedä!


Alemmissa, varjossa otetuissa kuvissa ponchon väri toistuu oikeampana. Kuvat on muuten ottanut 9-vuotias tyttäreni, josta on hyvää vauhtia kehittymässä oivallinen valokuvaaja, joskin kuvaajan lyhyys vaikuttaa niin, että kuvat yleensä väkisinkin tulee otettua sammakkoperspektiivistä. Kallioilla tätä ongelmaa ei ollut, kun kuvaaja jäi seisomaan ylemmäs kalliolle.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Pellavainen Tokerau-huivi

Halusin tehdä huivin lahjaksi eräälle kivalle ihmiselle merkittävän tapahtuman johdosta. Värit ja tyyli valikoituivat saajan perusteella; tämä huivimalli ja nämä värit tuntuivat oikeilta juuri hänelle.


Huivi on Japanissa asuvan, monikulttuurisen taustan omaavan Francoise Danoyn suunnittelema. Mallin nimi on Tokerau, joka tarkoittaa maori-kielellä syksyä.


Malli on todella kaunis ja ohje selkeästi ja huolellisesti kirjoitettu. Houkuttaa heti tehdä samalta suunnittelijalta jotain muutakin.


Langaksi valitsin Sandnes Garnin Tynn Linen, joka on ohutta puuvillan ja pellavan sekoitusta. Vilpoisa ja hengittävä puuvilla-pellava on ihanteelliselta kesähelteitä ajatellen, mutta toimiihan tällainen iso huivi myös lämmittäjänä viileämmällä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Salal

Andi Satterlund on jo pitkään ollut yksi lemppari-neulesuunnittelijoistani. Hänen malleistaan löytyy perinteistä 50-luvun tyyliä ja naisellisuutta, mutta toteutus on kuitenkin tätä päivää. Viime kesänä tein hänen suunnittelemansa Miette-neuletakin ja melkeinpä siitä saakka olen suunnitellut tekeväni tämän seuraavan. Perhepiirin valmistujaisjuhlat pistivät vauhtia suunnitelmiin ja lopulta takki valmistui vajaassa parissa viikossa.


Salal on perinteinen lyhyt neuletakki, joka sopii hyvin hameen tai mekon kanssa. Pientä etuosan pitsikuviota lukuun ottamatta malli on tyyliltään hillitty ja pelkistetty. Tyköistuva lyhyt takki neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena, mikä mahdollistaa sovittamisen pitkin matkaa. Ohjeen mukaan olisi tehty 3/4 hihat, mutta itse halusin ihan vaan lyhyet; kuumalla säällä ei kesämekon kanssa tarvitse pitkiä hihoja, vaan sen verran pituutta riittää että saa olkavarret (=allit) piiloon.


Lankana on Dropsin Belle, jota joskus tilasin jonkun muun tilauksen "täytteeksi" kuusi kerää. Miellyin lankaan todella. Neuloessa se on tosin säikeistä ja siten halkeilevaa, mutta käytössä puuvilla-pellavasekoitteena ihanan vilpoista ja hengittävää eikä lainkaan pistelevää.


Viimeiseksi silaukseksi takkiin löytyi täydelliset napit ja voin sanoa, että enpä voisi paljoa tyytyväisempi lopputulokseen olla. Takki sopi vaatteeksi valmistujaisiin hihattoman kesämekon kanssa mainiosti, mutta silti se ei ole mielestäni yhtään liian juhlava, etteikö menisi arkikäytössäkin. Viimeisen kuvan 50-luvun henkiset aurinkolasit tuli kuvaan mukaan tyttären vaatimuksesta, mutta kyllähän ne kieltämättä tyyliin sopii. :)

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Nikolai

Nikolai on puolalaisen Marysia Nodzykowskan suunnittelema pitkä ja kapea huivi, joka sopii yhtä lailla kaulahuiviksi kuin hartioillekin. 


Ohje on saatavilla ilmaiseksi englanninkielisenä suunnittelijan blogissa. Ohjeessa on pari ei nyt suoranaisesti väärin mutta epäselvästi kirjoitettua kohtaa. Jouduinkin neulomaan koko huivin käytännössä kahteen kertaan, kun huomasin alkuosan lisäyksissä ratkaisevan virheen vasta loppupuolella. Ja ei ollut sellainen virhe, jonka olisi voinut antaa olla. Kannattaa siis lukea koko ohje huolella ja ajatuksen kanssa läpi ennen aloittamista!


Huivi neulotaan poikittain aloittamalla toisesta kapeasta nurkasta. Alussa lisätään silmukoita, keskelle tehdään kaarevaa muotoa lyhennettyjen kerrosten avulla ja lopussa vähennetään silmukoita. Reunapitsiä tehdään koko matkan samalla toiseen reunaan.

Malli on alunperin vieläkin kapeampi, mutta monen muun tavoin muunsin ohjetta tekemällä lisäyksiä alusta asti tiheämmin. Ohjeessa tehdään alkuun lisäykset kahdeksan kerroksen välein ja myöhemmin neljän kerroksen välein, tässä on tehty koko ajan lisäykset neljän kerroksen välein. Ja lopun kavennukset toki samaan tapaan.


Tämä olikin ensimmäinen huivi jonka olen neulonut tällä tavalla poikittain. Oli mukava tapa neuloa, kun yksi kerros oli aina nopeasti tehty. Tykkään huivin pitkäkäisestä muodosta ja kauniista reunapitsistä. Ei siis mitään valittamista lopputuloksen osalta, vaikka ohjeen epäselvyys harmittikin siinä vaiheessa kun jouduin purkamaan jo lähes valmiin työn.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Hame

Viime viikonloppuna ompeluinnostukseni ja -itseluottamukseni kasvoi siihen pisteeseen, että aloin suunnittelemaan hameen ompelemista. Olen jo pari vuotta etsinyt ihanteellisen mallista yksiväristä tummansinistä hametta, mutta sellaista ei ole kaupoista löytynyt, ainakaan budjettini sallimissa rajoissa. Nyt kun ompelemista kohtaan tuntemani pelko alkoi olla selätetty, niin aloin tutkimaan netistä vaihtoehtoja aloittelijaystävälliseen hamemalliin.


Luin läpi hameohjeen Käsin taiottu -blogista, toisen ohjeen Kalastajan vaimolta, ja vielä yhden Vintage Follies -blogista. Kävin ostamassa Tarjouspalasta kangasta ja eikun hommiin. Ennen kankaan leikkausta mallailin mittoja vanhan hyvänmallisen ostohameen perusteella, samaa hametta käytin mallina myös hameen laskoksia sommitellessa.

Hame onnistui yllättävän hyvin. Jopa vetoketju tuli paikalleen melko siististi. Lähemmässä tarkastelussa työstä paljastuu kyllä monenmoista epätäydellisyyttä, mutta ihan käyttökelpoinen hame tästä tuli. Sen verran hyvä, että ompeluharrastus varmasti jatkuu. Voikin olla niin, että pois-oppiminen liiallisesta perfektionismista on ainakin tälle ompelijalle se tärkein juttu.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivälahja

Olen innostunut vuosien tauon jälkeen ompelemisesta. Ensimmäinen ompelutyö oli pyöröpuikkopussi, jonka tekoon tarvitsin ja sain paljon apua ja neuvoja, koska taidot tuntuivat olevan niin ruosteessa. Mutta sen jälkeen olen saanut aikaiseksi jo monta juttua ihan omin avuin.


Äitini ihasteli pyöröpuikkopussini kätevyyttä ja totesi, että semmoinen olisi hänellekin kätevä - pyöröpuikkojen säilytys näyttää olevan yleisesti tunnistettu ongelma. Äitienpäivä sattuikin olemaan ihan sopivasti nurkan takana, joten päätin ottaa heti vinkistä vaarin.

Huomasin tällä viikolla Järvenpään kävelykadulla uuden pienen kangaskaupan nimeltään Ompeleva kangaskauppa ja kävin samantien ostamassa suloista maatuskakangasta pussin päällikankaaksi. Valikoima ei uudessa liikkeessä vielä ollut suuren suuri, mutta palvelu oli todella mukavaa ja ystävällistä.


Ensimmäisen pussin tekoon kului melkein koko päivä, mutta toiseen kului enää suunnilleen puolitoista tuntia kaikkinensa. En olisi muutama kuukausi takaperin vielä uskonut että sanon näin, mutta ompeleminen on kivaa!

lauantai 5. toukokuuta 2018

Bennelong huivi

Bennelong Shawl on Paula Wrightin suunnittelema huivi, jonka muotoon suunnittelija kertoo saaneensa inspiraation kuuluisasta Sydneyn oopperatalosta. Neljästä kolmion muotoisesta värialueesta muodostuva huivi on omiaan väreillä leikkimiseen. Käytin tähän keväiseen kaulahuiviin neljä eriväristä 50 gramman kerää bambu- ja puuvillalankoja.


Pitkän kolmion muotoiset alueet muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla. Nirkkoreuna muodostuuu poikittain neulottuun huiviin niin, että yksi nirkko neulotaan aina jokaisen kerroksen loppuun. Huivin erikoinen rakenne pitää mielenkiinnon yllä eikä neuloessa pääse pitkästymään. Huivin lopulliseen muotoon en ole kuitenkaan täysin tyytyväinen, sillä neljän värin yhtymäkohtaan jäi hiukan kummallinen kulma, joka estää reunaa laskeutumasta täysin sulavasti. Ei sitä käytössä tosin juurikaan huomaa. Aika näyttää, pääseekö huivi käyttöön vai purkuun.

torstai 26. huhtikuuta 2018

Lämmin islantilaispaita

Kalenterin perusteella voisi ajatella, että huhtikuussa tulee jo keväiset säät, kun koulussakin opetetaan, että maalis-huhti-toukokuu ovat niitä kevätkuukausia. Mutta eihän se yleensä ihan niin mene. Tänä vuonna huhtikuun alku toi tullessaan valtaisat lumikinokset. Päätin, etten rupeakaan nyt mitään kevätneuleita tässä vielä, vaan neulonkin oikein paksun villapaidan.


Védis Jónsdóttirin Léttlopavesti on ollut jonotuslistallani jo pitkään. Olin jo kauan aikaa sitten päättänyt tehdä tämän muutamasta hyvin vanhasta kerästä 7-veljestä. Mallista löytyy myös ylhäältä alas neulottu versio, Chriss Wassin laatima Top Down Lett-Lopi Vest. En noudattanut kumpaakaan ohjetta ihan  tarkalleen, enemmän kyllä tuota jälkimmäistä. Mutta esimerkiksi kaavio oli noissa kahdessa ihan sama, eli myös kaaviota neulottiin top down versiossa ylhäältä alas.


Mallin hienoin kohta on ehdottomasti upea kaarroke. Sen ajan noudatin ohjetta jotakuinkin, mutta siitä eteenpäin tein neuletta säveltäen siten, että muutaman kerroksen välein sovitin ja sen perusteella päätin kavennuksista ja levennyksistä. Pääosin tietysti vyötäröä kohden mentäessä kavennuksia ja lantiota kohden mentäessä levennyksiä. Alkuperäisen mallin hihoista en oikein tykännyt, joten neuloin tavalliset lyhyet hihat. Mietin pitkiäkin, mutta luulen että tämä on kuitenkin monikäyttöisempi näin.


Paksusta langasta neule syntyi nopeasti eikä kesä kerennyt vielä tulla, joten paita pääsi valmistuttuaan heti käyttöön. Tosin jos tuleva kesä on yhtä kylmä kuin edellinen, niin saattaa villapaidalle käyttöä riittää vielä juhannuksenakin.

Kun esittelin paitaa lapselleni, hän kysyi, että "eikö sulla jo ole tommonen ihan samanlainen?". Ei mitään sinne päinkään, mutta oisko toi kommentti nyt tarkoittanut, että tää jotenkin on mun näköinen neule tai jotain?

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lisää ommeltua - projektipussukka

Vähän jo lankalauantain postauksessa tuumailin, että osaisinkohan ommella jotain ihan itseksenikin, kun nyt sain ompeluhommille hyvää opastusta ja alkusysäyksen. Viime viikonloppuna tartuin toimeen, kun lyhensin ensin verhoja ja ompelukone oli valmiiksi esillä.

Lankalauantain ompelupäivänä Mirella teki tällaisen projektipussukan muiden neuloessa puikkopusseja ja oman työn lomassa vaklailin välillä hänenkin tekemisiään kiinnostuneena. Lopuksi sain vielä täydellisen selonteon ja kirjallisen ohjeen työn vaiheista. Täytyy sanoa, että sen verran monimutkaisia vaiheita ja konsteja tähän ensikertalaiselle liittyi, etten pelkän kirjallisen ohjeen perusteella olisi päässyt puusta pitkälle. Onneksi olin nähnyt vaihe vaiheelta Mirellan tekemisen, todella iso kiitos!


Olen haaveillut tällaisesta projektipussukasta siitä asti, kun joskus ensimmäistä kertaa näin tällaisen. Miten kätevä laittaa lankakerä pussiin, pussi toiselle käsivarrelle ja sitten neuloa menemään vaikka seisten, jos välillä täytyy vaihtaa paikkaa. Tämä olisi ollut leikkipuistovuosina huippu, mutta edelleen tarpeellinen kapistus esim. matkaneulontaan ja erilaisiin käsityötapahtumiin. Samantapaisia pusseja muistelen käytetyn myös pyykkipoikien säilytykseen pyykkejä ripustaessa. Sopii hyvin kaikkiin sellaisiin puuhiin, missä tarvitaan molempia käsiä ja silti pitää jotain kantaa mukana.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Lupaus keväästä

Sain jokin aika sitten Janina Kalliolta pyynnön ennakkoneuloa hänen tuleva huiviohjeensa, Spring Bloom, joka on ensimmäinen osa Woolenberry Shawl Club 2018 -kokoelmassa. Varsinaisesta testineulonnasta ei ollut kyse, sillä ohje oli jo valmiiksi loppuun asti mietitty ja virheetön. Ajatuksena oli että ohjeen julkaisuhetkellä on mukava olla muutamia huiveja valmiina tai tekeillä kuvien kera, että ohjeen hankkimista miettivä voi katsella miltä huivi näyttää erilaisilla lanka- ja värivaihtoehdoilla toteutettuna. Tosi hyvä ajatus, sillä ainakin minulla se vaikuttaa aika paljonkin jonkun ohjeen ostopäätökseen, että millaisia projekteja muut ovat kyseisellä ohjeella jo tehneet.


Tällaiseen pyyntöön oli mahdoton vastata kieltävästi. Janinan mallit ovat aina kauniita ja ohjeet huolellisesti laadittuja, kaikin puolin ilo neuloa. Niin myös tämä. Valitsin ohjetta ohuemman langan, sillä tuntui, että kevään kohta koittaessa ei paksummalle huiville ole juuri nyt tilausta. Lankana on Lamana Piura, joka on lace-vahvuista 100% babyalpakkaa. Tuntuman puolesta voisi kyllä luulla että mukana olisi silkkiäkin, niin pehmeän liukas ja kiiltävä lanka on.


Huivi oli hyvää juna- ja luentoneulottavaa, koska näyttävästä ulkonäöstä huolimatta malli ei ole mitenkään vaikea. Petroolinvihreät osiot ovat ainaoikeaa neulosta ja valkoisissa osioissa vaihtelee kaksi eri pitsikuviota. Molemmat pitsikuviot ovat melko yksinkertaisia ja siten helppoja oppia ulkoa muutaman toiston jälkeen. Viimeistä pitsiosiota tein muutaman toiston enemmän kuin ohjeessa, koska lankaa oli vielä rutkasti jäljellä.

Erityinen maininta vielä huivin muodosta, josta pidän todella paljon. Jostain syystä koen reilusti epäsymmetriset huivit usein vähän hankaliksi käyttää ja usein näistä yhdestä nurkasta aloitetuista huiveista tulee melkoisen epäsymmetrisiä... No, tämä huivi ei ole muodoltaan lainkaan epäsymmetrinen, josta syystä koen sen erityisen helpoksi ja mukavaksi käyttöhuiviksi.


Kun huivi viimein valmistui ja suunnittelimme huivin kuvaamista vakituisen kuvausassistenttini kanssa, alkoi julmetut lumisateet. Ja eihän Spring Bloom nimistä huivia voi lumisateessa kuvata, vaikka sinänsä en näe ongelmaa etteikö tämä huivi soveltuisi talvikäyttöönkin. Kuvaaminen siis siirtyi tälle viikonlopulle ja oli tyydyttävä kokemattomampaan kuvausapulaiseen. Jonka mielestä ei tarvitse esim. ihmisen pään näkyä kuvassa, koska kun kerran huivia pyydettiin kuvaamaan... No tottahan tuo on, huivi tässä on pääosassa ja se on ihana!

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Lankalauantaina ompelemassa

On se niin ihanaa, kun on samanhenkisiä ystäviä! Ja kun ne ystävät vielä sattuu olemaan idearikkaita ja toimeen tarttuvia. Ajatus ilmoille ja heti on joku joka tarttuu siihen ja toinen jolla on jo jatkoidea. Suurinpiirtein näistä lähtökohdista päätettiin lyhyellä suunnitteluajalla laittaa pystyy pienimuotoinen ompelukurssi kaveriporukan kesken; joku halusi opetella ompelemaan, jotkut ilmoitti osaavansa opettaa, yhdellä oli idea mitä ommellaan ja loput oli intona mukana jos ei muun niin seuran vuoksi, vaikkei välttämättä oikein edes tienneet mitä on luvassa.
Ompeleminen on taito, jonka haluaisin osata, mutta usko omiin kykyihin ei ollut kovin korkealla. (Jos ei nyt puhuta jonkin verhon tai housun lahkeen lyhentämisestä.) Tilasin kuitenkin pari kangaspalaa valmiiksi, kun joku oli tulossa kangaskaupan kautta. Onneksi tilasin; kankaisiin sijoitettu rahasumma sai tuntemaan, että on pakko edes yrittää tehdä niistä jotakin. Muuten olisin rehellisesti sanottuna saattanut luovuttaa heti alku metreillä. Kun katseli ja kuunteli sitä edessä olevaa kovin monimutkaiselta näyttävää ja kuulostavaa prosessia, niin tuntui alkuun, että eihän tästä mitään tule.
Pitkä tarina lyhyesti: kyllähän siitä jotain tuli. Monta tuntia mittaamista, leikkaamista, silittämistä, kiinnittämistä, kysyttyjä ja annettuja neuvoja, rahkapiirakkaa, kahvia, naurua, höpötystä ja välillä vähän sitä itse ompelemistakin. Aikaa siinä meni, mutta lopulta säilytyspussi pyöröpuikoille oli valmis.

Idea ja malli oli Sirkun (aka Tukisukka), joka jaksoi myös kärsivällisesti meitä muita neuvoa ja kerta toisensa jälkeen vastailla samoihin kysymyksiin. Mirella oli myös neuvomassa kankaan mittaamisen, leikkaamisen ja ompelemisen saloja meille kokemattomammille. Kaikki pussia aloittaneet saivat pussinsa valmiiksi ja kaikista niistä tuli hienoja!
On kyllä nyt niin kätevä järjestellä kaikki pyöröpuikkonsa tänne pois laatikoista sojottamasta ja sotkeentumasta. Ja vähän heräsi kipinä että osaisiko sitä seuraavaksi ommella jotain ihan itsekseenkin...

Mutta kyllä kaikkein parasta lankalauantain antia oli se ystävien kanssa vietetty aika ja se, että sai keskittyä johonkin omaan tekemiseen ihan keskeytyksettä. ISO kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti Tainalle ihanasta ideasta.
Olipahan kertakaikkisen hyvin käytetty vapaapäivä!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kindness

Useimmiten inspiraatio käsitöilleni syntyy jostain kauniista neuleohjeesta tai ainakin tulee joku ajatus toivotusta lopputuloksesta. Tällä kertaa lähtökohtana oli ihana lankakerä, josta vaan halusin tehdä jotain, koska se oli niin kaunis. Katsokaa nyt vaikka itse, miten ihanasti väri liukuu hiljalleen kermaisesta vaaleaan ruskeaan, siitä vähän tummempaan ja lopulta lilertävään punaiseen. Lanka on nimeltään Katia Infinity Shawl ja se on täyttä merinovillaa.


Lankakerälle lähdin etsimään huiviohjetta, koska ajattelin että tällainen liukuväri pääsee kaikkein parhaiten oikeuksiinsa juuri huivissa. Kerällä on lankaa 600 metriä, joten mitään ihan pientä huivia ei kannattanut miettiä. Ravelrysta löytyi Jaala Spiron upea malli, Kindness shawl. Arvelin, että siinä voi kuvion toistoja tehdä niin paljon kuin lankaa riittää.


Ohje oli selkeä ja helppo. Pitsikuviossa toistui kahdeksan kerroksen mallikerta, joten se oli helppo oppia ulkoa. Langan väri vaihtui alkuvaiheessa tuskastuttavan hitaasti ja kesti ikuisuus ennen punaisen värin ilmaantumista vuoroon, mutta sen jälkeen huivi heräsi aivan uuteen eloon. Tuo punainen reuna on kyllä niin hieno, siihen päästäkseen kannatti jaksaa neuloa nuo tylsemmät kerman ja ruskean sävyt.


Jossain vaiheessa tajusin, että huivin reunapitsi on suunniteltu siten, että silmukat eivät enää lisäänny, joten pitsin kohdalta huivin reuna jäi suoraksi. Harmittelin sitä ensin, mutta valmiina ja pingotuksen jälkeen totesin, että käytön kannalta reuna onkin hyvä juuri näin. Kun sen laittaa harteille, niin suorat etureunat laskeutuvat kauniisti.


Tämä oli hauska työ, olisi ollut ihan vaan pelkästään kauniin langan vuoksi. Ehkä tätä samaa lankaa on hankittava jossain muissakin värisävyissä...

perjantai 23. helmikuuta 2018

Uudistunut Schnee

Muistaako joku vielä tämän haasteen? Ei se mitään, en minäkään ole muistanut pitkään aikaan. Kyseessä oli siis haaste, jossa piti korjata häiritsemään jääneitä yksityiskohtia valmiissa neuleissa. Haaste tuli uudelleen mieleen, kun Sirkku, yksi Lentävän Lapasen neulojaystävistäni, esitteli haasteen innoittamana tekemäänsä uudistusta villapaidassaan.

Kiitos kaikille mukaan ilmoittautuneille, toivottavasti teillä onnistui haaste paremmin kuin minulla. Suunnittelin silloin korjata yhden norjalaisneuletakin nappilistat, mutta olen päässyt projektissa vasta niin pitkälle, että tilasin lisää lankaa.


Vaatekaapista löytyi myös Suvi Simolan suunnittelema Schnee-neuletakki, joka on ollut muuten ihana kylmän sään villatakki, mutta nappilistoissa on alusta asti ollut jotain ärsyttävää. Pari vuotta harmiteltuani tartuin viimein toimeen ja purin koko nappilistat. Päätin tehdä ne uusiksi ainaoikeana neuleena ja kokonaan ilman napinläpiä.


Tykkään tästä nyt huomattavasti enemmän ja viime viikkojen pakkasilla tätä on ollut kiva käyttää. Joko aukinaisena ilman kiinnitystä tai sitten kiinnitettynä jättimäisellä koristehakaneulalla.

Millaisia uudistus-projekteja teillä muilla on ollut? Tai olisiko vielä jotain muuta, mitä pitäisi korjata? Rohkaisen tarttumaan niihin häiritsemään jääneisiin projekteihin, sillä jos pienellä (tai vähän isommallakin) vaivalla voi saada aikaan paljon kivemman vaatteen, niin vaiva kyllä kannattaa. Monesti nimittäin ne häiritsemään jääneet ei oikein meinaa päästä käyttöönkään, jolloin koko alkuperäinen työ ja lankoihin käytetty raha on menneet hukkaan. Kyllä minäkin vielä sen norjalaisneuleen selätän!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Onnenmaa

Sukka-Finlandian viimeinen kisaohje on Merja Ojanperän pitsisen romanttinen sukkamalli, Onnenmaa, joka julkaistiin sopivasti tänään ystävänpäivänä.


En ole aiemmin ollut kovinkaan innostunut tällä hetkellä niin muodikkaista specle-värjätyistä langoista (eli tuollaisista epäsäännöllisin pienin läiskin pilkutetuista), mutta näihin sukkiin lankaa valitessani yksi vyyhti Handun specle-värjättyä Paksukkista hyppäsi syliini eikä enää lähtenyt siitä pois. Ja ihmeekseni tykkäänkin tästä sukkien pitsisestä ja pilkullisesta pinnasta kovasti. Koristeraitaan käytin Keväällä Kerran sukista ylijäänyttä sinistä Paksukkista - toista väriä kuluu näihin sukkiin vain muutama metri, joten sitä varten ei tosiaan kannata uutta lankaa ostaa.


Onnenmaa-sukissa leikitellään erilaisilla pitseillä ja lopuksi tehdään hauska, omintakeinen kärki, jossa kärkikavennukset piilotetaan pitsikuvion sekaan ja kärjen silmukat silmukoidaan pystysuunnassa niin, että silmukointi jatkaa jalkaterän pitsin keskilinjaa katkeamattomasti.

Näin on Sukka-Finlandian kaikki sukkaparit vihdoinkin  saatettu kilpailijoiden ja suuren yleisön nähtäville. Jokainen pari on tuonut kisaa jotain uutta ja erilaista. Näkemäni palaute on ollut hurjan positiivista, vaikka osa sukkamalleista onkin herättänyt kauhusekaisia kommentteja jonkin vaikean tekniikan suhteen. Olen tyytyväinen siihen, miten monipuolisen tarjonnan erilaisia malleja tämä kisa onnistui tarjoamaan. Vaikka itse testineuloinkin kaikki sukat etukäteen ja siksi ehkä paras kisahuuma meni osaltani vähän ohi, niin olen ilahtuneena seurannut jokaista valmistunutta sukkaparia Sukka-Finlandian sivuilla, Facebookin ryhmissä ja Instagramissa. Ehdottomasti järjestämisen arvoinen kilpailu!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kevyttä lumisadetta

Muutamat neulojatoverit keksivät ennen joulua, että nythän pistetään pystyyn laatikkopaita-KAL (=KnitALong eli yhteisneulonta). Ajatus oli ihan looginen; mikäs sopisi jouluun paremmin kuin laatikot. Mukaan kelpasi mikä tahansa etäisestikin laatikkomainen paitamalli, eli sellainen vartalon kohdalta löysä ja suora.


Selailin erilaisia laatikkopaitojen ohjeita, joita onkin suunniteltu ja julkaistu lukuisat määrät. Jotenkin sitten kuitenkin päädyin samaan vanhaan malliin, jonka olen jo kertaalleen neulonut. Se kun on käytössä hyväksi ja sopivaksi havaittu.


Joji Locatellin Light Rain ilmestyi osana Interpretation 3 -kokoelmaa keväällä 2016, jolloin tein oman ensimmäisen versioni. Ensimmäinen Light Rain oli täsmälleen ohjetta noudattaen tehty, mutta tällä kertaa noudatin ohjeesta vain "peruskaavaa" ja jätin kaikki mallille tunnusomaiset jujut väliin. Tässä paidassa ei siis nähdä pitsi paneelia, savupiippukaulusta eikä peukaloaukkoja hihojen suissa.


Alkuperäisen mallin vaikutelmaa muuttaa vielä entisestään se, että neuloin paidan kolmella eri värillä. Taannoin ihastuin Wlõczki Warmiin Mirellaan neuloessani siitä ihanaa Softly Spoken -huivia. Samaa lankaa on myynnissä isommissakin gradient-seteissä 100gramman vyyhdeissä sekä irtovyyhteinä. Tähän paitaan kului yksi vyyhti kumpaakin kahta vaaleampaa harmaata ja vähän toista vyyhtiä tumminta harmaata. Yksikin vyyhti sitä olisi riittänyt jos olisin tyytynyt vajaamittaisiin hihoihin, mutta visio ylipitkistä hihoista oli vahva.


Olin ylipitkistä hihoista melko tyytyväinen, kun kävimme paitaa kuvaamassa -12 asteen pakkasessa. Vaikka eihän ne ihan hirveästi niin kylmässä lämmittäneet. Ihanan pehmoinen ja lämmin paita tästä joka tapauksessa tuli ja hihojen sisään voi kipristää sormia autoa ajaessa tai kun sisällä on viileää.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tanssia Trapetsilla

Sukka-Finlandian viides etappi lähti käyntiin tänään aamusella. Viides kilpailusukka on Tiina Kaarelan, tuttavallisemmin Puikkomaisterin käsialaa.


Sirkusteemainen Trapetsi on hauska ja erikoinen malli, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta tekniikkaa ja ihan erilaista tapaa lähteä rakentamaan sukkaa.


Sukka lähtee liikkeelle kärjestä ja kolmiokuviot muodostuvat lyhennetyin kerroksin. Varsi rakentuu myös lyhennettyjen kerrosten kolmioista ja sukansuu päättyy hauskaan neuletuppiloon (jotkut tunnistavat ehkä paremmin englanninkielisellä nimellä i-cord).


Kantapään kohtaan neulotaan ensin apulanka vähän aukkopeukalon tyyliin ja kantapää tehdään sitten vasta viimeisenä. Kantapään kruunaa kaunis kukkakuvio. Kantapään kavennukset kätkeytyvät osaksi kukkakuviota.


On mahtavaa, että sukkakisassa on juuri tällainenkin malli. Monille iso motivaatio lähteä mukaan kisaan on varmasti ollut juuri uuden oppiminen ja uskoisin että tässä mallissa uutta opittavaa tulee monelle. Korostaisin silti sitä, että ei nämä uudet tekniikat mitään ylitsepääsemättömän vaikeita ole muillekaan, vaan kokeilemalla sitä uutta voi oppia ihan jokainen. Kun vaan lähtee tekemään jotain "liian vaikeaa", niin on mahdollisuus huomata, ettei se liian vaikeaa ollutkaan.


Omasta testisukkaparistani tuli sirkusteemaisen nimen ja ulkonäön yllyttämänä riemunkirjava. Oivallinen malli siis myös upottaa erivärisiä jämiä. Toivottavasti moni innostuu kokeilemaan, joko nopeuskisassa tai kaikessa rauhassa pikkuhiljalleen.