sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kevyttä lumisadetta

Muutamat neulojatoverit keksivät ennen joulua, että nythän pistetään pystyyn laatikkopaita-KAL (=KnitALong eli yhteisneulonta). Ajatus oli ihan looginen; mikäs sopisi jouluun paremmin kuin laatikot. Mukaan kelpasi mikä tahansa etäisestikin laatikkomainen paitamalli, eli sellainen vartalon kohdalta löysä ja suora.


Selailin erilaisia laatikkopaitojen ohjeita, joita onkin suunniteltu ja julkaistu lukuisat määrät. Jotenkin sitten kuitenkin päädyin samaan vanhaan malliin, jonka olen jo kertaalleen neulonut. Se kun on käytössä hyväksi ja sopivaksi havaittu.


Joji Locatellin Light Rain ilmestyi osana Interpretation 3 -kokoelmaa keväällä 2016, jolloin tein oman ensimmäisen versioni. Ensimmäinen Light Rain oli täsmälleen ohjetta noudattaen tehty, mutta tällä kertaa noudatin ohjeesta vain "peruskaavaa" ja jätin kaikki mallille tunnusomaiset jujut väliin. Tässä paidassa ei siis nähdä pitsi paneelia, savupiippukaulusta eikä peukaloaukkoja hihojen suissa.


Alkuperäisen mallin vaikutelmaa muuttaa vielä entisestään se, että neuloin paidan kolmella eri värillä. Taannoin ihastuin Wlõczki Warmiin Mirellaan neuloessani siitä ihanaa Softly Spoken -huivia. Samaa lankaa on myynnissä isommissakin gradient-seteissä 100gramman vyyhdeissä sekä irtovyyhteinä. Tähän paitaan kului yksi vyyhti kumpaakin kahta vaaleampaa harmaata ja vähän toista vyyhtiä tumminta harmaata. Yksikin vyyhti sitä olisi riittänyt jos olisin tyytynyt vajaamittaisiin hihoihin, mutta visio ylipitkistä hihoista oli vahva.


Olin ylipitkistä hihoista melko tyytyväinen, kun kävimme paitaa kuvaamassa -12 asteen pakkasessa. Vaikka eihän ne ihan hirveästi niin kylmässä lämmittäneet. Ihanan pehmoinen ja lämmin paita tästä joka tapauksessa tuli ja hihojen sisään voi kipristää sormia autoa ajaessa tai kun sisällä on viileää.

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana pusero! <3 :) Laatikko ei oo ihan eka sana, joka mulle tulee mieleen. :D Kaunis ja rento, kuten malli myös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! <3 Vartalo-osa on tässä paidassa suora, (ei lisäyksiä eikä kavennuksia), joten laatikkomaiselta se näyttää kun sen laittaa suoraksi alustalle. Toki paidoissa aina vähän sotkee vaikutelmaa, kun siellä on ihminen sisällä. :D

      Poista
  2. Onpa nätti paita! Mä oon kaipaillut vastaavalla värityksellä paitaa jo kauan, mutten ole ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa on hyvä perusväri, helppo käyttää ja yhdistellä muihin väreihin. Kolmella eri harmaalla oli vähemmän tylsä tehdä kuin olis ollut yksivärisenä.

      Poista
  3. Tosi kaunis peruspaita! Pakkaskelillä reilut hihat on tosiaan välttämättömät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ei oo kyllä yhtään kaduttanut että piti ostaa extra-vyyhti. On niin ihana lämmitellä sormia pitkissä hihoissa kylmällä. :)

      Poista
  4. On tää paita vaan upea!! Mun on varmaan pakko tehdä samanlainen... Vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä suositeltava malli, Jojin tapa kirjoittaa ohjeita on niin selkeä että mielellään niitä käytän.

      Poista