torstai 26. huhtikuuta 2018

Lämmin islantilaispaita

Kalenterin perusteella voisi ajatella, että huhtikuussa tulee jo keväiset säät, kun koulussakin opetetaan, että maalis-huhti-toukokuu ovat niitä kevätkuukausia. Mutta eihän se yleensä ihan niin mene. Tänä vuonna huhtikuun alku toi tullessaan valtaisat lumikinokset. Päätin, etten rupeakaan nyt mitään kevätneuleita tässä vielä, vaan neulonkin oikein paksun villapaidan.


Védis Jónsdóttirin Léttlopavesti on ollut jonotuslistallani jo pitkään. Olin jo kauan aikaa sitten päättänyt tehdä tämän muutamasta hyvin vanhasta kerästä 7-veljestä. Mallista löytyy myös ylhäältä alas neulottu versio, Chriss Wassin laatima Top Down Lett-Lopi Vest. En noudattanut kumpaakaan ohjetta ihan  tarkalleen, enemmän kyllä tuota jälkimmäistä. Mutta esimerkiksi kaavio oli noissa kahdessa ihan sama, eli myös kaaviota neulottiin top down versiossa ylhäältä alas.


Mallin hienoin kohta on ehdottomasti upea kaarroke. Sen ajan noudatin ohjetta jotakuinkin, mutta siitä eteenpäin tein neuletta säveltäen siten, että muutaman kerroksen välein sovitin ja sen perusteella päätin kavennuksista ja levennyksistä. Pääosin tietysti vyötäröä kohden mentäessä kavennuksia ja lantiota kohden mentäessä levennyksiä. Alkuperäisen mallin hihoista en oikein tykännyt, joten neuloin tavalliset lyhyet hihat. Mietin pitkiäkin, mutta luulen että tämä on kuitenkin monikäyttöisempi näin.


Paksusta langasta neule syntyi nopeasti eikä kesä kerennyt vielä tulla, joten paita pääsi valmistuttuaan heti käyttöön. Tosin jos tuleva kesä on yhtä kylmä kuin edellinen, niin saattaa villapaidalle käyttöä riittää vielä juhannuksenakin.

Kun esittelin paitaa lapselleni, hän kysyi, että "eikö sulla jo ole tommonen ihan samanlainen?". Ei mitään sinne päinkään, mutta oisko toi kommentti nyt tarkoittanut, että tää jotenkin on mun näköinen neule tai jotain?

6 kommenttia:

  1. Kaunis paita! :) Toivotaan, ettei tämmösiä kuiteskaan tarttis ihan yhtä paljon ku viime kesänä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän sitä toivois, mutta nytpä on ainakin varauduttu! :D

      Poista
  2. Sievä pusero ja kivat nuo lyhyemmät hihat, menee näin keväälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viileänä kevätpäivänä kuten tänään aivan passeli ilman takkia. :)

      Poista