lauantai 6. syyskuuta 2025

Pikkukaritsa-sukat

Suloiset Lille Lam sukat on suunnitellut norjalainen Birkastrikk - nimimerkillä toimiva suunnittelija.


Malli neulotaan varresta aloittaen ja kantapään mallina on tiimalasikantapää. 

Lampaiden päiden kohdalla neulottiin pari kerrosta kirjoneuletta kolmella langalla, mutta muuten työ neulottiin tavallisena kirjoneuleena kahdella langalla kerrallaan. Päät olisi toki voinut myös silmukoida jälkikäteen, mutta kirjoneuleena tuli mielestäni siistimpi.

Lankoina näissä sukissa on tumman harmaa Novitan Venla, vaalean harmaa Roosanauhalanka, limen vihreä Schoppelwollen Admiral hanf sekä jokin valkoinen jämänöttönen.

Kerrassaan ihana malli!

lauantai 23. elokuuta 2025

Tiles Over Tiles sukat

Tämän upean Tiles Over Tiles sukkamallin on suunnitellut saksalainen Tanja Langhans.


Etuosan geometrinen kuvio sen verran monimutkainen (vaikkei ehkä siltä näytä), että aika monta kuviontoistoa sai neuloa, ennen kuin sen oppi ulkoa. Takaosan kuvio on yksinkertaisempi ja ohje sisältää myös vaihtoehdon, jossa molemmat puolet neulotaan takaosan kaaviolla. Ehkä neulon vielä toiset sellaiset.

Lankoina näissä on Lanitium Ex Machinan Zebra Sock mustana ja tummansinisenä sekä Nettilangan Lumoava sukkalanka vaaleana sini-liilana. Kerrassaan ihanat langat ja värit sopivat yhteen niin kauniisti. Ja kun mallikin vielä on erityisen hieno, niin pakkohan se on olla lopputulokseen tyytyväinen. 😊

lauantai 16. elokuuta 2025

Auseklis sukat

Lyhytvartiset Auseklis sukat on suunnitellut brittiläinen Zanete Hussain


Sukkien rakenne on mielenkiintoinen. Sukat aloitetaan kärjestä, kantakiilan lisäykset tehdään sukan pohjaan ja niitä seuraa alhaalta ylös neulottu ranskalainen lappukantapää. Varsi jätetään lyhyeksi ja päätellään i-cord päättelyllä (suomeksi tähän on olemassa hieman vieraammaksi jäänyt termi, tuppilo-päättely).

Jalkapohjan ja sukan varren takaosan halki kulkee "sauma", joka katkaisee kuvion. Design-elementtinä se on tyylikäs ja lisäksi mahdollistaa kaikkien kolmen koon neulomisen samalla kaaviolla. 

Se täytyy tästä ohjeesta sanoa, että se sisältää paljon englanninkielistä sanallista ohjeistusta ja kun sukan rakennekin oli hieman tavallisesta poikkeava, niin ohjeen luku vaati keskittymistä. Huolellinen pysähtyminen ohjeen äärelle kuitenkin kannatti, sillä sukista tuli mielestäni tosi kauniit.

Langoista vaalea liila on Regian Premium Merino Yak, valkoinen Hjertegarnin Aloe Sock Wool.

lauantai 2. elokuuta 2025

Nomad sukat

Nomad sukat ovat osa ruotsalaisen Mia Dehmerin kuuden mallin kokoelmaa, A Tale of Morocco. Ohjeet saa ostettua myös erikseen.


Tämä malli antaa loistavan mahdollisuuden hyödyntää kirkkaita värejä ja likuvärjättyjä lankoja. Tulisi näistä hienot jämälangoista toteutettunakin, mutta reissuneuleeksi oli helppo ottaa kontrastivärin langaksi yksi värikäs liukuvärjätty kerä. 


Värikäs lanka on Schoppelin Zauberball Crazy värissä Frische Fische. Väriraportti on hyvin pitkä, eli sukista tuli reilusti erilaiset. Se sopii mielestäni tähän malliin hyvin. Jonkin verran pätkäisin toisen sukan kohdalla limen vihreää pois välistä, kun halusin, että väri ehtii vielä vaihtua ennen kärkeä.


Sukkien suissa on latvialaiset palmikot, joten sopi hyvin, että aloitin niiden neulomisen matkalla Latviaan. Kuvio on erittäin helppo oppia ulkoa, eli siinäkin mielessä oli hyvä reissuneule.

Tulipa ihanan iloiset ja värikkäät sukat! Näitä oli tosi kiva ja joutuisa neuloa. Tällaisissa pitkän väriraportin langoissa uusi väri tulee aina vähän yllätyksenä eikä projektin alussa voi yhtään tietää, millaiselta valmis neule lopulta näyttää. 

Uskoisin, että näin iloiset sukat tuovat hyvää mieltä myös jaloissa, lämmön lisäksi. 🙂

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Building Blocks sukat

Eteeni tuli vielä kesän kolmas testineulonta, kun Enikö Balogh etsi testaajia Building Blocks sukkien ohjeelle. 

Sukissa on yksinkertainen kirjoneulekuvio ja jälkijättöinen kantapää. Jälkijättöisen kantapään jujuna tässä mallissa ovat kantapään sivuille sijoittuvat minikiilat, jotka tuovat jalalle lisää tilaa ja parantavat istuvuutta.

Yksinkertainen kuvio on helppo muistaa ja nopea neuloa. Koko matkalla ei ole kahta silmukkaa pidempää langanjuoksua, joten malli sopii hyvin vaikkapa ensimmäiseksi kirjoneuleprojektiksi. 

Sukissani pohjavärinä on tummansininen Regian Premiun Merino Yak, kuviovärinä vaalean sininen Opalin nelisäikeinen sukkalanka ja tehostevärinä kirkkaansininen Dropsin Fabel.

torstai 10. heinäkuuta 2025

Poppies sukat

Poppies Socks eli unikkosukat olivat kesäkuun toinen testineulontani, Enikö Baloghin suunnittelijakynästä nämäkin. 

Sukat neulotaan molemmat omalla ohjeellaan, sillä oikean ja vasemman jalan sukat ovat erilaiset. Sukkien kärjet ovat anatomisesti muotoillut vastaamaan varpaiden luonnollista muotoa. Lisäksi kirjoneulekuvion kerroksen vaihtumiskohta on suunniteltu jäämään molemmissa sukissa säären sisäsyrjälle.

Sukat aloitetaan varresta ja kantapäänä on tiimalasikantapää. Kukkien keskustat silmukoidaan jälkikäteen kirjoneuleen päälle.


Tein ohjeen värityksestä poiketen joustimen, kantapäät ja sukkien kärjet toisella värillä, sillä minulla oli jäljellä vain vähän tätä tismalleen unikon väristä lankaa ja halusin, että se riittää kukkiin.


Lankoina näissä sukissani on oranssinpunainen Roosanauhalanka, vihreä Novitan Vieno ja valkoinen Dropsin Fabel.

Kuvio on jotenkin tosi joutuisa ja kiva neulottava. Tämä on kyllä kaikenkaikkiaan niin ihana ja upea malli, oikea kesän ja ilon tuoja! 

perjantai 4. heinäkuuta 2025

Granola Girl sukat

Osallistuin kesäkuussa peräti kahteen testineulontaan ja molemmat liittyivät Enikö Baloghin sukkamalleihin. Hän on viime aikoina julkaissut erityisen kauniita ja mielenkiintoisia malleja. Molempien mallien kohdalla olin miettinyt jo etukäteen, että ilmottaudun mukaan, jos vain huomaan kun testineulonnat alkavat. Ensimmäisenä esittelyssä Granola Girl sukat.


Malli on tosi kaunis. Kirjoneuletta neulotaan useimmiten kahdella värillä kerrallaan, mutta aina välillä on kerroksia, jolloin työssä on mukana kolme lankaa. Langanjuoksut ovat noillakin kerroksilla kuitenkin niin lyhyitä, ettei ylimääräisistä langan kieputteluista tarvitse huolehtia. Jos siis olet aina halunnut kokeilla kolmen värin kirjoneuletta, niin tämä on siihen sopiva malli.

Kantapää on jälkijättöinen, mutta neuloin sen ennen kärkeä sukan pituuden arvioimisen helpottamiseksi, kuten ohjeessa neuvottiin.

Lankoina näissä on ruskea Drops Fabel, beige Novita Viola ja punertava Regia Premium Merino Yak. Ajatuksenani oli, että luonnonläheiset värit sopivat mallin nimiteemaan.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva malli, joka houkuttelee suunnittelemaan heti seuraavia väriyhdistelmiä!

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Primavera sukat

Primavera sukat on suunnitellut Comfort Zone Knits -nimimerkkiä käyttävä puolalainen neulesuunnittelija, joka on suunnitellut monia muitakin kauniita malleja.


Primavera sukkien malli on kertakaikkisen kaunis. Neulominen aloitetaan varresta, kantapää on ranskalainen ja kantakiila tulee jalkapohjaan.


Persikan väri on Nettilangan Lumoavaa sukkalankaa ja oranssinpunainen Roosanauha-sukkalankaa. Molemmat vyyhdit ovat odottaneet oikeaa projektia lankavarastossani jo useamman vuoden ja tästä mallista ne löysivät täydellisen mätsin.

Tällä ohjeella ja näillä langoilla lopputuloksesta ei voinut tulla muuta kuin ihana!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Muscari sukat

Saksalaisella Britta Schönfeldt on suunnitellut lukuisia kirjoneulesukkia, joista suurin osa on saanut inspiraationsa luonnosta ja erityisesti kukista. Kaikki ohjeet ovat tällä hetkellä saatavilla ravelrysta ilmaiseksi. 


Erityisen kaunis ja kekseliäs malli on Muscari Socks, suomalaisittain Helmililjasukat. Tavallisen kirjoneuleen lisäksi tässä käytetään pintaneuletta; illuusio helmililjalle ominaisista helmimäisistä kukinnoista on saatu aikaiseksi vuorottelemalla oikeita ja nurjia silmukoita. (Tällaista pintaneuletta kutsutaan muuten suomeksi helmineuleeksi, joten sopii siinäkin mielessä hyvin helmililjoihin.)


Ohje oli enemmänkin resepti kuin ohje. Se sisälsi kaaviot kirjoneuleeseen ja kantakiilaan ja loput piti päätellä itse. (Ja sivumennen sanoen, tämä on ilmaisohjeen kyseessä ollessa todellakin fine!) 

Aloitin neulomisen varresta ja kantapääksi tein tavallisen ranskalaisen lappukantapään. 


Kaunis kantakiila jää jalkapohjan alle ja sen neulomiseen on siis olemassa erillinen kaavio.

Lankoina tässä on vihreä Novitan Vieno, sininen Woolly Hugsin Year Socks sekä valkoinen aiemmasta projektista jäänyt lanka, josta oli valitettavasti hävinnyt vyöte.

lauantai 24. toukokuuta 2025

Pikkupehmoja

Pikkupehmoja on taas syntynyt talven aikana muutama lisää. 

Ensimmäisessä kuvassa poseeraavat pipopäiset kaverukset, pitkänhuiskea kisu ja luppakorvainen pupu. 

Alakuvassa balettia tanssiva hiirulainen, "Anniina Balleriina" sekä söpö lippikseen sonnustautunut koira. 

En ole näihin pehmoihin varsinaisesti käyttänyt ohjetta, kun näitä on tullut tehtyä jo niin monta, että perusperiaate on selvä. Samalla idealla voi sitten varioida mielensä mukaan erilaisia eläimiä ja tyyppejä. 

Pehmojen perusideasta pääsee kiinni esimerkiksi Esther Braithwaiten ohjeiden avulla. Joukossa on myös ilmaisia ohjeita.

lauantai 3. toukokuuta 2025

Dahlia sukat

Kauniit Dahlia sukat on suunnitellut brittiläinen Marta Chapman. Sukat neulotaan varresta aloittaen ja kantapää on ranskalainen.


Lankoina tässä projektissa on pari ihanuutta. Tumma harmaana pohjavärinä on Skeinfinityn Sukkanen värissä salmiakki ja vaaleanpunaisena kontrastivärinä on CoopKnitsin Socks Yeah! Jälkimmäinen oli neuletuntumaltaan erikoinen, jotenkin puuvillaisen oloinen, mutta loppukastelussa tasoittui villalangan näköiseksi.

Mukava projekti kevääseen ja kukkaloiston kynnykselle. Ja kukkasukissa sitä kukkaloistoa voi säilöä vähän myös talven varalle.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Taivasmatkalle

Eilen saattelimme rakkaan isämme taivasmatkalle. Halusimme äidin kanssa neuloa hänelle sukat viimeiselle matkalle. Koska molemmat halusimme niiden tekemiseen osallistua, niin keksimme käyttää mallia, jonka suuhun tuli rivi isoäidin neliöitä. Äiti virkkasi neliöt ja minä jatkoin siitä. 

Tuntui tärkeältä laittaa jotain omatekemää isälle matkaan mukaan, kun ei pysty itse pidemmälle saattamaan. Hän oli itsekin taitava käsistään ja arvosti käsillä tekemistä.

Hyvää matkaa, rakas isä! ❤️


perjantai 18. huhtikuuta 2025

Polypody sukat

Polypody Shorties on puolalaisen Karolina Adamczykin suunnittelema malli. Olen neulonut aiemminkin useita hänen suunnittelemiaan kirjoneulesukkia ja tykkään paljon tyylistään.

Ohjeen mukaisten nilkkapituisten sukkien varret muuttuivat puikoillani tällä kertaa vähän pidemmiksi.

Koska lankaa riitti, niin tein lopulta kaksi paria sukkia.


Jokaisesta sukasta tuli yksilöllinen ja erilainen, kun liukuvärjätyn kerän väri hitaasti vaihtui projektin edetessä. Nautin värin vaihtumisen seuraamisesta ja oli hauskaa, että sukkien väristyksestä tuli lopulta itsellekin yllätys.

Sukat neulottiin varresta aloittaen ja kantapäänä on tavallinen ranskalainen kantapää.

lauantai 1. helmikuuta 2025

Tervetuloa laumaan

Vuoden ensimmäinen valmistunut neule on villatakki tyttäreni suloiselle vauvalle. Lapsukainen on sukumme ensimmäinen omassa sukupolvessaan ja on sulattanut kaikkien sydämet. 


Welcome to the Flock on Julia Farwell-Clayn ihana neulemalli vauvalle. Takin nimi tuntui myös erityisen osuvalta nimiäislahjaksi neulotulle takille: Tervetuloa laumaan.


Takki neulottiin alhaalta ylös. Kainaloiden kohdalla hihat ja vartalo-osa yhdistettiin ja neulottiin kirjoneulekaarroke. Lopuksi vielä nappilistat ja nappien ompelu. 

En ollut alkuun oikein tyytyväinen näihin nappeihin - muita en ehtinyt etsiä, koska takki valmistui vasta juhlia edeltävänä päivänä - mutta nyt jälkikäteen katsottunahan ne näyttävät oikein sopivilta. Kyllä modernille vauvalle sopii myös musta! :D


Lankana on Gjestal Maija ja lampaat neuloin kaksinkertaisella langalla niin, että toisena lankana kulkee ohut mohair-lanka.