Ei siitä ole kauan, kun sain pitkän aherruksen tuloksena Kapan valmiiksi. En ollut sitä montaa kertaa ehtinyt vielä käyttää, kun kauhistuksekseni huomasin, että siihen oli tullut reikiä. Olin aiemmin katsellut vaatehuoneessa, että onpa tyhmästi heitetty housut vöineen ja solkineen Kapan päälle, mutta huomasin onnettomuuden vasta myöhemmin.
Samoja lankoja ei tietenkään ollut enää jäljellä ja reiät olivat sen verran suuria, ettei niiden paikkaaminen huomaamattomasti olisi onnistunut. Mutta kuten kaikki Innoa aikanaan katsoneet varmaan muistavat, niin jos jotain ei voi peittää, niin sitä pitää korostaa. Niinpä lähdin tekemään oikein isoa ja koristeellista paikkausta. En ole hirveästi kirjailua harrastanut, joten sellaiset tuli kuin osasin. Alunperin ajattelin kukkia, mutta en oikein tiennyt miten terälehtiä olisi alkanut kirjomaan niin, ettei neulos vedä kasaan. Tyydyin siis ympyröihin. Voisihan ideaa viedä vielä eteenpäin ja jatkaa ympyröitä vielä isommiksi ja eri väreillä, Desigual-tyyliin.
Pyysin vanhempaa tytärtä ottamaan Kapasta jonkun järkevän kuvan. Se ei kuulemma tämän vaatekappaleen kohdalla ole mahdollista ja niinpä viimeisiin otoksiin vaihdettiinkin mallia ja esitettiin toukkaa. Aion kuitenkin yrittää käyttää tätä ihan vakavissani. :D
lauantai 22. lokakuuta 2016
perjantai 21. lokakuuta 2016
Omat nimikko-lapaset
Puikkomaisterin Lapaskirjan ilmestyttyä kirjan kannessa komeilevat Tiia-lapaset olivat yksi ensimmäisistä malleista, joihin huomioni kiinnittyi. Kirjassa kerrotaan, että lapasmalli on nimetty Tiia Lousteen mukaan ja oman nimeni syntytarina kertoo, että hänen mukaansa idea minunkin nimeeni saatiin. Näitä lapasia ei siis vaan voinut jättää neulomatta - omakohtaisesti osuvan nimen lisäksi malli on muutenkin kaunis ja mielenkiintoinen.
Pienenä haasteena oli se, että lapasissa on 60 aloitussilmukkaa, joka kokemukseni mukaan on minun käsialalleni ihan liikaa naisten kirjoneulelapasiin. Mallikerta on sen tyyppinen, ettei kuviosta voi jättää silmukoita poiskaan. Lähdin sitten kokeilemaan lace-vahvuisella Holst Garnin Noblella ja 1,5mm:n puikoilla, jotka eivät ole juuri parsinneulaa paksummat. Työn edetessä totesin, että nämähän eivät olekaan ihan perinteistä kirjoneuletta, vaan neule vetää kasaan reilusti enemmän, joten olisi voinut olla joko lanka tai puikot pikkuisen paksummatkin.
Oli aikamoinen ahertaminen niin pienillä puikoilla, välillä jo tuntui ettei homma etene lainkaan. Lisäksi ohjeessa oli muutamassa kohtaa pientä epätarkkuutta, jonka selättäminen vaati ylimääräistä aivotyötä. Valmiiksi nämä kuitenkin tuli ja olen tyytyväinen. Nyt on valmiina hyvin istuvat lapaset käsiä lämmittämään syksyn ja talven viimoihin - ja vieläpä omat nimikkolapaset.
P.S. Jos et ole vielä käynyt osallistumassa lippuarvontaan Lahden Kätevät ja Tekevät messuille, niin vielä ehtii.

lauantai 15. lokakuuta 2016
Lahteen messuille - arvonta!
Sain kutsun Lahden Kätevä & Tekevä messuille pyhäinpäiväviikonloppuna 5-6.11.16. Samalla tarjottiin mahdollisuutta arpoa blogissa lukijoiden kesken pari lippupakettia tapahtumaan. En ole ennen käynyt Kätevä & Tekevä messuilla enkä Lahden messuilla muutenkaan, joten tuumin, että pitäähän ne nyt käydä katsomassa. Messuista kerrotaan tapahtuman esittelyssä näin:
Tekevä kokoaa harrastukset ja innokkaat
harrastajat saman katon alle. Pienoisrautatiet, RC -autot, ja -lennokit,
nukkekodit ja muut mielenkiintoiset harraste-esittelyt luovat puitteet
monipuoliselle koko perheen tapahtumalle.
Eli monenmoista kädentaitoihin ja muihinkin harrastuksiin liittyvää esittelyä on tarjolla. Itse ajattelin erityisesti panostaa joulujahjaostoksiin ja -ideoihin.
Arvonnan palkintona on 2 kahden hengen lippupakettia. Jos kiinnostuit ja haluat osallistua, niin jätä kommentti tämän postauksen kommenttikenttään yhteystietojen kera. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan arvontaan ja jokainen osallistuja saa yhden arvan. Arvon molemmat palkinnot ensi viikonloppuna ja ilmoitan voittajille. Kun olen saanut yhteyden voittajiin, niin ilmoitan heidän nimensä messujen järjestäjlle ja voittajat voivat noutaa liput nimellänsä näyttelytoimistosta Messukeskuksen aulasta, kun saapuvat messuille.
ONNEA ARVONTAAN!
Kätevä, yksi suurimmista
kädentaitotapahtumista Suomessa, on täynnä itse tekemisen iloa ja taitoa
– ja mitä mainioin tilaisuus parhaimpien joululahjaostosten tekoon tai
vinkkien ja ideoiden hakuun! Tapahtuman mielenkiintoinen ohjelma
tarjoaa monipuolista sisältöä niin kädentaitojen, kulttuurin kuin ruoan
ystäville.
Arvonnan palkintona on 2 kahden hengen lippupakettia. Jos kiinnostuit ja haluat osallistua, niin jätä kommentti tämän postauksen kommenttikenttään yhteystietojen kera. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan arvontaan ja jokainen osallistuja saa yhden arvan. Arvon molemmat palkinnot ensi viikonloppuna ja ilmoitan voittajille. Kun olen saanut yhteyden voittajiin, niin ilmoitan heidän nimensä messujen järjestäjlle ja voittajat voivat noutaa liput nimellänsä näyttelytoimistosta Messukeskuksen aulasta, kun saapuvat messuille.
lauantai 8. lokakuuta 2016
Syksyn väriset sukat
Jotenkin tämä ruskan ja syksyisen luonnon värimaailma puhuttelee juuri tähän aikaan vuodesta. Ostin Regian raitalangan jo viime vuonna, mutta syksy ehti mennä ohi ja lanka menetti hohtonsa. Kunnes tuli uusi syksy.
Halusin löytää jotain jujua tavalliseen raitasukkaan ja niinpä ihastuin Frida Åbergin malliin, Easy Pattern for Self Striping Socks. Resepti on niinkin yksinkertainen, että aina värin vaihtuessa tehdään neuleeseen rivi reikiä. Ohjeessa neuvotaan aloittamaan sukka samalla määrällä silmukoita kuin tavallisissakin sukissa, mutta jälkiviisaana voin sanoa, että olisi kannattanut laittaa vähän vähemmän silmukoita, koska reikäneule levittää sukan vartta jonkin verran.
Kantapään tein jälkeenpäin, kuten olen ottanut tavaksi itse-raidoittuvien lankojen kanssa. Sillä tavoin raitojen rytmi jatkuu samanlaisena läpi koko sukan.

torstai 6. lokakuuta 2016
Soft Sunday
Sain tilaisuuden testineuloa Suvi Simolan uusimman huivin, Soft Sundayn. Neuloin huivin samasta langasta kuin suunnittelijakin eli Tukuwool fingeringistä. Ihana villalta tuoksuva luomu-lanka!
Ohje on yksiväriseen huiviin, mutta suunnittelijan luvalla tein sen kaksivärisenä. Syynä kahden värin valintaan oli se, että omista varastoista löytyi kahta eriväristä Tukuwoolia, joista kumpikaan ei olisi yksistään riittänyt huiviin. Ajattelin, että tästä tulisi hieno raidallisenakin.
Harmaata lankaa meni huomattavasti enemmän; lankaa ei jäänyt grammaakaan, joten voitte varmaan kuvitella, että neulomisen loppuvaiheessa tuli vietettyä muutama tukala ja stressaantunut minuutti jännätessä langan riittävyyttä. Riitti se sitten onneksi. Keltaista taas jäi ihan reilusti, 13g (molemmat olivat 50g:n vyyhtejä). Onhan se ihan loogistakin, että ainaoikea pinta syö lankaa enemmän kuin sileä pitsi.
Huivin pingotus oli oma lukunsa. Halusin ainaoikeiden osioiden pysyvän supussa ja pitsiosioiden avautuvan, joten projekti vaati muutaman sadan nuppineulan (en laskenut). Laitoin siis jokaisen raidan kerrallaan pingottumaan siten, että osa raidoista jäi löysäksi ja osa pingottui kireälle.
Ei olisi ehkä muuten tullut mieleen, että näin voi tehdä, mutta muistin Missä neuloimme kerran -blogin Neulistin kerran kirjoittaneen jotain tämän suuntaisesta pingotusprojektista, joten tiesin sen olevan mahdollista.
Huivista tuli kaikin puolin ihana ja se sopii vuodenajan väreihin loistavasti. Kummallisesti keltainen on alkanut viehättää sen oltua aikaisemmin yksi tiukimmin välttelemistäni väreistä. Vieläkään en ehkä käyttäisi pelkästään keltaista huivia, mutta harmaan kaveriksi se sopii hurjan kauniisti.
Soft Sunday ohje julkaistiin tällä viikolla. Ohje on taattua Suvi Simola -laatua; selkeä ja perusteellinen, jo testivaiheessa virheetön.

perjantai 30. syyskuuta 2016
Kujeilua
Tein kämmekkäät merkkipäivän lahjaksi rakkaalle ystävälle. Lankana Malabrigo sock, sama värisävy kuin näissä irtohihoissa. Väri oli näissä syksyn hämärissä vaikea vangittava, kesäisissä otoksissa toistuu aika oikeana.
Malli on Tiina Kuun Kujeillen. Super-ihana malli! Nyppylät tein ohjeessa esitetyllä vaihtoehtoisella tavalla, sillä en millään keksinyt miten saisin neulottua seitsemän silmukkaa samalla kertaa oikein. Kauniit tuli tällä toisellakin tavalla.
Oli hauska, kun näitä antaessa lahjan saajan paita oli täsmälleen samaa värisävyä kuin kämmekkäätkin. Näköjään sitä kehittyy jonkinlainen tuntuma läheisten ihmisten lempiväreihin. :)

tiistai 27. syyskuuta 2016
Turunmaan tähdet
Aloitin tekemään yhtä lapasparia ja päädyinkin kahteen. Miten tässä nyt näin kävi? No, ensimmäisestä lapasesta tuli muuten hyvä, mutta ihan liian pieni. Aikuisen sijaan se on arviolta kymmenvuotiaan kokoa. Koska sitäkin ikäluokkaa lähipiiristä löytyy, niin en viitsinyt alkaa lapasta purkamaan, tein vain kiltisti kaksi isompaa ja sitten vielä lopuksi yhden pienen lisää.
Alkoi jo neljännen samanlaisen lapasen kohdalla hieman kyllästyttää, mutta toisaalta kuvio oli siinä vaiheessa jo painunut muistiin ja neulominen sujui nopeasti.
Harmaa lanka on molemmissa pareissa Handun Merinosukkista ja punainen on Schoppel-Wollen Zauberballia. Pienemmissä lapasissa on käytetty 2mm:n puikkoja ja isommissa 2,5mm:n. Malli on Turunmaan tähdet ja se on julkaistu aikanaan Kodin Pellervo -lehdessä, nro: 2/14.
Jälleen kerran voi todeta, että liukuvärjätty lanka sopii kauniisti kirjoneuleeseen yksivärisen kaveriksi. Tykkään siitä, kuinka värit liukuvat eri tavalla joka lapasessa ja tekevät jokaisesta kuviosta uniikin.
Lopuksi vielä tiedoksi, että suoritin Sukkakirja-arvonnan viikonloppuna ja voitto osui nimimerkille Siinatar. Olen ollut yhteydessä voittajaan ja palkinto lähtee postin matkaan tällä viikolla. Onnittelut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)