Tässä hempeän naisellisessa mallissa saadaan nauttia pitsistä ja romantiikasta. Pitsineuleen lisäksi päästään leikittelemään latvialaisilla palmikoilla ja luomaan silmukoita nirkkoreuna-aloituksella.
Lankavalinta toi omiin testisukkiini rouhean vanhanajan mausteen, kun tein sukat kotimaisesta Tukuwool sockista, joka on suomalaisesta lampaasta kerittyä ja suomessa kehrättyä lankaa. (Toki myös Suomessa värjättyä, mikäli olisin värikkään langan valinnut, mutta nämä värit ovat kyllä suoraan lampaasta.) Vanhanajan tunnelmaa haimme myös valitsemalla kuvaustaustaksi vanhan aittarakennuksen.
Testineuloin nämä ihan ensimmäisenä kaikista Sukka-Finlandian sukista joskus syyskuun alkupuolella. Kuvistakin huomaa, että on ollut vielä lämmin. Silloin Sukka-Finlandiaa vasta suunniteltiin eikä ihan tarkkaan tiedetty mitä oltiin lähdössä tekemään.
Nyt talvi on jo pitkällä, vuosikin on vaihtunut ja Sukka-Finlandia on edennyt jo neljänteen etappiin. Toista tuhatta ihmistä on lähtenyt mukaan neulomaan sukkia ja tukeman hyväntekeväisyyttä. Ja toivottavasti myös pitämään hauskaa samalla!


























