Leikitellä voi värien lisäksi esimerkiksi lisäämällä väliin nurjia kerroksia, lisäämällä virkatun kerroksen neliörivin reunoille, käyttämällä itseraidoittuvaa lankaa tai jämälankoja. Sukista voi tehdä yksiväriset tai kirjavat, keskenään samanlaiset tai erilaiset ja raitojen leveys voi vaihdella tai pysyä samana. Lisäksi kantapäälle on esitelty ohjeessa useita eri vaihtoehtoja. Tässä mallissa ei siis ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä, vaan luovuudelle ja mielikuvitukselle on jätetty tilaa.
Ohjeessa on kolme kokoa ja jokaiseen vähän erilainen isoäidinneliön ruutupiirros. Tein isoimman koon, mutta jouduin silti virkkaamaan neliöriviini yhden neliön enemmän kuin ohjeessa. Muokkauksesta ei onneksi koitunut vaikeuksia, vaan silmukoiden poimiminen onnistui siististi vaihtuneesta virkattujen reunasilmukoiden lukumäärästä huolimatta.
Toteutin sukkani suurimmaksi osaksi jämälangoista ja tein niistä raidoituksen osalta keskenään eripariset. Kantapääksi valitsin jälkijättöisen kantapään, jossa raidoituksen sai jatkumaan hauskasti samaan tyyliin muun sukan kanssa.
Tästä muodostui rento hyvänmielen projekti. Juuri sopivan rentoa ja aivotonta neulottavaa kesäloman alkuun.
Hauskat sukat.
VastaaPoistaKiitos! Hauska oli niitä tedäkin! :D
Poista