Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaro. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2015

Virkattu kukkaro ja penaali

En nyt sitten tiedä, miten hyvin hedelmät aiheena sopivat jouluun ja joulukalenteriin, mutta lauletaanhan sitä, että jouluna on tullut kesä talven keskelle, joten miksipä ei. Joka tapauksessa virkkailin wiivuskan joulukalenteriin tämmöisiäkin yllätyksiä. Penaali muistuttaa vesimelonia ja kukkaro appelsiinia; Olen aiemmin tehnyt vesimelonikukkaron ja appelsiinipenaalin, jotta pysyypähän elämä vaihtelevana ja yllättävänä. (Heh.) :D


Penaali on virkattu yhdestä isosta lituskaisesta ympyrästä, joka on taitettu keskeltä kahtia ja kukkaro kahdesta vastakkain asetellusta pienestä ympyrästä. Lankana molemmissa puuvillainen Catania.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Virkattu vesimelonikukkaro

Halusin tehdä kesäkassivaihdon parilleni kassin lisäksi jotain muutakin pientä kassiin sujautettavaksi. Muistin nähneeni joskus hauskan vesimelonisiivun näköisen kukkaron ja ajattelin sen sopivan hyvin kesäisen kassin kaveriksi. Aloittelin virkkuuta junamatkalla ilman nettiä, joten lähdin tekemään kukkaroa ilman ohjetta. Aloitin suiposta kärjestä ja lisäilin silmukoita matkan varrella vähän joka kerroksella. Myöhemmin ompelin pussin suulle vetoketjun ja kylkeen "siemeniksi" helmiä.


Kotiin päästyäni löysin sen alkuperäisen inspiraatiokuvanikin yksityiskohtaisen ohjeen kera Repeat Craftet Me -blogista. Tuolla virkkaus oli aloitettu päinvastaisesta suunnasta eli ensimmäinen kerros oli virkattu suoraan kiinni vetoketjuun ja siitä sitten vähennetty silmukoita suippoa kärkeä kohti. Lienee makuasia kumpi on parempi tapa, mutta ehkäpä Sarahin tavassa on parempaa se, ettei vetoketjua tarvitse ommella enää lopuksi. Minulle oma tapani oli tällä kertaa parempi, koska ostin vetoketjun vasta jälkikäteen. :)

Lanka kassin tapaan Cataniaa ja koukku kokoa 3,5mm.

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 18: kolikkokukkaro

Kolikkokukkaro on hyödyllinen lahja, sydämen muotoisena myös söpö ja hauska lahja.


Englanninkielinen ohje sydänkukkaroon löytyy I'm Hooked -blogista. Tässä vähän "sanakirjaa": CH = chain eli ketjusilmukka, SC = single crochet eli kiinteä silmukka, HDC = half double crochet eli puolipylväs, SK = skip eli hyppää silmukan yli, Picot = nirkko (*ks, 2 kjs, piilosilmukka toiseen ketjusilmukkaan, ks* samaan silmukkaan)

Tarpeeksi lyhyttä vetoketjua voi olla vaikea löytää, mutta vanhan käsilaukun, repun tms. sivutaskusta saattaa löytyä sopiva. Ja ainahan voi lyhentää pidemmästä.

Jos sydän ei tunnu sopivalta kuva-aiheelta, niin muita ideoita kivaan kolikkokukkaroon on esim. aiemmin tekemäni sateenkaari tai Repeat Crafter Me -blogin vesimeloni.


Kolikkokukkaroon täytyy tietysti laittaa mukaan myös kolikoita. Suklaiset Muumi-kolikot täydensivät tämän lahjan, mutta juuri katselin jossain kaupassa, että ihan oikeidenkin eurojen näköisiä kolikoita on myytävänä.

Tämän kolikkokukkaron sai joulukalenterivaihdossa lahjaksi Omin pikku kätösin -blogin Heidi, jonka lempivärit ovat musta ja pinkki. :) Se on tehty 7 veljeksestä 3,5-koon koukulla.

torstai 14. elokuuta 2014

Kolikkokukkaro kuin sateenkaari

Taas löytyi käyttöä pienille keränlopuille: virkkasin kolikkokukkaron sateenkaaren väreissä. Tämä oli niinkin yksinkertainen tehdä kuin vaan lituska ympyrä, joka on taitettu keskeltä kahtia ja lopuksi ommeltu käsin vetoketju suulle. (Sparcle Petal -blogissa ohje vastaavaan kukkaroon, jos joku innostuisi tekemään oikein hienommankin version, jossa on oikein vuorikin.)


Langat on jämälankoja ja vetoketjukin on jämävetoketju, se on näet ratkottu pojan vanhoista tuulihousuista, jotka oli muuten käyttökelvottomaksi kulutettu.


Tämmöisessä nyt kelpaa kolikoita kuljetella. :)

JYH:iin tämä oli seitsemästoista aloitus ja kahdeksas valmistunut työ.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Pulleroinen kukkapussukka

Kävimme pari viikkoa sitten perheen kanssa Lahden Kärkkäisellä ensimmäistä kertaa, on muuten käsittämättömän iso paikka! Sieltä tarttui matkaan parien pyöröpuikkojen ja muutaman lankakerän lisäksi hopeanväriset, koristeelliset kukkaronkehykset. Ei mulla ollut niitten suhteen mitään ajatusta etukäteen, mutta jotenkin ne siinä hyllyssä vaan puhuttelivat, eikä olleet kalliitkaan.

Päätin, että kukkarosta tulee vaaleanharmaa ja jotain kukkaa siihen pitää saada koristeeksi. Handmade by Calista -blogissa on hyvät ohjeet, miten kukkaron saa muodoltaan ja kooltaan raameihin sopivaksi. Valitsin noista Calistan vaihtoehdoista kaikkein pulleimman (A), koska pullea kukkaro on söpömpi ja myös tilavampi. Kukkaron pohja on soikea.  Inspirointilinjalla mentiin loput ja tässä on lopputulos:


Lankana on Novitan Miamia, jota meni yksi kerä jotakuinkin kokonaan. Ei loppunut kesken, mutta ei yhtään jäänytkään. (Ehkä noita terälehtiä olisi voinut tulla kukkaan vielä neljäskin kerros, jos lankaa olisi ollut muutama metri enemmän.) Virkkuukoukku oli kokoa 3. Mittaa kukkarolla on noin 12cm korkeutta ja 15cm leveyttä, kehykset on 12cm levyiset. Että melkein oikeastaan sellainen iltalaukun kokoinen. Noissa raameissa on pienet lenkuratkin, että vois laittaa olkahihnan jos haluaisi tätä kehittää vielä enemmän iltalaukun suuntaan.

Tämmöinen tiivis, pelkkää kiinteää silmukkaan sisältävä virkkaustyö on aika pitkäpiimäistä tehtävää, mutta lopputulokseen olen tosi tyytyväinen.

Osallistun tällä kukkapussukalla Silmukan ytimestä haasteeseen, joka on mainioitten Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä -blogien yhteistyönä toteutettu kuukausihaaste. Tässä kuussa aiheena oli siis kukka.