Näytetään tekstit, joissa on tunniste tupsupipo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tupsupipo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. syyskuuta 2024

Trailblaze pipo

En ole pitkään aikaan osallistunut mihinkään testineulontaan. Työn ja opiskelujen yhteensovittaminen on viimeisen vuoden aikana tuonut sen verran haasteita, ettei testausten aikatauluihin sitoutuminen ole tuntunut mahdolliselta. Nyt osui kuitenkin silmään niin kivan pipon testineulonta, että päätin tehdä poikkeuksen.  

Neuloin aiemmin tänä vuonna tamperelaisen  Enikö Baloghin suunnittelemat Trailblaze sukat, joihin ihastuin kovin. Nyt julkaistun ohjeen myötä sarja täydentyi Trailblaze pipolla.

Pipo neulotaan yhdistämällä fingering vahvuista lankaa ja mohairia, mikä tekee siitä pehmoisen jä lämpimän olematta kuitenkaan hirveän paksu. Oranssit lankani ovat Hjertegarnin Aloe Sockwoolia ja Handun Bumblebeeta, valkoinen mohairlanka on Novitan Tuulia ja toinen valkoinen lanka jää taas valitettavasti nimeämättä, kun otin sen tuolta vyötteettömien jämälankojen kasasta.

Enhän sitten voinut jättää yhteen pipoon, kun malli on ihana ja lankoja jäi! Tein siis toisen käänteisin värein. Molemmista versioista tuli tosi kivat.

Pidän tässä mallissa kaikesta. Silmukoiden luomistapa (tubular cast on) oli vähän vieraampi ja alkuun hankalan tuntuinen, mutta kannattaa tavata ohjeet ja katsella vaikka pari ohjevideota jos ei muuten aukea; reunasta tuli nimittäin tosi siisti. Kontrastivärillä tehty aloitusreuna on hauska, multa se tosin ekasta piposta se jäi puuttumaan, kun en ollut vielä päättänyt kontrastiväriä aloitusvaiheessa.

Tupsut tein sormien ympärille kieputellen B. Hooked Crochetin videotutoriaalin avulla.

lauantai 5. marraskuuta 2022

Mansikka-pipo

Tytär kertoi haluavansa mansikka-pipon ja piirsi tarkan mallinkin, millainen pipon pitää olla.

Täytyy sanoa, että itse olin vähän epäileväinen ajatuksen suhteen; käyttäisikö teini-ikäinen tosiaan mansikka-pipoa? Mielessäni oli ne takavuosien pikkulapsille suunnatut antennipipot, jotka saivat lapsen näyttämään laululeikin söpöltä pikku mansikalta tai mustikalta.

Tytär kuitenkin selitti (ja piirsi), että pipoon tulee leveä taittoreuna ja iso tupsu, eli sen tarkoituksena ei ole muuttaa käyttäjäänsä mansikan näköiseksi vaan olla vain mansikasta vaikutteita saanut pipo.

Langaksi valikoitiin merinovillainen Adriafil Genziana, aiemminkin testattu kutittamatin luottolanka pipoihin. (Langan saatavuus Suomessa nyt kuitenkin valitettavasti heikkeni Lentävän Lapasen lopettamisen myötä, pitää etsiä uusi luottolanka.) :(

Piposta tuli oikeastaan tosi kiva, ei yhtään hassuttelupipomainen, kuten etukäteen pelkäsin. Sitä voi käyttää reuna kaksinkerroin, jolloin se jää takaa vähän lerpalleen tai reuna kolminkerroin (kuten kuvissa), jolloin se istuu napakasti päähän.

Joskus siis kannattaa olla avoin toisten ideoille, vaikkei itse heti niihin uskoisikaan. Ainakin tällä kertaa se kannatti ja mietin jo, että saman mallinen pipo voisi olla itsellekin kiva, ehkä kuitenkin vähemmän mansikkaisissa väreissä.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Gryffindor-pipo

Joululahjakaulaliinasta jäi yli kumpaakin väriä sen verran, että tuumailin että langoista saa vielä piponkin. Lankana siis tässäkin ihana Schachenmayr Merino Extrafine 120 (mainostan vielä uudestaankin, että tämä on loistava lankavinkki niille, joita villalangat tuppaa kutittamaan).


Pipoon tuli toiveen mukaisesti pitkä taittoreuna joustinneulosta ja loput leveää raitaa.


Toiveena oli pipo, joka ei ole ihan pään myötäinen vaan sellainen, joka jää vähän lörpöksi päältä.


Tupsuun langat ei enää ihan riittäneetkään, mutta huomasin, että aiemmin tekemäni Fair Isle -pipon viininpunainen oli jotakuinkin lähellä samaa sävyä, niinpä tupsu on tehty enimmäkseen viininpunaisesta Dropsin Cotton Merinosta.


Täytyy sanoa, että tästä setistä tuli tosi söpö. (Tai tuo tyttöhän se söpö on näiden asusteidensa kanssa.) Näkee jo kaukaa missä oma lapsi liikkuu, kun pitkä kaulaliina viuhuu ja iso tupsu keikkuu päälaella. Ja nuo väritkin on niin hienot! Ei olisi ehkä ensimmäisenä tullut itelle mieleen yhdistää viininpunainen ja keltainen, onneksi Harry Potterissa ja Rohkelikoissa oli näin tehty. :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Iskälle pipo

Isäni vihjaisi jo viime talvena tarvitsevansa uuden pipon, mutta koska hän oli juuri silloin vasta viettänyt kaikki mahdolliset merkkipäivät, siirtyi pipon neulonta tälle talvelle. Nyt oli sitten isänpäivälahjan idea kerrankin valmiina hyvissä ajoin ja toteutuskin valmistui jo monta viikkoa sitten. (Itse asiassa tätä neuloessa luonto näytti juuri näitä värejä)


Tein kuvion Crazy for Color -pipon ohjeella. Ohje on paksummalle langalle kuin käyttämäni fingering-paksuinen, joten heti alkuun sai luoda ohjetta enemmän silmukoita. Lisäksi pipon malli oli makuuni muutenkin vähän turhan lyhyt, joten tein ensimmäistä mallikertaa kaksi toistoa ennen siirtymistä kavennuksiin. Tupsua mietin tovin, mutta päädyin sen laittamaan ja kyllähän se nyt kruunaa koko komeuden.


Lankoina on Malabrigo Sockia sekä Handun sukkalankaa ja merinolankaa useassa eri värissä, joita on muista projekteista jäänyt yli. Tämä oli ihana ja näiden lankojen arvoinen jämälankaprojekti. Lopputuloksesta tykkään tosi paljon ja toivottavasti tykkää iskäkin. 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Heijastava pipo aikuiselle

Vuosi sitten tein pienemmälle tyttärelle pipon Novitan Heijastus-langasta. Tykkäsin langasta, sillä vaikka siinä on aika paljon tekokuitua (63% akryylia, 27% villaa ja 10% heijastavaa polyesterkuitua), niin tuntuma on kuitenkin villainen, etenkin verrattuna muihin heijastaviin lankoihin. Olisin tehnyt langasta pipon itsellekin samantien, mutta lankaa ei enää viime talvena kaupoista löytynyt. Tänä syksynä ilahduin huomatessani, että lanka oli tullut takaisin myyntiin.


Nyt toteutin sitten aikomuksen omasta heijastavasta piposta. Tästä tuli aika kiva. Tykkään siitä, että se näyttää päivänvalossa ihan tavalliselta pipolta, mutta pimeässä kuitenkin näkyy tosi hyvin.


Lankaa meni tasan kaksi kerää tupsuineen päivineen kutosen puikoilla. Ohje syntyi sitä mukaa kun tein ja välillä sovitin. Myöhemmin huomasin, että Novitan sivuilla on ohje melkein samannäköiseen pipoon.

torstai 22. lokakuuta 2015

Jädepipon ohje

Keväällä osallistuin Kolmen kaverin ja Lentävän Lapasen järjestämään jätskipipokilpailuun. Piponi voitti kilpailussa taidokkaimman pipon tittelin tuomariston taholta ja myöhemmin se valittiin yleisöäänestyksessä vielä yleisön suosikiksi. Pyyntöjä ohjeeseen tuli useita, joten lupasin sellaisen kirjoitella kunhan kerkiän. Kesän ajan asia oli unohduksissa, mutta nyt on parhaat pipokelit juuri alkamassa, joten parasta ryhdistäytyä tämän asian kanssa!


Jätskipipo

Pipo on tehty Novitan Nallesta ja muista saman vahvuisista langoista, joita sopivissa väreissä sattui löytymään. Samaa paksuutta ovat esim. Novita Wool, Gjestal Maija ja Teetee Pallas.
Neuloin pipon 3,5mm:n pipopuikolla ja lopun kavennuksissa käytin sukkapuikkoja. Pipon voi tehdä myös pidemmän kaapelin puikolla magic loop-tekniikkaa käyttäen.

Ohje:
Luo 120 silmukkaa pohjavärillä (tai muu neljällä jaollinen määrä) ja aloita neulominen pyörönä. Tee alkuun 3cm 2o2n -joustinta. Neulo sitten kaksi kerrosta sileää ja aloita kuvio kaavion mukaisesti. Kaavioon olen piirtänyt sattumanvaraisen määrän jätskipikareita, mutta kuviota siis jatketaan koko pipon ympäri samanlaisena. Kaavion jälkeen neulotaan vielä 4krs sileää pohjavärillä ja aloita sitten kavennukset seuraavasti:
1. kavennuskerros: Neulo 18s oikein ja 2 oikein yhteen, jatka kerroksen loppuun.
Välikerros
2. kavennuskerros: neulo 17 s oikein ja 2 oikein yhteen, jatka kerroksen loppuun.
Välikerros
3. kavennuskerros: neulo 16s oikein ja 2 oikein yhteen, jatka kerroksen loppuun.
Tämän jälkeen jatka kavennuksia joka kerroksella vastaavasti, eli kavennusten väliin jää aina yksi silmukka vähemmän kuin edellisellä kerroksella. Jatka kunnes olet viimeksi tehnyt kerroksen, jolla kavennusten väliin jää 8 silmukkaa.
Seuraava kerros: Neulo 2 s oikein, sitten 2 oikein yhteen. Jatka kerroksen loppuun.
Seuraava kerros: Neulo 1 s oikein, sitten 2 oikein yhteen. Jatka kerroksen loppuun.
Viimeinen kerros: neulo koko kerroksen ajan 2 oikein yhteen. Pujota lanka läpi kaikista silmukoista ja päättele.
Lopuksi tee isohko tupsu joko tupsukehikolla tai vanhanaikaiseen tapaan pahvikiekkoja käyttäen. Ompele se kirsikaksi kakun (eli pipon) päälle.


Sitten voitkin lähteä ulos ja nauttia kylmästä säästä! :)

Jos teet pipon ohjeellani, olisi kiva kuulla miten onnistui ja samaten jos huomaat virheitä tai epäselvyyksiä ohjeessa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kuubalais-islantilainen neulesetti

Vastavalmistuneesta pikkutytön islantilaisneuleesta jäi lankoja yli sen verran, että arvelin niiden riittävän vielä pipoon. Langat riittivätkin juuri sopivasti. Toteutin pipon 2,5mm:n pitkäkaapelisella pyöröpuikolla magic looppia käyttäen ja sepä tuntuikin pipon tekoon erittäin käyttökelpoiselta tekniikalta; alusta asti oli helppo sovittaa pipoa päähän toisin kuin pipopuikolla tehdessä.

Inspiraatio pipon kuvioon tuli Nikki Jonesin Cuba Street-piposta ja kavennukset tein vanhaan tuttuun Raituli-tyyliin. Tupsunkin tein, kun pieni pipopää sitä toivoi ja keltaista lankaa oli onneksi vielä vähän jäljellä.


Pitää oikein mainostaa tätä Dropsin Cotton Merinoa siitä, että tämä lanka ei kutita yleensä todella kutiamisherkkää lasta. Kerrankin villatakki ja pipo puetaan päälle mielellään; typy kertoi pitäneensä näitä tänään päiväkodissa sisälläkin koko päivän. Eli vaikuttais tykkäävän. :)

torstai 28. toukokuuta 2015

Kolmen kaverin jädepipokilpailu

Lentävä lapanen ja Kolmen kaverin jäätelötehdas järjestivät tänä keväänä kilpailun, jossa kilpailijat saivat suunnitella jätskitehtaan tyyliin sopivan pipon tai huivin. Tuomaristo oli arvovaltainen, sillä siinä istui jätskitehtailijoiden ja Lentävän lapasen Tarjan lisäksi Handun Ilona Korhonen, Coston Anders Bengs sekä raadin puheenjohtajana ihanista Virkkuri-kirjoista tuttu Molla Mills.

Eilen julkaistiin kilpailun voittajat Lentävässä Lapasessa ja palkinnot jaettiin neljässä eri sarjassa; Paras kesäpipo, käytännöllisin ja parhaiten myös miehille sopiva pipo, hauskin hassuttelupipo sekä taidokkain pipo. Oma piponi Cherry on a top valittiin taidokkaimmaksi. Oi sitä tunnetta, kun kaahotin paikalle kiireisen työpäivän jälkeen ja kuulin voitosta. Tuli samanaikaisesti vähän hämmentynyt ja hämmästynyt, mutta myös suunnattoman iloinen ja onnellinen olo.  Kiitos kovasti järjestäjille ja tuomaristolle!

Kilpailutyössäni on esiteltynä Kolmen kaverin jätskimakuja tutuissa oranssinvärisissä jäätelömaljoissa: vaniljaa, suklaata, mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa ja lakua. Ja kaiken kruunaa kirsikka annoksen päällä. Harmaan pohjavärin valitsin siksi, että pipo sopisi myös miesten käyttöön.

Kuvassa kilpailupiponi Cherry on a top viriteltynä ilmapallon päälle. (Vinkkinä Lentävän Lapasen leideille; jos ette saa lainattua tarpeeksi irtopäitä kaikille kilpailupipoille, niin ilmapallokin toimii.)

Palkinnothan olivat aivan ihanat! Sain heti mukaan kassillisen lankaa ja myöhemmin vielä toimitetaan laatikollinen Kolmen kaverin jäätelöä. Nam ja nam!

Kilpailu yleisön suosikista jatkuu vielä 6.6 saakka Lentävän lapasen Facebook-sivulla. Siellä on äänestäjillekin luvassa lankapalkintoa, joten jos olet Facebookissa niin kannattaa käydä valkkaamassa oma suosikkisi ja tykätä. :)

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kamulle samispipo

Ystäväni ihastui aiemmin tekemääni tupsupipoon niin, että toivoi itselleen samanlaista. Tämmöinenhän syntyy nopeasti ja on mukava tehdä, joten olin heti valmis aloittamaan. Käytin lankoina Pauliesta yli jääneitä harmaita; Genziana Classicia, joka on aivan ihana sataprosenttinen merinovillalanka. Sen kaveriksi tuli metsänvihreä Regia 4-fädig.


Piposta tuli edeltäjänsä identtinen kaksonen, eli Raituli kirjoneule-twistillä. Tykkään kamun väreistä ehkä jopa enemmän kuin omista. :)

torstai 22. tammikuuta 2015

Villatakin kaveriksi pipo

Norjalaisvillatakin jäljiltä jäi melkoisesti lankaa jäljelle, joten tein takin kaveriksi vielä pipon. Lankoja jäi vieläkin, ainoastaan oranssi tuli nyt käytettyä loppuun.


Aloitin pipoa Raitulin ohjeella, mutta jossain kohtaa huomasin tekeväni kirjoneuletta. Muuten pipo on kyllä periaatteessa Raituli ilman raitoja, paitsi kavennukset aloitin vähän myöhemmin kuin ohjeessa neuvottiin. Ohjeessa oli aloitettu muistaakseni 16cm:n kohdalla ja itse aloitin noin 18cm:n kohdalla. Tupsua mietin pitkään, mutta laitoin sen lopulta.


Tästä tuli mielestäni ihan mielettömän kiva! Alpakkalanka on kevyttä ja ohutta, mutta kuitenkin lämmintä.


Takkikin pääsee näissä kuvissa paremmin oikeuksiinsa, kun pitkästä aikaa tuli ihan päivänvalossa otettuja kuvia. Kylmä oli ulkona pelkässä villatakissa, vaikka alpakka lämmintä onkin!


Lankana siis Dropsin Alpaca Mix. Pipo on tehty lähes kokonaan 2,5 koon pyöröpuikolla, lopun kavennukset on tehty vastaavan kokoisilla sukkapuikoilla.

Kuvat Ida Niemi

lauantai 25. lokakuuta 2014

Heijastus-pipo

Tarjoustalossa osui silmään Novitan uusi Heijastus-lanka. Oikeastaan se osui ensin viisivuotiaan tyttäreni silmään ja ihastus näihin väreihin oli välitöntä. Tyttö on tarkka lankojen kutittavuuden suhteen ja Heijastus läpäisi hänen tiukan kutittamattomuustestinsäkin, joten lanka päätyi väistämättä ostoskoriin. Paksummalle talvipipolle on sitäpaitsi tällä viikolla muutenkin ollut tarve.


Piposta tuli tosi kiva ja alemmassa kuvassa näkyy, miten hyvin se pimeässä heijastelee.


Mitään ohjetta en Heijastus-langalle löytänyt, joten ohje piti keksiä itse. Ja tässäpä viisivuotiaan heijastuspipon ohje teille muillekin iloksi ja hyödyksi:

Tarvitset kaksi kerää Novitan Heijastus lankaa ja kahdet 6-koon pyöröpuikot tai muut sellaiset puikot, joilla pyöröneuleen tekeminen onnistuu.

Luo 46 silmukkaa mustalla langalla. Neulo nelisen senttimetriä 1o1n -joustinta. Vaihda pinkkiin lankaan ja neulo neljä kerrosta sileää, sitten jatka neljä kerrosta sileää mustalla ja niin edes päin, kunnes pinkkejä raitoja on kolme ja mustia kaksi. Seuraavalla mustalla raidalla neulo ensin kolme kerrosta tavallisesti, neljännellä kerroksella neulo *yksi oikein ja kaksi oikein yhteen*, toista *-* kerroksen loppuun. Vaihda pinkkiin lankaan. Neulo kaksi kerrosta kaikki oikein, sitten toista kavennukset samoin kuin edellä ja kavennuskerroksen jälkeen neulo vielä yksi kerros pinkillä tavalliseen tapaan kaikki oikein. Vaihda mustaan ja neulo ensimmäinen kerros kaikki oikein. Seuraavalla kerroksella neulo yksi oikein ja kaksi oikein yhteen kerroksen loppuun, sitten kerros sileää ja seuraavalla kerroksella neulo aina kaksi oikein yhteen kerroksen loppuun. Vedä lanka läpi silmukoista ja päättele. Tee loppulangasta tupsu ja ompele se kiinni.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Pipo Puro-langasta

Alkuviikosta valmistui pipo Novitan Puro ruskosta, mutta vasta nyt sain houkuteltua jonkun kuvaamaan sitä. Samalla kuvaamisen vaivalla laitoin kaulaan aiemmin valmistuneen tuubihuivin Puro kaarnasta ja siemailin kahvia edellisen postauksen "mukinlämmitin" sormiani suojaamassa.

Huivin ja pipon kokonaisuus olisi tietysti tyylikkäämpi, jos molempiin olisi riittänyt saman väristä lankaa, mutta muuten en voisi olla tyytyväisempi. Huivi on juuri sopivan kuohkea ja sopivan mittainen, pipo taas kooltaan, korkeudeltaan ja ulkonäöltään juuri minun makuuni sopiva ja olenkin sitä jo käyttänyt useana päivänä, vaikkei edes ole ollut mikään paukkuva pakkanen. Pipon rusko-väri erityisesti on ihana! Harmi, ettei sitä enää myydä, muuten tekisin kyllä vielä toisen huivin pipon värisenä.


Aloitin tekemään pipoa yhtenä aamuna junassa katseltuani edeltävästi kotona jotakin ohjetta, mutta heti alussa aloin tekemään mallineuletta väärin ja huomattuani sen myöhemmin tykkäsinkin tästä virheellisestä kuviosta niin paljon, että jatkoin samaa rataa loppuun asti. Eli voin nyt sanoa mallin olevan oma. ;)


Lanka: Novitan Puro rusko
Langan kulutus: Ihan pikkuisen yli yhden kerän verran meni pipoon, tupsuun sitten toki vielä vähän lisää
Puikot: 3,5 kokoinen lyhyt (40cm) pyöröpuikko sekä kärkikavennuksiin vastaavan kokoiset sukkapuikot
Koko: pienehkö naisen koko.
Ohje: Luodaan 80 silmukkaa kahdella puikolla. Neulo pyöröpuikolla suljettuna neuleena 2o2n joustinta 6cm. Seuraavalla kerroksella neulo ensin 1 nurin ja sitten 2o2n, kunnes kierrosta on jäljellä 1 silmukka, neulo se nurin. Tee näin 4 kerrosta. Seuraavat 4 kerrosta tee taas 2o2n kerroksen loppuun.


Tee näitä kahta neljän kerroksen satsia, kunnes pipo on halutun korkuinen, saa siis yltää ihan pään päälle ennen kuin kannattaa aloittaa kavennukset. (Tai tämähän on tietysti makuasia, mutta minun mielestä ei ole mitään ärsyttävämpää kuin pipo, joka ei ylety kunnolla korville.)

Kavennukset: Kavenna joka kymmenes silmukka, sitten välikerros. Seuraavaksi kavenna joka yhdeksäs silmukka, mutta ei samasta kohdasta kuin aiemmat kavennukset, vaan suunnilleen niiden puolivälistä. Ja taas välikerros. Seuraavalla kerroksella kavenna pois kaikki ne silmukat, joiden kohdalla kuviossa on vielä kaksi peräkkäistä oikeaa tai nurjaa silmukkaa. Silmukoita on nyt siis yhteensä 40; joka toinen silmukka on oikea ja joka toinen nurja. Sitten taas välikerros. Seuraavaksi koko kerros neulotaan kaksi oikein yhteen, jäljellä 20 silmukkaa. Välikerros ja kaksi oikein yhteen = 10 silmukkaa. Pujotetaan lanka kaikista silmukoista läpi ja päätellään.

Tein kavennuksen neulomalla oikein yhteen silloin, kun kuviossa pitikin neuloa oikein ja nurin yhteen silloin, kun kuviossa oli vuorossa neuloa nurin. Seuraavilla kerroksilla kavennusten jälkeen neuloin niissä kohdissa vain yhden oikein tai yhden nurin, muuten mallikuvio jatkui samoin kuin aiemminkin.

Lopuksi: tee tupsu ja ompele se kiinni.