Isoäidinneliötakin uusi elämä

Kolme vuotta sitten virkkasin itselle ja tyttärille isoäidinneliöistä kootut takit. Jokainen takki pääsi valmistumisensa jälkeen käyttöön ja vanhimman tyttären takki on näkynyt käytössä edelleen. 

Oma takkini on ollut mielestäni kiva, mutta se on silti jäänyt viime aikoina käyttämättä. En oikein tiennyt, mistä se johtuu, mutta lopulta päädyin siihen, että käytän nykyään mieluummin pidempää villatakkia. 

Niinpä käytin yhden etäluennon verran aikaa siihen, että virkkasin helmaan yhden kerroksen lisää neliöitä. Yhdistely vaati vähän vanhojen reunavirkkausten purkamista ja uudelleen virkkaamista.

Hihoihin virkkasin lisää pituutta, sitten poimin hihansuun silmukat neulepuikoille ja tein leveästä hihasta pussihihan resorilla

Ei mennyt kauaa ja heti takki tuntuu paljon enemmän oman tyyliseltä ja helpommalta käyttää.

Alakuvassa takki vielä ennen tuunausprojektia, tosin tuon kuvan jälkeen jatkoin hihojen pituutta jo kertaalleen ennen tämän kertaista muokkausta.

Suosittelen, jälleen kerran, palaamaan niiden vanhojenkin neule- ja virkkaustöiden pariin, jos ovat jääneet käyttämättä tai vähälle käytölle. Usein vaate saa pienellä vaivalla lisää käyttöikää.

Minetta neuletakki

Ostin langat tähän neuletakkiin viisi vuotta sitten Jyväskylän neulefestareiden yhteydessä Titityystä. Lanka on BC Garnin Bio Shetlandia. Ohjeeksi valitsin Kirsten Kapurin sievän Minettan, joka on julkaistu ilmaisohjeena Knitty- verkkolehdessä. Sain aloitettua takin neulomisen runsas vuosi sitten toukokuussa, eli aika pitkään itse neulomisessakin kesti. 

Tämän vuoden kesälomalla päätin, että nyt kyllä rykäisen tämän takin valmiiksi, ei siitä edes puuttunut enää paljoakaan. Lopulta pitkään lykätty työ tuli valmiiksi nopeasti, kun vaan otti sen työn alle. Muutama pitkä automatka apukuskin paikalla auttoi asiaa.

Kastelin takin vasta työn kokonaan valmistuttua, mikä oli virhe. Sekä helma että hihat kasvoivat pituutta huomattavasti ja takista tuli aivat liian ison näköinen. Nielin harmitukseni ja totesin, että nyt jos en heti pura ja neulo helmaa ja hihansuita uudestaan, niin en kyllä saa takkia koskaan valmiiksi. Tein ne sitten samantien. 

Nappien ompelu oli vielä viimeinen koitinkivi, josta takin lopullinen valmistuminen oli kiinni. Hain napit Eurokankaasta. Ompelin ne kiinni sukkalangasta halkaistuilla parilla säikeellä, sillä Bio Shetland on itsessään vähän hauraan oloista.

Tästä tuli kiva perus-villatakki, jota tulee varmasti käytettyä. Mutta totesin, etten ala toista näin ohutta yksiväristä neuletakkia tai paitaa enää neulomaan, koska ne näemmä tuppaavat jäämään kesken tai viivästymään. Yksiväristä on vaan niin tylsä neuloa! Kiva kuitenkin että jaksoin edes tämän yhden tehdä valmiiksi asti.

Saga villatakki

Saga kirjoneuletakki kiilasi alkuvuodesta kaikkien neulejonojen ja suunnitelmien ohi, se oli ihastusta ensisilmäyksellä. Mallin on suunnitellut norjalainen Wenche Roald, jonka suunnittelutyössä painottuvat ihanat kirjoneulemallit.

Tammikuussa neulomissani Grown Together -lapasissa pääsin harjoittelemaan hieman steekkausta ja ehkä juuri siitä sain rohkeuden lähteä neulemaan nyt ensimmäistä steekattua villatakkiani. Tässä takki siis neulottiin ensin kokonaan valmiiksi suljettuna neuleena ikäänkuin tehtäisiin villapaitaa ja lopuksi leikattiin keskeltä edestä auki (=steekattiin) takiksi.

Täytyy sanoa, että jännitti kyllä lähteä laikkaamaan auki vaivalla neulottua vaatetta! Netistä löytyy paljon kuvia ja videoita, joita kannattaa katsella ennen toimeen ryhtymistä, jos ei muuten niin rohkaisuksi. 

Alla esitelty vaiheittain neuleen tekoa. Ensin vartalo-osa neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Sitten poimitaan silmukoita steekkausalueen reunoilta ja neulotaan takin nappilistat. Sitten steekkausalueen reunat vahvistetaan. Tämän voisi tehdä joko ompelemalla käsin tai ompelukoneella tai sitten virkkaamalla, kuten itse tein. Lopulta neule leikataan auki keskeltä. Nurjalle puolelle jää raakareunat, jotka ei nyt ihan maailman esteettisimmät ole, mutta ei mun mielestä mitenkään järkyttävän epäsiistitkään. Yleensä nämä on tapana peittää joko neulomalla sisäpuolelle kapeat kaistaleet, jotka ommellaan leikatun reunan päälle tai sitten jollain koristenauhalla, pitsinauhalla tms.

Neuloin ensin ohjeen mukaiset neulotut listat raakareunan peitoksi, mutta minun makuuni niistä tuli liian paksut, joten päädyin ne purkamaan ja ompelemaan tilalle koristenauhaa. Sen tehtävä on ensisijaisesti esteettinen, mutta kyllähän se myös jämäköittää takin reunoja. Eurokankaasta  löytyi pari kivaa vaihtoehtoa koristenauhaksi, valitsin hillitymmän. Myös napit on ostettu samasta paikasta. 

Kivana yksityiskohtana takissa on piristevärillä tehdyt nappilistojen ja hihansuiden reunat sekä helmisilmukoilla virkattu pääntien reuna. (Ohjeen mukaan tällainen olisi tullut vielä helmaankin, mutta jätin sen pois.)

koristenauhan kiinnitin ompelulangalla käsin reunoista ommelleen pienin pistoin. (En ole ihan varma, mikä pistos oli kyseessä, ehkä luotospisto?)

Lopputulos on ihana ja tekemisen prosessi oli erittäin mielenkiintoinen, sillä monessa kohdassa joutui miettimään, etsimään tietoa ja ottamaan selvää. Jäi tunne, että tuli opittua paljon uutta.

Vielä pari sanaa langasta. Steekatuissa neuleissa suositellaan käytettäväksi huopuvaa lankaa, sillä tämä ehkäisee steekkausreunojen purkautumista. Itse tein takin Gjestal Maijasta, eli sukkalangasta, joka ei sisältämänsä polyamidin takia huovu. Tällöin reunan vahvistaminen tulee luonnollisesti tehdä erityisen huolellisesti.

Heippa 2021, tervetuloa 2022

2021 oli raskas vuosi. Tavanomaisten elämään kuuluvien vastoinkäymisten lisäksi koko maailma kamppaili pandemian kanssa jo lähes toista kokonaista vuotta. Alussa poikkeukselliselta tuntunut tilanne muuttui "uudeksi normaaliksi" ja tietynlainen passivoituminen ja lamaantuminen valtasi alaa. Vuotta sävytti jatkuva epävarmuus siitä, toteutuvatko mitkään suunnitelmat, toisaalta vilpitön ja hämmästynyt ilahtuneisuus jokaisesta pienestäkin asiasta, joka onnistuttiin toteuttamaan vastoin viimeiseen asti vaivannutta epävarmuutta. 

Omalta osaltani pohdinnat siitä, miten saisin muutettua elämääni vähemmän raskaaksi edes niiltä osin, joihin voin itse vaikuttaa, johtivat työpaikan vaihdokseen. Se oli vaikea, mutta onnistunut päätös, sillä reippaasti lyhyempi työmatka on tuntunut tuovan lisää tunteja arkipäiviin. Vanhan työpaikan ihmisiä jäi ikävä, mutta onneksi minua aina seurannut hyvä onni työkavereitten suhteen jatkui mitä suurimmassa määrin myös uudessa työpaikassa. 

Aloitin myös uudet opiskelut työn ohessa. Ajan hengen mukaisesti opiskelu toteutuu etänä ja huomaan, että parin vuoden opettelun jälkeen osaan jo nauttia etätoteutuksen tuomasta vapaudesta ja joustavuudesta eikä tekninen puolikaan enää hämmennä samalla tapaa kuin tämän "uuden normaalin" aluaikoina.

Käsityörintamallakin huomaan olleen välillä vähän lamaantunutta. Uusia neulottuja ja virkattuja projekteja on valmistunut selkeästi vähemmän kuin edellisinä vuosina ja jotkut aloitetut projektit  eivät tunnu etenevän sitten millään. Hauskoina värinpilkahduksina mieleen on jääneet ainakin alkuvuoden Sukka-Finlandian järjestelyihin osallistuminen, Kalina ja Malina -yhteisneulonta ja siihen liittyvät yhteislauluillat sekä Jyväskylän neulefestarireissu. Olen myös julkaissut kaksi sukkaohjetta: Mosaiikkikukkia Sukka-Finlandia kilpailuun sekä Öljylampun valossa -sukat muuten vaan. Hauskana projektina on jäänyt mieleen myös virkatuista neliöistä kootut takit, joita olen tehnyt kolme (kolmas takki on vielä esittelemättä blogissa).

Sukkia olen neulonut tänä vuonna kymmenen paria. (Huomasin vasta tätä kirjoittaessa, että Sukka-Finlandiaa varten testineulomani Roihu-sukat puuttuvat kuvasta, sillä kuvakoostetta tedessäni muistin niiden valmistuneen jo edellisen vuoden puolella). Nyt kun näitä katson, niin voi sanoa, että neuletekniikat on ainakin monipuolisesti edustettuna; on kirjoneuletta, palmikkoa, nyppyä, pintaneuletta, intarsiaa, pitsiä, raitaa, mosaiikkia, latvialaista palmikkoa ja eestiläistä roosimine-tekniikkaa.

Kesällä innostuin neulomaan kämmekkäitä. Pienen kokonsa takia ne sopivat hyvin neulomiseen kuumallakin säällä. Lisäksi kämmekkäät sopivat hyvin lahjaneuleeksi henkilölle, jonka jalkojen ja käsien koosta ei ole tarkkaa tietoa.

Kokonaan oman lukunsa ansaitsee tänä syksynä aloittamani nelivuotinen käsityön taiteen perusopetus -kurssikokonaisuus. Uuden harrastuksen aloittaminen on yksi niistä jutuista, joihin lyhentynyt työmatka on antanut mahdollisuuden, kun arki-illat on jääneet ikäänkuin pidemmiksi. Tämän syksyn teemana on ollut kankaan kuviointi. Sitä on harjoiteltu värjäämällä kangasta ja poistamalla väriä, painamalla kuvioita kankaalle sekä kirjomalla monella eri tekniikalla. (Loppuvuodesta harjoiteltiin vähän myös huovutusta, mutta siitä enemmän toisella kertaa.) 

Viime vuonna tekemäni suunnitelmat toteutuivat neulebingolla mitattuna aika hyvin. Sain jopa yhden kokonaisen rivin bingoruudukkoon ja saan siten lunastaa itselleni lupaamani palkinnon. :) Kaikkein tyytyväisin ruudukon toteutuneista töistä olen tuohon Vintersol-neulepaidan helman ja hihojen korjaamiseen, jonka ansiosta entisestä murheenkryynistä tuli suosikkineule.

Sen sijaan #makenine2021, eli suunnitelmani yhdeksän aiotun neulemallin suhteen eivät toteutuneet yhtä hyvin; yhdeksästä aiotusta mallista valmiiksi tuli vain yksi, Wild Angelica socks. Veera Välimäen Laneway-tunikan olen aloittanut, tämä on juuri yksi niistä, jotka ei tällä hetkellä tunnu etenevän mihinkään suuntaan.

Uudelle vuodelle on tietysti laadittava uusi neulebingo ja uudet suunnitelmat. Vuoden 2022 neulebingoon olen yrittänyt mahduttaa haasteita ja uuden opettelua, mutta myös sellaisia juttuja, joita ajattelen savaani tehdyksi helposti ja mielellään.

Vuoden 2022 aiottuihin neulemalleihin siirtyi vain yksi edelliseltä vuodelta neulomatta jäänyt: Heidi Alanderin Chrysaetos-huivi, jonka haluan edelleen toteuttaa. Muuten kaikki meni uusiksi. Sisällytin suunnitelmiin enemmän pieniä töitä kuin viimeksi, sillä ehkä ne siten todennäköisemmin toteutuvat. Osaan näistä on jo langat valmiiksi katsottuna ja ostettunakin, joten toivottavasti #makenine2022 toteutuu paremmin kuin edellisen vuoden vastaava haaste.

Tämän perinteisen vuosikatsauksen myötä kiitän kaikkia blogin lukijoita siitä, että jaksatte edelleen ilahduttaa vierailuillanne tässä hieman jo vanhanaikaiseksi jääneessä formaatissa. Olen siirtynyt viime vuosien myötä postailemaan entistä enemmän instagramissa ja sitä myöten pohtinut välillä jo koko blogin lopettamistakin, mutta todennut, että välillä on tarve pysähtyä kirjoittamaan vähän pidempää tekstiä ja siihen blogi tarjoaa hyvän alustan. Välillä taas nopealla temmolla vaihtuvien kuvien vilinä vie mennessään ja tulee postailtua enemmän vain kuvia eikä blogiin siirry välttämättä enää kaikki tekemäni käsityöt. En kuitenkaan ota siitä paineita vaan totean, että tällainen sekalainen somesisällön toteutus vailla selkeää strategiaa on tällä hetkellä mulle sopiva.

Oikein hyvää ja onnellista neulevuotta 2022! <3

Takki virkatuista kukkaneliöistä

Aiemmin esittelin isoäidinneliöistä kootun takin, jonka tein tyttäreni tilauksesta. Siitä tuli niin hauska ja iloinen, että päätin tehdä itselle samantapaisen.

Valitsin perinteisen isoäidinneliön sijaan virkatun neliön, jossa on keskellä kukkakuvio. Katsoin mallia esim. tästä Sunburst Granny Square:sta, vaikka muokkasin mallia vähän yksinkertaisemmaksi.

Väreinä tällä kertaa enimmäkseen punasävyiset langat, joita myös löytyi jämälankavarastoista ihan kiitettävät määrät. Edellisen takin tapaan nämäkin ovat paksuja sukkalankoja, mm. 7-veljestä, Jannea ja muita vastaavan paksuisia lankoja. Annoin mennä surutta yksiväriset, raitalangat ja pätkävärjätyt samaan iloiseen sekamelskaan.

Lyhensin hihoja valmistumisen jälkeen yhden neliökerroksen verran, kun ne ylettyivät sormenpäihin saakka, mutta nyt ne näyttävät näissä kuvissa vähän lyhyiltä. Ehkä ne kaipaavat muutaman pylväsrivin lisäpituudeksi. 

Nyt vanhempikin tytär tilasi vielä samanlaisen takin, joten näyttää siltä, että matka virkattujen neliöitten parissa jatkuu.

Takki isoäidinneliöistä

Nuorin tyttäreni on hurmaava 12-vuotias. Viime kuukausien aikana hän on hurahtanut rutkasti pituutta ja myös alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota muotiin ja omaan tyyliin. Jokin aika sitten hän kysyi, voisinko tehdä hänelle takin isoäidinneliöistä ja mielellään sen olisi oltava valmis jotakuinkin heti.

Omista varastoista löytyi riittävät määrät toivotun värisiä jämälankoja, ainoastaan mustaa lankaa piti ostaa palojen reunustamista ja yhdistelyä varten. Langat ovat Novitan 7 veljestä ja Gjestalin Jannea. Näytin kuvia erilaisista virkatuista neliöistä ja tytär valitsi ihan tavallisen perus-isoäidinneliön. 

Yhdistelin paloja sitä mukaa kun niitä oli muutama valmistunut ja aina välillä soviteltiin käyttäjän ylle takin sopivaa pituutta ja leveyttä. Aloitin yhdistelyn olkasaumasta niin, että lisäsin vuorotellen kerroksen etu- ja takapuolelle. Kun takki oli toivotun pituinen liitin siihen hihat ja lopuksi yhdistin sivusaumat. Kaikki yhdistelyt on tehty virkkaamalla piilosilmukoilla työn nurjalta puolelta.

Takki valmistui hyvän patistuksen ansiosta nopeasti ja siitä tuli meidän molempien mielestä tosi kiva. Eniten ilahduttaa se, että takki on joka päivä valmistumisensa jälkeen näkynyt käytössä. 

Tästä oli sitten vaan se seuraus, että nyt haluan itselle samanlaisen ja vanhempi tytär myös. Onneksi jämälanakoja riittää. :)

Groot's Cardigan of the Galaxy

Toissa kesänä neuloin ihanan Miette-neuletakin Rowanin Softyack DK -langasta, joka sisältää puuvillaa ja jakin villaa. Ihastuin lankaan niin, että ostin sitä samantien lisää toiseen, pidempään villatakkiin. Sen jälkeen jahkailinkin yli vuoden, minkä takkimallin valitsisin. Kunnes törmäsin tähän malliin.

Cardigans of the Galaxy on amerikkalaisen suunnittelijan Mary Annarellan mallikokoelma, jossa on ilmestynyt tähän mennessä kolme aikuisten neuletakkimallia ja lisäksi yhdestä lasten versio. Kokoelma on saanut inspiraationsa Gardians of the Galaxy elokuvasajasta, jonka mielikuvitukselliset henkilöhahmot seikkailevat avaruudessa galaksia suojellen.

Groot on elokuvan puuta muistuttava humanoidi. Koska en ole näistä elokuvista nähnyt kuin yhden jatko-osan, niin Grootin luonne ja ominaisuudet eivät sen tarkemmin ole auenneet. Takin selkäpaneelin kiemurtelevat palmikot kuitenkin muistuttavat puun monisyisesti haarautuvaa ja mutkittelevaa juurakkoa, joten sitä kautta villatakin yhteys nimeen jotenkin hahmottuu.

Takki neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Ohje on olosuhteiden pakosta sellainen, että siinä pitää huomioida monta asiaa yhtä aikaa. Samanaikaisesti tehdään lisäyksiä moneen kohtaan ja lisäksi pitää seurata selkäpaneelin kaaviota (minä en ainakaan oppinut sitä vielä ulkoa). Etureunan kiemurat sentään oppi aika nopeasti niin, ettei niiden kaavioita tarvinnut erikseen katsoa. Ohje on kuitenkin kirjoitettu niin selkeästi kuin mahdollista - ja jopa hauskasti, mitä ei monesta neuleohjeesta voi sanoa!

Istutettujen hihojen silmukat poimittiin hiha-aukkojen reunoista ja ne neulottiin pyörönä ylhäältä alas. Lopuksi poimittiin silmukat etureunoista ja niskan ympäri nappilistaa varten. Tämän vaiheen tein kahteen kertaan, sillä ensimmäinen, napinlävellinen versio ei oikein miellyttänyt. Kokeilin kaksia eri nappeja ennen kuin uskoin, että kyllä se on parempi kokonaan ilman.

Ai niin, malliin olisi kuulunut vielä taskutkin, mutta ne jätin pois. Koen taskut villatakissa yleensäkin vähän tarpeettomiksi; jos niissä säilyttää jotain, niin takki vaan venyy.

Jakkitakki on pakkasella ihanan lämmin. Nämä kuvat on tosin otettu reippaasti yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa, silloin kun lehdessä uutisoitiin, että ulkoilma sattuu naamaan. No sattuihan se, eikä kuvausta näin vähissä vaatteissa voinut kovin kauaa jatkaa, kun kuvauslaitteetkin jo hyytyivät yksi toisensa jälkeen. Muutama kuva saatiin kuitenkin. :)
(Kuvien väritys on sinertävä, mutta oikeasti takin väri on puhdas ja konstailematon kaurapuuron väri eli harmaa.)

Uskon, että puuvillan ansiosta takki sopii mainiosti myös kevään ja kesän tarpeisiin. Tästä tuli klassikkoneule, jota on helppo käyttää niin hameen kuin housujenkin kanssa. Suosittelen tätä mallia ja suunnittelijaa lämpimästi. ja luulenpa, että jos alan lähiaikoina uutta takkia kaivata, niin saattaapa saman kokoelman muitakin takkeja päätyä puikoilleni.


Kuvat: Ida Niemi

Salal

Andi Satterlund on jo pitkään ollut yksi lemppari-neulesuunnittelijoistani. Hänen malleistaan löytyy perinteistä 50-luvun tyyliä ja naisellisuutta, mutta toteutus on kuitenkin tätä päivää. Viime kesänä tein hänen suunnittelemansa Miette-neuletakin ja melkeinpä siitä saakka olen suunnitellut tekeväni tämän seuraavan. Perhepiirin valmistujaisjuhlat pistivät vauhtia suunnitelmiin ja lopulta takki valmistui vajaassa parissa viikossa.

Salal on perinteinen lyhyt neuletakki, joka sopii hyvin hameen tai mekon kanssa. Pientä etuosan pitsikuviota lukuun ottamatta malli on tyyliltään hillitty ja pelkistetty. Tyköistuva lyhyt takki neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena, mikä mahdollistaa sovittamisen pitkin matkaa. Ohjeen mukaan olisi tehty 3/4 hihat, mutta itse halusin ihan vaan lyhyet; kuumalla säällä ei kesämekon kanssa tarvitse pitkiä hihoja, vaan sen verran pituutta riittää että saa olkavarret (=allit) piiloon.

Lankana on Dropsin Belle, jota joskus tilasin jonkun muun tilauksen "täytteeksi" kuusi kerää. Miellyin lankaan todella. Neuloessa se on tosin säikeistä ja siten halkeilevaa, mutta käytössä puuvilla-pellavasekoitteena ihanan vilpoista ja hengittävää eikä lainkaan pistelevää.

Viimeiseksi silaukseksi takkiin löytyi täydelliset napit ja voin sanoa, että enpä voisi paljoa tyytyväisempi lopputulokseen olla. Takki sopi vaatteeksi valmistujaisiin hihattoman kesämekon kanssa mainiosti, mutta silti se ei ole mielestäni yhtään liian juhlava, etteikö menisi arkikäytössäkin. Viimeisen kuvan 50-luvun henkiset aurinkolasit tuli kuvaan mukaan tyttären vaatimuksesta, mutta kyllähän ne kieltämättä tyyliin sopii. :)

Uudistunut Schnee

Muistaako joku vielä tämän haasteen? Ei se mitään, en minäkään ole muistanut pitkään aikaan. Kyseessä oli siis haaste, jossa piti korjata häiritsemään jääneitä yksityiskohtia valmiissa neuleissa. Haaste tuli uudelleen mieleen, kun Sirkku, yksi Lentävän Lapasen neulojaystävistäni, esitteli haasteen innoittamana tekemäänsä uudistusta villapaidassaan.

Kiitos kaikille mukaan ilmoittautuneille, toivottavasti teillä onnistui haaste paremmin kuin minulla. Suunnittelin silloin korjata yhden norjalaisneuletakin nappilistat, mutta olen päässyt projektissa vasta niin pitkälle, että tilasin lisää lankaa.

Vaatekaapista löytyi myös Suvi Simolan suunnittelema Schnee-neuletakki, joka on ollut muuten ihana kylmän sään villatakki, mutta nappilistoissa on alusta asti ollut jotain ärsyttävää. Pari vuotta harmiteltuani tartuin viimein toimeen ja purin koko nappilistat. Päätin tehdä ne uusiksi ainaoikeana neuleena ja kokonaan ilman napinläpiä.

Tykkään tästä nyt huomattavasti enemmän ja viime viikkojen pakkasilla tätä on ollut kiva käyttää. Joko aukinaisena ilman kiinnitystä tai sitten kiinnitettynä jättimäisellä koristehakaneulalla.

Millaisia uudistus-projekteja teillä muilla on ollut? Tai olisiko vielä jotain muuta, mitä pitäisi korjata? Rohkaisen tarttumaan niihin häiritsemään jääneisiin projekteihin, sillä jos pienellä (tai vähän isommallakin) vaivalla voi saada aikaan paljon kivemman vaatteen, niin vaiva kyllä kannattaa. Monesti nimittäin ne häiritsemään jääneet ei oikein meinaa päästä käyttöönkään, jolloin koko alkuperäinen työ ja lankoihin käytetty raha on menneet hukkaan. Kyllä minäkin vielä sen norjalaisneuleen selätän!

See You There!

Kaksi ja puoli vuotta sitten osallistuin Lentävän Lapasen järjestämälle Top down -neulekurssille. Sen jälkeen on tullut tehtyä muutama neule ylhäältä alas saumattomasti neuloen, pikaisen laskutoimituksen perusteella 15 takkia, paitaa tai tunikaa (osa lasten). Mitään muuta tapaa en enää edes harkitse!

Mutta oikeastaan piti ruveta kertomaan, että tuolla kurssilla eräs toinen osallistuja aloitti tekemään tätä Joji Locatellin See You There -neuletakkia ja iskin siihen kaihoavat silmäni jo silloin. Kaihoavat siksi, että en uskonut omien taitojeni koskaan riittävän näin monimutkaisen näköiseen neuleeseen. Oikeassa varmasti olinkin sen hetkisten taitojeni osalta; en ehkä suosittelisi tätä kenellekään ensimmäiseksi top down -neuleeksi.

Onneksi taidot ja itseluottamus karttuvat kokemuksen myötä ja niinpä tänä keväänä uskalsin vihdoinkin tarttua tähän ihanaan ohjeeseen. Ja ei tässä ohjeessa sitten lopulta ollut mitään kamalan vaikeata. Joji Locatellin tyyli kirjoittaa ohjeita on perusteellinen, jokainen työvaihe on kirjoitettu tarkkaan auki kohta kohdalta. Tietysti vaatii vähän keskittymistä lukea montaa erilaista mallikertaa samanaikaisesti.

Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä suunnittelijan taidokkuutta ja silmää kauneudelle. Kaikki on mietitty tarkkaan pienintä yksityiskohtaa myöten ja niissä yksityiskohdissa oikeastaan piileekin tämän takin ihanuus; kylkien valesaumat, hihojen pikkupalmikot, selän ja rinnuksen näyttävät palmikkopaneelit, huppu joka oikeasti istuu päähän (kuvissa huppu on harmillisesti vähän ryppyinen, koska olin juuri ottanut takin repusta).

Noudatin ohjetta täsmälleen kohta kohdalta ja takista tuli täydellisesti istuva. Ylhäältä alas neuloessahan on helposti mahdollista myös muokata ohjetta omaan vartalotyyppiin sopivammaksi, koska työtä voi sovittaa tekemisen edetessä.

Ainoa muutos ohjeen vartalo-osaan oli, että jaoin alareunan resorin silmukat siten, että valesauma jatkuu alas asti. Ihan viime metreillä päätin tehdä myös sellaisen muutoksen, että nappilistan sijaan laitoinkin takin kiinnitykseksi vetoketjun.

Löysin Järvenpään Tarjouspalasta täsmälleen oikean värisen vetoketjun, joka vain oli harmillisesti liian pitkä. Puuhakas Paja -nettikaupan FB-sivuilta löytyi kuvallinen ohje vetoketjun lyhentämiseen. Vetoketjun hampaita siis poistetaan yksitellen sivuleikkurilla yläpäästä ja sen jälkeen yläreunat taitetaan vetoketjun taakse, viimeisten väkästen väliin ommellaan stoppariksi lanka. Yllättävän hyvin onnistui ensikertalaiselta ja olin tosi tyytyväinen, kun ei tarvinnut tyytyä toiseksi parhaaseen värivaihtoehtoon. :)

Lankana on syklaamin värinen 7 veljestä. Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiväreistäni. Langan sain joskus kauan aikaa sitten Novitalta blogi-yhteistyön merkeissä.

Joji Locatelli on yksi suosikki-suunnittelijoistani ja tämä on yksi hänen kauneimmista malleistaan. Lisätään siihen vielä lemppariväri, niin lopputulos ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Ennustan tälle takille paljon käyttöä tulevaisuudessa! 

Kesäinen Miette-neuletakki

Löysin taas yhden uuden ihanan neulesuunnittelijan, jonka tyyli kolahti. Amerikkalainen Andi Satterlund on tyyliltään aito fiftari ja sen huomaa myös hänen suunnittelutöistään. Kiinnostuin, sillä lyhyet, 50-luvulta vaikutteita saaneet neuleet sopivat tosi hyvin mekkojen seuraksi, vaikkei muuten sen tyylin edustaja olisikaan.

Miette -neuletakin esittelytekstissä mainostetaan, että tämä lyhyt ja vajaahihainen villatakki sopii mainiosti kesämekkokauden pidentämiseen keväästä syksyyn. Tietäisivätpä vaan nämä Suomen kesät, täällä tarvitsee villatakkia voidakseen pitää kesämekkoa edes kesällä!

Kylmyydestä huolimatta en nyt ihan villaista takkia halunnut ruveta kesäksi tekemään, varsinkin kun Mietten ohje on kirjoitettu aika paksulle langalle. Halusin neuleesta sellaisen, että sitä voi käyttää myös sitten, jos se ihan oikeakin kesä sieltä vielä joskus saapuu... Sain apua lankavalintaan Lentävän Lapasen myyjiltä ja päädyin itselleni uuteen Rowanin lankaan nimeltä Softyak DK, joka sisältää 76% puuvillaa, 15% jakkia ja 9% nylonia. Ihastuin tähän lankaan todella! Se on niin pehmeää, ettei puuvillaiseksi uskoisi ja valmis neule säilyttää ensikokemusten perusteella muotonsa mainiosti.

Mietten ohje oli selkeä ja takki oli nopea neulottava saumattomasti ylhäältä alas. Ainoa miinus siitä, että kainaloista takki istuu vähän huonosti, jää jotenkin pussittamaan. Ei niin paljoa että se häiritsisi käyttöä, mutta kun on tullut tehtyä jo monta paremminkin istuvaa neuletta top-down tekniikalla, niin rupesin jo miettimään, mitä muokkauksia seuraavan vastaavan jakun raglan-lisäyksiin täytyy tehdä, että istuu paremmin.

Erityinen kiitos ohjeelle reunoja kiertävistä pitsisistä yksityiskohdista sekä kauniisti muotoilluista kavennuksista rinnan alla; ne korostavat muotoilun naisellisuutta, mikä mekkotyyliin onkin ihan omiaan.

Haaste: Jäikö jokin häiritsemään?

Onkohan kenellekään muulle käynyt näin: jokin käsityö valmistuu ja se on periaatteessa tosi kiva, mutta jokin yksityiskohta jää ärsyttämään niin paljon, että koko vaate meinaa jäädä käyttämättä. Ja vaikka ongelma on pieni ja se olisi helppo korjata, niin sitä ei vaan tule tehtyä.

Minulla on ollut tämä ongelma ainakin kolmen vaatteen kohdalla ja nyt voin ilokseni kertoa, että kaksi näistä on korjattu. Vaati noin vuoden harmittelun ja ryhtymisen vaikeuden mutta molemmissa tapauksissa lopulta vain pienen työn, jonka jälkeen kummatkin vaatteet ovat päässeet käyttöön ihan toisella tapaa kuin ennen.

Ensimmäinen korjattu vaate on Shetland Cardi, joka valmistui viime vuonna kevättalvella. Takista tuli kiva ja käytinkin sitä viime kesänä melko paljon, mutta alusta asti ärsytti se, että huivimaisen etulistan päättely jäi vähän lörpöksi. Ja ongelma vaan paheni ajan myötä. Lopulta takki jäi pari kertaa pistämättä päälle, kun lörpöt reunat ärsyttivät. Siinä vaiheessa havahduin, että miksi ihmeessä kerrasta toiseen vaan harmittelen asiaa, kun reunan päättely olisi ihan helppo purkaa ja päätellä uudelleen tiukemmin. Lopulta, noin vuoden kuluttua takin valmistumisesta, tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä heti. Uusi päättely teki reunasta napakan ja enää ei ole takki jäänyt käyttämättä, vaan siitä on tullut todellinen luotto-takki. Ero vanhaan on pieni mutta ratkaiseva.

Toinen vaate on viimekesäinen Particular-kesätoppi, joka oli melko paljon käytössä viime kesän siitäkin huolimatta, että alaresorin lörppöys vähän ärsytti jo silloin. Bambusta tehty resori lörpähti kesän mittaan vielä lisää ja kun olin tänä keväänä ottamassa topin uudelleen käyttöön, totesin että resori on jo niin lörppö, ettei se kerta kaikkiaan enää näytä hyvältä. Koska tykkään topista paljon ja halusin saada sen käyttöön kesäksi, niin tässä tapauksessa sain tartuttua toimeen aika pian. Neuloin resorin uusiksi numeroa pienemmillä puikoilla ja nyt se istuu vyötäröltä niin kuin tämmöisen topin kuuluukin istua.

Parin muun neulojan kanssa tuli juttua aiheesta ja joku tunnusti, että tämän tapaisia pikkuvikoja saattaa omastakin kaapista löytyä... Siitäpä tuli mieleen pistää pystyyn haaste: Valmiiden töiden häiritsevät jutut kuntoon.

Haasteen ideana on, että ilmoittaudut mukaan tämän postauksen kommenttiosiossa ja kerrot, mikä työ pitäisi korjata ja miten. Voit myös kysellä vinkkejä korjausprojekteihin, josko minä tai joku muu osaisi auttaa. Ajaksi voisi määritellä vaikkapa kesän yli, eli elokuun loppuun mennessä projektin pitäisi olla valmis. Palkinnoksi saa toisten neulojien tuen/painostuksen oman projektin onnistumiselle ja parhaassa tapauksessa onnistuneen valmiin työn. Osallistujien niin salliessa voin myös esitellä toistenkin onnistuneita korjaustöitä blogissa, jotta saadaan jaettua intoa ja inspiraatiota muillekin. Saatanpa innostua vielä projektin edetessä arpomaankin osallistujien kesken jotakin...

Itse ilmoittaudun haasteeseen mukaan tällä norjalaisneuletakilla, jonka nappilista jäi muuten kelvollisessa takissa liian löperöksi ja siksi takki ei ole päässyt ansaitsemaansa käyttöön kuin muutamia kertoja.

Shetlannin villatakki

Törmäsin taannoin mukavan näköiseen villatakkiin Katjun blogissa ja samalla mainostettiin kyseisen takin yhteisneulontaa. Kyseessä oli virolaisen Anna Kudujan Shetland Cardi. (Kuduja on taiteilijanimi ja tarkoittaa kutojaa.) Kävin Ravelryn yhteisneulonta-keskusteluketjussa kommentoimassa kaunista villatakkia, jolloin Anna lähetti ohjeen ilmaiseksi. Pakkohan sitä oli sitten lähteä mukaan yhteisneulontaan. :)

Valitsin langaksi XXL Treckingin, jota ostin aikanaan Lankamaailmasta blogitapaamisen yhteydessä. Olin ajatellut sen alunperin toiseen projektiin, mutta se päätyi nyt tähän. Lanka on ohut (420m/100g) ja riittoisa; koko takkiin meni lankaa 139 grammaa.

Takki aloitettiin niskasta ja neulottiin saumattomasti ylhäältä alas. Lopuksi tehtiin erikseen hihat ja huivimainen kaulus. Hihat istutettiin hauskasti poimimalla alkuun vain osa hihansuun yläreunan silmukoista ja poimimalla niitä sitten vähän lisää joka kerroksella.

Tein kauluksesta vähän kapeamman kuin ohjeessa neuvottiin ja nyt vähän mietin, olisiko se sittenkin saanut olla leveämpi. En kuitenkaan taida tehdä sille mitään, koska tykkään takista juuri tällä tavalla auki pidettävänä eikä malliin edes kuulu nappeja tai muuta kiinnitystä.

Kaiken kaikkiaan mukavaa ja joutuisaa neulottavaa ja lopputuloksena kiva vaate, joka pääsi heti käyttöön. Annan mallit kiinnostavat jatkossakin.

Schnee

Alkuvuodesta sain Novitalta puolitoista kiloa 7-veljestä silloisen yhteistyökuvion merkeissä. Valitsin ison osan langoista harmaana. 7-veljeksen neljästä eri harmaasta tämä on nimeltään yksinkertaisesti harmaa ja se on minun silmääni näistä harmaan sävyistä kaunein.

Alusta asti ajattelin, että haluan tehdä näistä langoista jonkin ylisuuren neuleen, joko paidan tai villatakin. Selattuani lukuisia eri malleja päädyin Suvi Simolan upeaan Schnee-villatakkiin. Tärkeimpiä kriteereitä mallin valintaan olivat takin kauniin ulkonäön lisäksi se, että malli neulotaan ylhäältä alas ja yhtenä kappaleena. Lisäksi valintaan vaikutti se, että neulojakaveri oli suositellut Suvi Simolan ohjeita selkeyden ja perusteellisuuden perusteella. Schneen neulottuani allekirjoitan suosituksen täysin.

Neuloin takkia noin kuukauden päivät. Englanninkielisessä ohjeessa ei ollut missään kohtaa mitään epäselvyyttä. Hankalin hahmotettava kohta eli napinlävet oli selitetty vaiheittain kuvallisin ohjein.

Täysin virheittä en silti selvinnyt; poimin kuumeisena niskakappaleesta etukappaleiden silmukat työn nurjalta puolelta. Huomasin virheen parin päivän päästä kuumeen laskettua, mutta samalla totesin, ettei virhettä varmaankaan kukaan muu huomaa, joten annoin olla. Olkasaumat vain erottuvat hieman selkeämmin kuin olisivat erottuneet, jos olisin poiminut silmukat oikealta puolelta.

Takki valmistui viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Siitä tuli ehkä vielä vähän enemmän ylisuuri kuin olin ajatellut, sillä kastelun ja sileytymisen yhteydessä se venyi enemmän kuin olin arvioinut. En kuitenkaan anna sen häiritä itseäni, vaan olen tyytyväinen siihen, että talven kylmimpinä päivinä alle mahtuu kunnollinen määrä kerroksia.

Alkuviikosta kävin ostamassa napit ja valitsin pitkän pohdinnan jälkeen napit, joiden kuviointi jäljittelee neulepintaa. Ompelin napit kiinni, peilailin hetken - ja totesin, etten ole tyytyväinen. Napinläpien sijoittelu oli väärä. En miettinyt montaakaan minuuttia, kun päädyin purkamaan nappilistan; ei sellaista takkia tule käytettyä, johon ei ole tyytyväinen ja silloinhan koko työ olisi mennyt hukkaan. Eikä se nappilistan uudelleen neulominen lopulta kestänyt kuin yhden illan. Sitten vaan napit uudelleen kiinni ja nappilista sileytymään ja ihana takki oli valmis.

Schnee on saksaa ja tarkoittaa lunta ja olisikin ollut ihana kuvata tämä takki lumista taustaa vasten. Lunta ei vaan ole täällä Etelä-Suomen leveyksillä vielä näkynyt. Mutta kunhan lumi ja pakkaset vihdoin saapuvat, olen täällä lämpöisen takkini kanssa valmiina!