Näytetään tekstit, joissa on tunniste säärystimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säärystimet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. tammikuuta 2021

Säärystimet nuorisolaisittain

Joululahjojen esittely jäi vielä vähän kesken. Teini-ikäisen veljentyttäreni lahjatoive oli "liian isot" säärystimet. Kuulemma sekä liian pitkät että liian leveät. En ollut ihan varma tyylistä, mitä tavoitellaan, mutta tein työtä käskettyä. Toivotun värinen lanka löytyi ihan lähimarketin hyllystä, sillä 7 veljeksessä oli tällaista hempeää vaaleanpunaista väriä. Lankaa kului sadan gramman kerä per säärystin, kun oli kerran liian isoa tilattu.


Kuvassa säärystimiä mallaa tyttäreni, joka on säärystimet saanutta serkkua muutaman vuoden nuorempi ja siten myös jonkin verran lyhyempi. Veljentyttärelle ne eivät olleet ihan noin pitkät ja muutenkin ne näköjään olikin tarkoitus asetella polvien alapuolelle ja jättää löysästi laskeutumaan kohti nilkkaa.  En sitten tullut enää ottaneeksi kuvaa oikein aseteltuna, joten täytyy tyytyä esittelemään nämä näin.

perjantai 17. elokuuta 2018

Puikkomaisterin klovni-sukat

Yksi mielenkiintoinen projekti sai huipennuksensa eilen, kun neulepiireissä paremmin Puikkomaisterina tunnetun Tiina Kaarelan neljäs kirja näki päivänvalon. Ihan kirjaimellisesti; Puikkomaisterin Sukkasirkuksen julkistamistilaisuus järjestettiin eilen neulekahvila Lentävässä Lapasessa ja melkein viime hetkille jännitettiin, saadaanko kirja painosta julkkareihin saakka ajoissa. Itse kirjailijakin näki kirjansa ensimmäistä kertaa valmiina vasta samalla, kun esitteli kirjaa yleisölle.

Puikkomaisteri Tiina Kaarela keskellä, minä vasemmalla esittelemässä aukeamaa jossa on neulomani Klovni-sukat ja oikealla Inga Siik neulomiaan Sirkusprinsessa-sukkia kirjasta esitellen.

Omalta osaltani hyppäsin projektiin mukaan viime vuonna. Testineuloin ensin yhden kirjan malleista Sukka-Finlandian yhteydessä. Tuolloin malli julkaistiin nimellä Trapetsi, kirjassa malli on saanut nimen Trapetsitaiteilija Annika.

Julkistamistilaisuudessa oli esillä useita kirjan sukkia Puikkomaisterin itsensä ja testineulojien neulomana. Kelta-liila malli on nimeltään Lentävät Leidit ja se on nimetty näin suosikki-lähi-lankakauppani Lentävän Lapasen yrittäjäleidien kunniaksi.
Sukka-Finlandian testineulonta-urakan jälkeen Tiina kysyi, ehtisinkö testineuloa kirjaa varten vielä toisetkin sukat sillä ajatuksella, että sukat tulevat esiintymään kirjan kuvissa. Eihän tuollaisesta ehdotuksesta voinut kieltäytyä, vaikka kirjaan neulominen tietysti kasasi vähän suorituspaineita.


Sain neulottavaksi sukat jotka on nimetty aidon sirkuspellen, Klovni Azita Alloyn mukaan. Koska klovni temppuillessaan liikkuu välillä kengissä, välillä sukkasillaan ja välillä paljain jaloin, niin mallissa on tehty erikseen lyhytvartiset sukat ja polvipituiset säärystimet. Niitä voi sitten käyttää joko yhdessä tai erikseen.


Sukkien keskeisin juju on tikapuutekniikka. Tämä oli itselleni tuttu muutamasta aiemmasta projektista, mutta koskaan ennen en ole tehnyt työtä, jossa tekniikkaa käytetään näin laajasti läpi koko työn. Tekniikka vaatii oivalluksen, mutta sen jälkeen se ei ole mitenkään vaikea. Aikaa sen tekeminen kyllä vie enemmän kuin vaikkapa tavallinen kirjoneule.


Tikapuutekniikan juju on, että neulottaessa laajoja alueita yhdellä värillä lankoja ei sidotakaan tavallisen kirjoneuleen tapaan kontrastivärin langan ympärille, vaan lanka sidotaan onteloneuleen tapaan neuleen nurjalle puolelle tasaisin välein tehtävillä nurjilla silmukoilla, jotka jäävät neuleen taakse piiloon muodostaen tikapuuta muistuttavan kuvion. Näin kontrastiväri ei jää vilkkumaan toisen värin läpi, vaan isosta väripinnasta tulee siisti ja tasainen.


Huomasin sukissa myöhemmin pienen virheen valokuvaa katsoessani, monta viikkoa niitten valmistuttua ja niiden ollessa jo matkalla kohti kuvauksia Italiassa. Puikkomaisteri totesi vaan, että ei sirkuksessa niin tarkkoja olla. :D
(En voi virhettä tässä paljastaa, sillä kirjailija on näköjään kirjassa luvannut että löytämällä kuvista virheen ja kommentoimalla hänen Facebook-sivuillaan voi voittaa käsityökirjan.)

Säärystin kuvattuna oikealta ja nurjalta puolelta; tältä tikapuutekniikka näyttää lähemmin tarkasteltuna.
Susa Junnolan ottamat kuvat aidon klovni Azzitan toimiessa mallina ovat aivan huikeat! Kirja on visuaalisesti upea ja kaunis kannesta kanteen, olen selaillut sen läpi jo moneen kertaan. Upeita sukkapareja on useita, tekisi heti mieli aloittaa ja neuloa jotkut kirjan sukat. Ja samalla muistuu mieleen ne lukuisat mallit, joita en ole vielä ehtinyt neuloa edellisistäkään kirjoista... Voi tätä ajan vähyyttä!

Valokuva kirjan valokuvasta, kirjan kuvan on ottanut  Susa Junnola ja mallina aito klovni Azzita (oikealta nimeltään Rosita) tasapainottelemassa korkkareissa tyhjien viinipullojen päällä!

Sellaisen pienen virheen ohjeesta vielä löysin, että kirjassa mainitun Opalin sijaan sukat on oikeasti neulottu Regian 4-säikeisestä sukkalangasta. Mutta haitanneeko tuo, sillä oikeastihan mikä tahansa fingering-paksuinen lanka käy, kun vaan sopivat värit löytyy.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Palmikkosäärystimet

Veljentytär toivoi jouluksi harmaita säärystimiä, joihin tulee jotain palmikkoa. Novitan vanhasta Sukkalehdestä löytyi kaunis palmikkomalli Kärki auki -sukista. Näistä ei siis tullut kärki auki sukat vaan tavalliset säärystimet. Hauskathan nuokin olisi olleet, mutta nuorison kanssa paranee pitäytyä siinä mitä on toivottu.


Jokusen silmukan jätin ohjeen silmukkamäärästä pois, koska saaja on melkoisen hoikkasäärinen neitokainen. Ohje oli helppo muokattava, sillä pohkeen puoli tehdään tavallista 2o2n -joustinta ja kuviota on vain edessä.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 2

Osa bloggaamisen viehätystä on osallistuminen erilaisiin haasteisiin ja blogien yhteisöllisiin juttuihin. Syys-lokakuussa osallistuin Sukkasatoon ja neuloin sen innoittamana kymmenet sukat. Lähes joka kuukausi olen osallistunut myös Silmukan ytimestä -haasteeseen.


Ja onhan tässä ollut myös arkikuvahaaste ja 11 kysymystä -haasteeseenkin olen osallistunut jopa kahteen otteeseen. Lisäksi olen aina välillä napannut Käsityöblogit -fb-ryhmästä viikon tai kuukauden haasteen. Muutenkin kyseinen ryhmä on ollut mukava lisämauste blogien väliseen yhteistyöhön, sieltä on tullut neuvoja ja vinkkejä mm. teknisiin pulmiin, joiden kanssa itse olen aika avuton.


Lokakuussa osallistuin myös Roosa nauha -kampanjaan aika henkilökohtaisella postauksella. Yleensä en blogissa hirveän henkilökohtaisia juttuja kirjoittele, vaan pysyttelen turvallisesti käsitöissä, mutta tuo rintasyöpäasia tuntui tosi tärkeältä. Ja käsityöblogien lukijoistahan kuitenkin suurin osa lienee naisia, joten kohderyhmä oli ainakin oikea.

Roosanauhalankojakin tuli ostettua, mutta ne ovat vielä koskemattomina vyyhteinä odottamassa. Kuten niin suuri määrä muitakin lakoja! Yksi osa tätä käsityöhulluutta tuntuukin olevan lankojen hamstraus; muita blogeja lukiessa olen saanut sen käsityksen, etten suinkaan ole tässä asiassa ainoa!


Tässä postauksessa on koosteet syys-, loka-, marras-, ja joulukuussa valmistuneista töistä. Aika paljon joululahjoja mahtuu joukkoon, mutta myös häälahja, parane pian -lahja, tuparilahja, isänpäivälahja ja syntymäpäivälahja. Ylipäänsä tosi paljon tulee tehtyä käsitöitä lahjoiksi. Pitäiskin varmaan pistää pystyyn sellainen blogihaaste, missä bloggaajan pitää tehdä jotain itselle!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 1

Koska blogia on nyt takana osimoilleen tasan yksi vuosi, niin muistelenpa hieman kulunutta vuotta. :) Runsas vuosi sitten työpaikaltani oli samoihin aikoihin lopettamassa kaksi pitkäaikaista työkaveria ja sattumoisin he kaksi olivat myöskin vannoutuneita kädentaitajia; juuri ne ihmiset, joiden kanssa päivittäin höpisin käsityöjuttuja. Läksiäisten aikoihin iski tunne tyhjiöstä, että mihinkäs nämä käsityöjutut nyt sitten juttelen.


Samanaikaisesti lueskelin toisten blogeja suurella ihailulla, mutta usko omaan blogiin vasta orasti. Ensinnäkin epäilytti omien tietotekniikkataitojen riittävyys, koska kuvittelin blogin pitämisen vaativan mittavaa teknistä neroutta. Toisekseen epäilytti omat käsityötaidot ja ideat, että onko ne nyt sellaisia, mitä kehtaa netissä esitellä. (Vanha kunnon suomalainen kursailun perinne!)


Kerran sitten näin kahtena yönä peräkkäin unta käsityöblogista (mitähän Freud tähän sanoisi!) ja päätin, että täytyyhän tätä juttua kokeilla. Vanhin tytär auttoi alkuun teknisessä puolessa ja sisältöä alkoi muodostua ihan itsestään, kun vaan teki käsitöitä samaan tahtiin kuin ennenkin. Tai oikeastaan niitä alkoi syntymään jopa enemmänkin; blogi on innostanut tekemään, kehittymään ja kokeilemaan uusia juttuja. Olen tehnyt myös muutamia omia ohjeita, mihin en olisi varmasti koskaan ryhtynyt ilman blogia.


Tässä historiikin ensimmäisessä osassa kuvakoosteet viime vuoden touko-, kesä-, heinä- ja elokuulta. Osa valokuvista on aika kökköjä ja otettu huonossa valossa. Ehkäpä valokuvaussilmänikin on siis pikkuisen vuoden aikana kehittynyt, kun tämän huomaan, mutta valokuvaus lienee kyllä eniten parannusta vaativa seikka edelleenkin. Kaiken kaikkiaan näistä kuvista tulee kuitenkin hyvä mieli; on ollut kiva tehdä ja ainakin omasta mielestä se myös näkyy.


Oli suuri yllätys ja ilon aihe, että blogille alkoi kertyä pikkuhiljaa myös lukijoita. Tällä hetkellä lukijoita on 77 bloggerin ja 18 bloglovin'in kautta. Se tuntuu aivan mahtavalta! On myös aina mukavaa, kun ihmiset kommentoivat ja kyselevät. Kun itse seuraan jotain blogia, jonka pitäjä myös seuraa blogiani ja käydään kommentoimassa puolin ja toisin, niin siitä tulee vähän sama fiilis, kuin olisi ne työkaverit, joiden kanssa päivittäin höpistiin käsitöistä. :)


maanantai 11. marraskuuta 2013

Raitasäärystimet

Edellisen postauksen vihreää lankaa odottelen edelleen, mutta - kiitos ihanan Lentävän Lapasen loistavan asiakaspalvelun - lanka on tilattu ja pitäisi olla parin päivän kuluttua noudettavissa. En ole tietysti voinut istua toimettomana odottelemassa, vaan olen tässä välissä neulonut itselleni säärystimet.


Lankana on Novitan 7-veljestä luumuna ja vaalean liilana sekä Gjestalin Janne fuksian punaisena. Ohje on sellainen, että neloskoon sukkapuikoille luodaan 56 silmää ja sen jälkeen neulotaan 2o 2n joustinneulosta aina 15 kerrosta kutakin väriä kerrallaan, kunnes pituutta on tarpeeksi, sitten päätellään.


En olekaan ennen tehnyt aikuisten kokoisia säärystimiä, mutta homma vaikutti jopa liiankin helpolta etukäteen. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, ettei mennyt ihan nappiin tämä homma. Nilkasta nämä ovat aivan liian lörpöt, olisi pitänyt tehdä kavennuksia nilkkaa kohden. Seuraavien kanssa olen sitten viisaampi.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Söpöt säärystimet

Raidalliset säärystimet valmistuivat Dropsin pätkävärjätystä Fabelista "pink dream" -värisenä. Käytin  tämän ohjeen pitsineuleen ruutupiirrosta Novitan ohjeesta. Tein joskus aiemmin tuon ohjeen sukat ja mallineule jäi mieleen helppona ja kivan näköisenä. 
Metrin mittaisen tytön säärystimiin tuli 50 silmukkaa 2,5 kokoisilla sukkapuikoilla. Alkuun ja loppuun 7 kerrosta 1o 1n -joustinneuletta ja siihen väliin kymmenen mallikertaa pitsineuletta.


Suloiset villasäärystimet pääsivät heti käyttöön kuumasta säästä huolimatta. Tyyli ennen kaikkea!


<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7689885/?claim=rgab4tzms8x">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>,