Kankaanpainantaa

Aloittamaani käsityön taiteen perusopetuksen kurssiin kuului kertaviikkoisten iltatuntien lisäksi myös viikonloppukurssi, jossa oli aiheena kankaanpainanta. Viikonloppu oli antoisa, opettavainen ja työntäyteinen -  ja lisäksi oli hauskaa. 

Alkuun oli teoriaosuus ja sommittelua harjoiteltiin tekemällä viivapiirustuksia. Varsinaisen painannan aloitimme tekemällä perunaleimasimen. Sen avulla harjoiteltiin sommittelua sijoittelemalla kuviota neljälle eri kankaalle niin, että kuvio muodosti erilaisia pintoja ja kuvioita sommittelusta riippuen. Täytyy sanoa, että ihastuin perunapainantaan, jonka olen aiemmin mieltänyt lähinnä päiväkoti-ikäisille soveltuvaksi. Turha ennakkoluulo, sillä perunallahan saa painettua vaikka mitä hienoa!

Seuraavana harjoituksena oli kaksivärisen ornamentin suunnittelu ja kahden eri ornamentin tekeminen sapluunalla niin, että värejä vaihtamalla saadaan ornamentteihin erilainen vaikutelma. Ornamenteistani tuli mielestäni ihan kivat, mutta väritehtävässä en oikein onnistunut; vaikka vaihdoin värejä, niin molemmissa on keskenään samanlainen kontrasti ja vaikutelma on suunnilleen sama. 

Suurin osa kurssiajasta saatiinkin sitten puuhata omia projekteja eri tekniikoita kokeillen. Yksi jännimmistä tekniikoista oli etsaus eli värinpoistoon perustuva tekniikka. Töpötin värinpoistoainetta kakkupaperi-sapluunan läpi aiemmin värjäämästääni reppuun. Alkuun ei näkynyt minkäänlaista vaikutusta, mutta monien eri vaiheiden (kastelu, kuivaus, höyrytys...) kautta väri yhtäkkiä poistuikin taianomaisella tavalla juuri niistä kohdista kuin pitikin. 

Ehkä suosikkini kurssin aikana tekemistäni töistä oli yllä näkyvä esiliina. Painoin sen kuviot leimasimilla, jotka kaiversin linolevystä. (Leimasimet näkyvät kuvassa taka-alalla.) Olin kaiverruksiin tosi tyytyväinen ja myös värien sekoitus onnistui nappiin.

Perunan lisäksi tuli kokeiltua myös koristekurpitsaa, jolla painettu kukkakuvio näkyy yläkuvassa. Kurpitsa oli jotenkin huokoisempi ja painojälkikin jäi siten vähän hötöiseksi, joten en kauheasti ihastunut kurpitsaan leimasinmateriaalina.

Yllä näkyvän kankaan painoin piirtoheitinkalvosta laikattujen sapluunoiden läpi sekä perunaleimasinta käyttäen ajatuksella, että teen kankaasta myöhemmin kesähameen. Aika loppui tämän osalta kesken ja ajattelin jatkaa kankaan kuviointia kotona. Luulen, että sen verran tästä innostuin, että tulen jatkossa muitakin kankaanpainantatöitä tekemään. Opistolla tietysti oli helpompaa kun sai levitellä työt kokonaisuudessaan isoille pöydille ja oli muutenkin tällaiseen tekemiseen sopivat tilat, mutta pienemmät projektit onnistunee kotioloissakin.

Kiitokset järjestävälle taholle sekä kaikille mukana olleille mukavasta viikonlopusta ja aivan erityisesti opettajallemme Kaisalle, joka jaksoi innostaa kokeilemaan uutta ja pähkäillä, miten kurssilaisten kunnianhimoisimmatkin ideat saataisiin toteutettua - ja jonka rautaiset hermot eivät pettäneet edes kangasvärisuihkuun suoraan vaatteille, savuavaan uuniin tai palohälyttimen ujellukseen!

Värjäilyjä

Aloitin tänä syksynä uutena harrastuksena käsityön taiteen perusopetuksen nelivuotisen kurssin. Ensimmäisillä kerroilla on tehty kokeiluita kankaanvärjäyksen parissa. 

Kuvassa takimmaisena paperishapluunalla painettua pientä kuviota. Petroolit neliökuviot on tehty parsimalla ja värjätty mikrovärjäyksenä happoväreillä, oranssi "aurinko" on saatu aikaan samalla värjäystekniikalla, mutta vain kietoen narua kankaan ympärille. Etualan sinisen indigovärjäyksen pikkupallerot on saatu aikaan käärimällä herneitä kankaaseen pienillä kumilenkeillä. Nämä kolme taisivat olla nimeltään shiborivärjäystä. Seuraavaksi pitäisi sitten keksiä, mitä näistä tilkuista ompelisi. 

On ollut tosi kivaa paneutua uusiin erilaisiin juttuihin. Innostuneessa porukassa saa myös jatkuvasti uusia hyviä ideoita, joista varmasti osan ehtii toteuttaakin. :)

Syksyn kirkkaita päiviä

Muutama vuosi sitten tein keväisen version Heidin Alanderin suunnittelemasta Bright Days -huivista. Se on todella ihana huivi, jota on tullut käytettyä paljon ja tulee edelleen. Kaipasin kuitenkin vähän hillitymmän väristä huivia syksyyn ja hailakan vaaleanpunaisen sadetakin seuraksi. Selailin lukuisia huivimalleja, mutta lopulta päädyin tähän samaan vanhaan hyväksi havaittuun malliin.

Erityisesti olen pitänyt tuossa ensimmäisessä Bright Days huivissa lankavalinnasta, sillä se on lukuisista huiveistani yksi harvoista, joka ei ole villainen. Siksi se varmaan tuleekin välikausina niin usein valittua käyttöön. Etsin jotain vähän saman tuntuista lankaa ja Lentävän Lapasen hyllystä silmiin osui Katia Concept Cotton Cashmere, jossa on 90 prosenttia puuvillaa ja 10 prosenttia kashmir-vuohta.  Lanka pehmoinen eikä lainkaan villaisen tuntuinen, muistuttaa laskeutuvuudessaan ja pehmeydessään bambulankoja ja on kuitenkin neuloksena hiukan napakampaa.

Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen; sain juuri sellaisen kaivatun, neutraalin värisen peruskäyttöhuivin, joka on omiaan syksyyn niin kirkkaisiin kuin sateisiinkin päiviin ja varmasti tulee käytettyä myös keväällä.

Takki virkatuista kukkaneliöistä

Aiemmin esittelin isoäidinneliöistä kootun takin, jonka tein tyttäreni tilauksesta. Siitä tuli niin hauska ja iloinen, että päätin tehdä itselle samantapaisen.

Valitsin perinteisen isoäidinneliön sijaan virkatun neliön, jossa on keskellä kukkakuvio. Katsoin mallia esim. tästä Sunburst Granny Square:sta, vaikka muokkasin mallia vähän yksinkertaisemmaksi.

Väreinä tällä kertaa enimmäkseen punasävyiset langat, joita myös löytyi jämälankavarastoista ihan kiitettävät määrät. Edellisen takin tapaan nämäkin ovat paksuja sukkalankoja, mm. 7-veljestä, Jannea ja muita vastaavan paksuisia lankoja. Annoin mennä surutta yksiväriset, raitalangat ja pätkävärjätyt samaan iloiseen sekamelskaan.

Lyhensin hihoja valmistumisen jälkeen yhden neliökerroksen verran, kun ne ylettyivät sormenpäihin saakka, mutta nyt ne näyttävät näissä kuvissa vähän lyhyiltä. Ehkä ne kaipaavat muutaman pylväsrivin lisäpituudeksi. 

Nyt vanhempikin tytär tilasi vielä samanlaisen takin, joten näyttää siltä, että matka virkattujen neliöitten parissa jatkuu.

Craspedia sukat

Craspedia sukat ovat amerikkalaisen Andrea Mowryn suunnittelemat sukat, joiden ohje löytyy 52 x Villasukat -kirjasta. Näyttää ohje löytyvän nyt maksullisena netistäkin, mutta kirjanhan toki saa lainattua vaikka kirjastosta, jos ohjeen hinta tuntuu suolaiselta. Ja kaupan päälle kirjassa on ne kaikki muutkin sukkaohjeet! Kirja on minun makuuni todella ihana (en ole ostanut omaksi, mutta olen pariin kertaan lainannut kirjastosta). Tykkään ajatuksesta kerätä mallit useilta suunnittelijoilta, näin saadaan mukavan erilaisia malleja samaan kirjaan.

 

Craspedia on yksi kirjan kauneimmista malleista (siis makuasioitahan nämä on, mutta tämä on lahjomaton mielipiteeni). Sukat neulotaan varpaista varteen. Etupaneelin pampuloihin on ohjeessa kaksi vaihtoehtoista tekotapaa; virkattu ja neulottu. Omat pampulani tein neulomalla ja niistää tuli huomattavasti litteämmät kuin ohjeen mallisukissa, joiden pampuloiden oletan vastaavasti oleva virkatut. (Taikka sitten jotenkin ihan super-löysällä käsialalla tehdyt.) 

Lankana Handun perussukkis, joka aina vaan on ihana lankojen aatelinen.

Takki isoäidinneliöistä

Nuorin tyttäreni on hurmaava 12-vuotias. Viime kuukausien aikana hän on hurahtanut rutkasti pituutta ja myös alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota muotiin ja omaan tyyliin. Jokin aika sitten hän kysyi, voisinko tehdä hänelle takin isoäidinneliöistä ja mielellään sen olisi oltava valmis jotakuinkin heti.

Omista varastoista löytyi riittävät määrät toivotun värisiä jämälankoja, ainoastaan mustaa lankaa piti ostaa palojen reunustamista ja yhdistelyä varten. Langat ovat Novitan 7 veljestä ja Gjestalin Jannea. Näytin kuvia erilaisista virkatuista neliöistä ja tytär valitsi ihan tavallisen perus-isoäidinneliön. 

Yhdistelin paloja sitä mukaa kun niitä oli muutama valmistunut ja aina välillä soviteltiin käyttäjän ylle takin sopivaa pituutta ja leveyttä. Aloitin yhdistelyn olkasaumasta niin, että lisäsin vuorotellen kerroksen etu- ja takapuolelle. Kun takki oli toivotun pituinen liitin siihen hihat ja lopuksi yhdistin sivusaumat. Kaikki yhdistelyt on tehty virkkaamalla piilosilmukoilla työn nurjalta puolelta.

Takki valmistui hyvän patistuksen ansiosta nopeasti ja siitä tuli meidän molempien mielestä tosi kiva. Eniten ilahduttaa se, että takki on joka päivä valmistumisensa jälkeen näkynyt käytössä. 

Tästä oli sitten vaan se seuraus, että nyt haluan itselle samanlaisen ja vanhempi tytär myös. Onneksi jämälanakoja riittää. :)

Paikka saa näkyä

Vuoden käsityötekniikka 2021 on parsiminen ja paikkaaminen. Olen teemavuoden aikana ihastellut upeita ja taidokkaita paikkauksia ja parsimuksia, joissa paikka tosiaankin saa näkyä ja tuo paikatulle vaatteelle ihan uuden ilmeen ja lisäarvon. (Näitä kannattaa katsella ja ihastella Instagramissa, esimerkiksi hashtageilla #näkyväpaikkaus #mending #visiblemending #vuodenkäsityötekniikka2021 löytyy upeita!)

Halusin itsekin kokeilla näkyvää paikkausta, mutta en halunnut lähteä tahallisestikaan mitään rikkomaan. Luonteva tilaisuus paikkaamiseen tarjoutui, kun tytär peri serkultaan farkut, jotka olivat vähän liian risaista tyyliä hänen makuunsa. Niinpä katkaisin lahkeet shortsi-pituisiksi ja leikkasin lahkeiden kankaasta paikat.

shortseihin tuli kolme paikkaa, joista yhden kiinnitin housujen sisäpuolelle poikkisuuntaan kulkevin laakapistoin, toisessa pistot kulkivat pystysuuntaan ja kolmanteen tein pienen "auringon".

 

Shortseista tuli oikein kivat sekä minun että tyttären mielestä. (Mustina ne ovat vähän hankalat kuvattavat.) Ainoa ongalma oli, että tyttären esiteini-iän kasvupyrähdys sattui osumaan juuri tähän kevääseen, joten alkukeväästä sopivan kokoiset housut eivät enää heinäkuussa valmistuessaan sopineetkaan. Niille löytyi onneksi halukas käyttäjä tytön kaveripiiristä, joten loppu hyvin kaikki hyvin. :)