Palmikkopaita lapselle

Nuorempi tytär toivoi oikein lämmintä villapaitaa joululahjaksi. Yritin saada hänet innostumaan kaikista ihanista kirjoneulepaidoista, joita itseäni olisi haluttanut neuloa, mutta hän katselikin vain palmikkopaitojen kuvia. Joten palmikkopaitaa tuleman piti.

Lankana ihana Istex Lettlopi, suosittu islantilaislampaan villasta tehty sataprosenttinen villalanka. Tämän pitäisi olla todella lämmin ja hylkiä myös jossain määrin kosteutta. Väriksi tytär valitsi Milkywayn, jossa vaaleansinisellä pohjalla on hentoisia vaalenapunaisia huituvia. Kerällä lanka näytti pilkulliselta, mutta neulotussa pinnassa väri on tasainen ja kauniimpi kuin osasin odottaa.

Malliksi valikoitui Herringbone Hill Sweater, joka löytyy Garndstudion ilmaisohjeista. Käytin varhaisteinille aikuisten s-kokoa, sillä sai kuulemma tulla väljä. Olen tehnyt samalla mallilla itselleni kesäpaidan aiemmin.

Tämä joululaja valmistui vasta joulun jälkeen, kuten pari muutakin lahjaa. Josko sitä tänä vuonna ennakoisi ja aloittaisi joululahjavalmistelut jo alkuvuodesta? :D

Takki virkatuista paloista vol. 3

Tein kesällä virkatun takin isoäidinneliöistä nuorimmalle tyttärelle. Siitä tuli niin hauska, että tein itselle samantapaisen takin virkatuista kukkaneliöistä. Vanhin tytär ilmoitti haluavansa myös vastaavan, mutta toivoi sitä pitkänä ja luonnonläheisissä sävyissä. Onneksi jämälankavarasto oli tälläkin kertaa ehtymätön, sillä sain tehtyä kolmannenkin takin käymättä lankakaupoilla. (Oikeasti mietin, että miten tätä aran-vahvuista jämälankaa onkin voinut kertyä niin pajon! Eikä edes loppunut vielä.)

Takki valmistui sopivasti joululahjaksi. Siitä tuli tosi hieno. Kuvausten kanssa kävi samoin kuin yleensäkin; ensin sain joukon  pelleilyposeerauksia...

Sitten pyysin suhtautumaan asiaan vakavasti, jonka jälkeen seurasi sarja huippu-vakavia poseerauksia. Ne on niin hienoja, etten osannut valita niistä vain yhtä, joten täytyi laittaa kaikki. :D

Lopuksi ehdotin vielä että kuvataan meidän kaikkien kolmen takit yhdessä. 

Ja sama meno jatkui. Ja kuvista tuli tietysti myös hämäriä ja sähkövalon kellastamia, koska kovan pakkasen takia kuvasimme sisällä.

Lopulta taisi tulla yksi kuva, jossa kaikki ollaan suht asiallisia. Tässä yhteydessä nuorempi tytär ilmoitti että hänkin olisi halunnut pitkän takin, jos olisi tiennyt että se on mahdollista... päättymätön tarina. Tai oikeastaan se päättyy nyt, koska nuo siniset, vihreät ja keltaiset langat loppui onneksi jo!

Huopikkaat, huopikkaat

Vielä viimeinen tekniikka syksyn käsityön taiteen perusopetuksen kurssilta. Huovutus oli syksyn tekniikoista ainoa, johon minulla ei ollut entuudestaan oikeastaan mitään kosketusta. Syykin siihen oli itselläni tiedossa, nimittäin se, että  huovuttaminen ei ole koskaan houkutellut minua millään tavalla. Kurssilla piti kuitenkin saada huovuttamalla aikaiseksi joko hattu tai tossut.

Työ aloitettiin leikkaamalla tossujen muotti retkeilypatjasta. Muotin piti olla tietyn verran isompi kuin toivottu lopputulos, joten tässä vaiheessa piti ottaa mittoja jalkojen pituudesta ja ympärysmitasta ja tehdä matemaattisia prosenttilaskelmia. Tässä ensimmäinen vinkki, miksi huovutus ei ole mun juttu.

Seuraavaksi muotin päälle alettiin kasata villaa. Sitä piti kasata loputon määrä ohuita kerroksia niin, että kuidut aseteltiin vuorotellen erisuuntasesti. Mulla oli tässä vaiheessa sellainen idealistinen mielikuva, että voisin jotenkin vaikuttaa lopputulokseen ja ajattelin tehdä harmaisiin tossuihin punaisen sisäkerroksen, joka hauskana yksityiskohtana näkyisi vain kun kurkistaa tossujen suusta sisään. 

Kun huopaa oli kasattu (oletetusti) riittävästi, niin työtä alettiin huovuttamaan hieroen sitä ohuen verkon läpi saippuan ja kuuman veden avitamana. Tämä työvaihe oli ihan järkyttävän raskas! Kädet ja hartiat oli kipeänä monta päivää tämän jälkeen! (Syy numero kaksi, miksi huovutus ei ole mun juttu.) Lisäksi kaikki uskomukseni siitä, että sisä- ja ulkokerroksen villat saisi pidettyä siististi erillään, romuttuivat. Punainen ja harmaa sekottuivat täysin kontrolloimattomaksi sekameteliksi.

Tossut leikattiin erilleen irti muotista ja huovutusta jatkettiin ilman muottia. Kävi ilmi, että tuhannet huopakerrokseni eivät sittenkään olleet riittävästi, vaan tossuissa oli, jos ei nyt suoranaisia reikiä, niin kuitenkin paikkoja, joista päivä paistoi läpi. Näitä sai onneksi paikattua neulahuovuttamalla lisää villaa niihin kohtiin. Neulahuovutus muuten oli ihan kivaa, sitä voisin ehkä vielä joskus kokeilla.

Lopputuloksena oli jättimäiset, epämuodostuneen muhkuraiset ja omituisen väriset klovnitöppöset. Mutta tilanteen piti vielä parantua vanutusvaiheen aikana. Vanutus on se vaihe, jossa työ tiivistyy ja kutistuu lopulliseen kokoonsa ja muotoonsa. Siinä työtä käsitellään kovakouraisesti hieroen, mätkien ja puristelleen ja sen päälle kaadetaan vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Lämpötilan muutokset ja väkivalta yhdessä saavat aikaiseksi villan kuitujen tiivistymisen (vrt. villavaatteen laittaminen pesukoneeseen väärään pesuohjelmaan).

Lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Toki sain tossut kutistettua sopivaan kokoon, mutta edelleen ne ovat kummallisen väriset, kärjestä aivan liian korkeat ja muodoltaan muhkuraiset (kuvaa varten toki asettelin jalkani niin, ettei pahin muhkuraisuus näy). Yritin saada lapsiani houkuteltua haluamaan nämä joululahjaksi päästäkseni niistä eroon, mutta eivätpä kiinnostuneet.

Mutta jotain hyvää; jos tulee järkyttävä pakkanen ja kotiudun pitkältä hiihtolenkiltä ja tarvitsen ultimaattista jalkojenlämmitystehoa, niin nyt minulla on siihen tarkoitukseen olemassa nämä teholämpötöppöset!

Summa summarum, olen todistanut oman ennakkoluuloni todeksi; huovutus ei edelleenkään ole mun juttu.

Heippa 2021, tervetuloa 2022

2021 oli raskas vuosi. Tavanomaisten elämään kuuluvien vastoinkäymisten lisäksi koko maailma kamppaili pandemian kanssa jo lähes toista kokonaista vuotta. Alussa poikkeukselliselta tuntunut tilanne muuttui "uudeksi normaaliksi" ja tietynlainen passivoituminen ja lamaantuminen valtasi alaa. Vuotta sävytti jatkuva epävarmuus siitä, toteutuvatko mitkään suunnitelmat, toisaalta vilpitön ja hämmästynyt ilahtuneisuus jokaisesta pienestäkin asiasta, joka onnistuttiin toteuttamaan vastoin viimeiseen asti vaivannutta epävarmuutta. 

Omalta osaltani pohdinnat siitä, miten saisin muutettua elämääni vähemmän raskaaksi edes niiltä osin, joihin voin itse vaikuttaa, johtivat työpaikan vaihdokseen. Se oli vaikea, mutta onnistunut päätös, sillä reippaasti lyhyempi työmatka on tuntunut tuovan lisää tunteja arkipäiviin. Vanhan työpaikan ihmisiä jäi ikävä, mutta onneksi minua aina seurannut hyvä onni työkavereitten suhteen jatkui mitä suurimmassa määrin myös uudessa työpaikassa. 

Aloitin myös uudet opiskelut työn ohessa. Ajan hengen mukaisesti opiskelu toteutuu etänä ja huomaan, että parin vuoden opettelun jälkeen osaan jo nauttia etätoteutuksen tuomasta vapaudesta ja joustavuudesta eikä tekninen puolikaan enää hämmennä samalla tapaa kuin tämän "uuden normaalin" aluaikoina.

Käsityörintamallakin huomaan olleen välillä vähän lamaantunutta. Uusia neulottuja ja virkattuja projekteja on valmistunut selkeästi vähemmän kuin edellisinä vuosina ja jotkut aloitetut projektit  eivät tunnu etenevän sitten millään. Hauskoina värinpilkahduksina mieleen on jääneet ainakin alkuvuoden Sukka-Finlandian järjestelyihin osallistuminen, Kalina ja Malina -yhteisneulonta ja siihen liittyvät yhteislauluillat sekä Jyväskylän neulefestarireissu. Olen myös julkaissut kaksi sukkaohjetta: Mosaiikkikukkia Sukka-Finlandia kilpailuun sekä Öljylampun valossa -sukat muuten vaan. Hauskana projektina on jäänyt mieleen myös virkatuista neliöistä kootut takit, joita olen tehnyt kolme (kolmas takki on vielä esittelemättä blogissa).

Sukkia olen neulonut tänä vuonna kymmenen paria. (Huomasin vasta tätä kirjoittaessa, että Sukka-Finlandiaa varten testineulomani Roihu-sukat puuttuvat kuvasta, sillä kuvakoostetta tedessäni muistin niiden valmistuneen jo edellisen vuoden puolella). Nyt kun näitä katson, niin voi sanoa, että neuletekniikat on ainakin monipuolisesti edustettuna; on kirjoneuletta, palmikkoa, nyppyä, pintaneuletta, intarsiaa, pitsiä, raitaa, mosaiikkia, latvialaista palmikkoa ja eestiläistä roosimine-tekniikkaa.

Kesällä innostuin neulomaan kämmekkäitä. Pienen kokonsa takia ne sopivat hyvin neulomiseen kuumallakin säällä. Lisäksi kämmekkäät sopivat hyvin lahjaneuleeksi henkilölle, jonka jalkojen ja käsien koosta ei ole tarkkaa tietoa.

Kokonaan oman lukunsa ansaitsee tänä syksynä aloittamani nelivuotinen käsityön taiteen perusopetus -kurssikokonaisuus. Uuden harrastuksen aloittaminen on yksi niistä jutuista, joihin lyhentynyt työmatka on antanut mahdollisuuden, kun arki-illat on jääneet ikäänkuin pidemmiksi. Tämän syksyn teemana on ollut kankaan kuviointi. Sitä on harjoiteltu värjäämällä kangasta ja poistamalla väriä, painamalla kuvioita kankaalle sekä kirjomalla monella eri tekniikalla. (Loppuvuodesta harjoiteltiin vähän myös huovutusta, mutta siitä enemmän toisella kertaa.) 

Viime vuonna tekemäni suunnitelmat toteutuivat neulebingolla mitattuna aika hyvin. Sain jopa yhden kokonaisen rivin bingoruudukkoon ja saan siten lunastaa itselleni lupaamani palkinnon. :) Kaikkein tyytyväisin ruudukon toteutuneista töistä olen tuohon Vintersol-neulepaidan helman ja hihojen korjaamiseen, jonka ansiosta entisestä murheenkryynistä tuli suosikkineule.

Sen sijaan #makenine2021, eli suunnitelmani yhdeksän aiotun neulemallin suhteen eivät toteutuneet yhtä hyvin; yhdeksästä aiotusta mallista valmiiksi tuli vain yksi, Wild Angelica socks. Veera Välimäen Laneway-tunikan olen aloittanut, tämä on juuri yksi niistä, jotka ei tällä hetkellä tunnu etenevän mihinkään suuntaan.

Uudelle vuodelle on tietysti laadittava uusi neulebingo ja uudet suunnitelmat. Vuoden 2022 neulebingoon olen yrittänyt mahduttaa haasteita ja uuden opettelua, mutta myös sellaisia juttuja, joita ajattelen savaani tehdyksi helposti ja mielellään.

Vuoden 2022 aiottuihin neulemalleihin siirtyi vain yksi edelliseltä vuodelta neulomatta jäänyt: Heidi Alanderin Chrysaetos-huivi, jonka haluan edelleen toteuttaa. Muuten kaikki meni uusiksi. Sisällytin suunnitelmiin enemmän pieniä töitä kuin viimeksi, sillä ehkä ne siten todennäköisemmin toteutuvat. Osaan näistä on jo langat valmiiksi katsottuna ja ostettunakin, joten toivottavasti #makenine2022 toteutuu paremmin kuin edellisen vuoden vastaava haaste.

Tämän perinteisen vuosikatsauksen myötä kiitän kaikkia blogin lukijoita siitä, että jaksatte edelleen ilahduttaa vierailuillanne tässä hieman jo vanhanaikaiseksi jääneessä formaatissa. Olen siirtynyt viime vuosien myötä postailemaan entistä enemmän instagramissa ja sitä myöten pohtinut välillä jo koko blogin lopettamistakin, mutta todennut, että välillä on tarve pysähtyä kirjoittamaan vähän pidempää tekstiä ja siihen blogi tarjoaa hyvän alustan. Välillä taas nopealla temmolla vaihtuvien kuvien vilinä vie mennessään ja tulee postailtua enemmän vain kuvia eikä blogiin siirry välttämättä enää kaikki tekemäni käsityöt. En kuitenkaan ota siitä paineita vaan totean, että tällainen sekalainen somesisällön toteutus vailla selkeää strategiaa on tällä hetkellä mulle sopiva.

Oikein hyvää ja onnellista neulevuotta 2022! <3

Ristipistoja, vohvelikirjontaa ja silmukointia

Esittelen vielä muutaman eri kirjailutekniikan, joita on tullut syksyn käsityökurssin innostamana kokeiltua. Nämä ovat oikeastaan kaikki entuudestaan tuttuja, mutta osasta aikaa on vierähtänyt edellisestä kerrasta paljonkin. 

Ristipistoista olin joskus lapsena innostunut (muistattehan ne 80-luvun kanavatyöt, jossa oli kuvio valmiina painatuksena?) ja vielä nuorena aikuisenakin muistan tehneeni jotain ristipistoin kirjailemalla, tyyliin kirjanmerkin jollekin sukulaiselle joululahjaksi. Sittemmin tekniikka on ollut pitkään unohduksissa. Nyt innostuin kokeilemaan sitä uudelleen joulukortin verran. Jouluseppeleen malli on äitini vanhasta ristipisto-ohjekirjasta. Kiva tekniikka, jota voisi hyödyntää useamminkin.

 

Toinen vielä kauemmin unohduksissa ollut tekniikka on vohvelikirjonta. Vohvelitöitähän oli aikoinaan tapana tehdä ala-asteella koulutöinä. Mieleen on jäänyt ainakin tällä tekniikalla tekemäni jumppapussi, joka oli käytössä peruskoulun loppuun, mihin lienee sittemmin kadonnut. Päätin, että tekniikkaa voi käyttää myös aikuinen ja kirjailin muutamia käsipyyhkeitä joululahjoiksi. Näitäkin oli kiva tehdä ja mielestäni tuli ihan nätit ja vakavasti otettavat, vaikka vohvelikirjonta ehkä lasten tekniikaksi mielletäänkin. :D Malli pinterestistä.

 

Lopuksi esittelen vielä pari vuotta sitten neulomani Kattia kanssa -sukat, jotka silloin jäivät viimeistelemättä. Nyt ne päätyivät joululahjaksi ja ennen sitä saivat silmukoimalla tehdyt silmät, posket ja nenänpäät. Silmukointi neulottuja silmukoita jäljittelemällähän on myös yksi kirjailutekniikka, joten sopii hyvin jatkoksi tähän postaukseen. Silmukointi on jäänyt minulla useimmiten kirjoneuleen ja intarsiatekniikan varjoon, mistä syystä sitä ei ole tullut usein käytettyä, mutta tällaisiin pieniin yksityiskohtiin se sopii kivasti. Ja miten paljon elävämmiltä kisut nyt näyttävätkään!

Malli: Kattia kanssa, Lumi Karmitsa

Kuusenkoristeita

Nämä joulukuusenkoristeet on tehty noin vuosi sitten; työkaveri siirtyi uuteen työpaikkaan juuri ennen joulukuun alkua ja niinpä teimme läksiäislahjaksi joulukalenterin, johon jokainen teki sisällön yhteen luukkuun. En voinut viime vuonna julkaista kuvaa näistä, koska en ollut varma, minkä päivän luukkuun ne olivat päätyneet.

Koristeet on virkattu ja lumihiutale-kuviointi on kirjailtu päälle. Ohje on Sri Lankalaisen Erangi Udeshikan käsialaa ja löytyy Crochet For You -blogista.

Kirjailun lyhyt oppimäärä

Käsityön taiteen perusopetuksen kurssilla Järvenpään opistolla on tehty syksyn aikana myös kirjailutöitä. Kirjailu oli minulle jossain määrin tuttua etukäteen, mutta nyt tuli opeteltua vielä ihan uusia tekniikoita ja tyylejä. Ja jälleen kerran takataskussa tuhat uutta ideaa vain odottamassa aikaa niiden toteuttamiselle.

 

Lähdin opettelemaan erilaisia pistoja pilalle menneen jauhobatiikkivärjäykseni päälle. Kirjailulla saa tosiaan pelastettua paljon; alunperin liian himmeäksi jäänyt kuvio pääsee nyt oikeuksiinsa. En tosin edelleenkään tiedä, mitä näistä tilkuista tekisin.

 

Seuraavaksi tajusin, että kirjailuharrastusta varten tarvitsen säilytysvermeet lankasaksille ja neuloille. Niinpä tein saksikotelon ja neulakirjasen, jotka tietysti koristelin kirjailemalla. Olen tehnyt vastaavanlaiset aiemmin, mutta tuolloin ne päätyivät lahjaksi. (Neulakirja ja lehdykkä-saksikotelo vuodelta 2015.) Ideat Pinterestistä.

Kurssiin kuului myös ryhmätyö. Kukin ryhmä perehtyi yhteen kirjontatekniikkaan tarkemmin ja esitteli sen toisille. Jokaisesta esitellystä tekniikasta tehtiin pieni harjoitustyö. Oma ryhmäni valitsi aiheeksi alikeompelun, jossa ideana on, että kirjailtavan kuvion muodostaa kangas, joka on varsinaisen kankaan alla. Kirjottavaan kankaaseen siis leikataan reikä, joka läpi kuviokangas näkyy tai reikä voi olla olemassa jo valmiiksi, jos tekniikkaa käytetään esim. paikkaamiseen. Yllä pari tekniikalla toteutettua joulukorttia.

Muiden ryhmien aiheina olivat sashiko-kirjonta, silkkinauhakirjonta sekä nimikointi. Koetilkkuni päätyivät ajankohdasta johtuen joulukortteihin ja pakettikortteihin. Yllä sashikokirjonnalla toteutettu huopakuvio. Sashikokirjonnassa on tärkeää, että lankojen risteyskohdissa pistokset asettuvat tietyllä tapaa toisiinsa nähden, mutta epäilen että tämä minun ensimmäinen sashikotyöni ei vastaa näitä kriteereitä. Oli kyllä koukuttavan tuntuinen tekniikka ja ajattelin perehtyä siihen tarkemmin ja toteuttaa jonkin isomman paikkauksen tai koristelun.

Silkkinauhakirjonta olikin ihan omanlaisensa kirjontatekniikoiden joukossa, sillä siinä käytetään tavallisesti kirjonnassa käytettävän muliinilangan lisäksi myös nimensä mukaisesti silkkinauhaa. Yllättävän kivasti onnistui vasta-alkajalta silkkiruusut hyvän opastuksen ansiosta.

 

Viimeisenä esiteltynä tekniikkana oli nimikointi. Kirjailin vanhempieni nimien alkukirjaimet ja tein niistä heidän joululahjoihinsa pakettikortit. Ei tullut kauhean siistit kirjaimet, tämä taitaa olla niitä tekniikoita, jotka vaativat hieman enemmän harjoittelua.