sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Krapin pajalla


Krapin lankapaja on jo perinteeksi muodostunut syksyinen tapahtuma, jonka järjestäjänä on lankakahvila Lentävä Lapanen. Tänä vuonna sitä vietettiin tavallista pienemmällä porukalla koronarajoitusten vuoksi, jotta saatiin turvavälit pidettyä. Yhteistä neulontaa mielenkiintoisia esityksiä kuunnellen, kauniiden neuleiden ihastelua, lankamyyntiä ja käsityöpajoja, niistä on mukava päivä tehty.

Tämän vuoden esiintyjinä olivat neulesuunnittelija Sari Nordlund ja käsityöopettaja ja kirjontataituri Tupu Mentu. Molemmat esitykset olivat todella mielenkiintoisia. Sari kertoi neulesuunnittelijan urastaan ja esitteli mallejaan, Tupu taas kertoi kirjonnan historiasta upeiden kuvien ja kirjontatöiden höystämänä ja sai innostumaan ajatuksesta kokeilla kirjomista.

Työpajoilla tehtiin kirjontaa, kokeiltiin kehyskudontaa kierrätysmateriaalein pahvikehykselle, ommeltiin kasvomaskeja, solmittiin makramea ja tehtiin huopatöitä. Itse olin ohjaamassa pajaa, jossa neulottiin keskeltä aloitettuja neliöitä ja oli ilo nähdä, miten niistäkin moni innostui.

Tietysti välillä myös syötiin ja ihan vaan jutusteltiin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Tällaisena tylsänä peruuntuneiden tapahtumien koronavuotena tällainen päivä oli ihan parasta, ihanaa kun se saatiin tälläkin kertaa toteutettua, vaikkakin vähän pienempänä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Cloudburst sormikkaat

Sormikkaat on yksi eniten käyttämistäni asusteista. Etelä-Suomen syksyt ovat niin pitkiä ja talvet niin lyhyitä, että lämpimille lapasille on lopulta paljon vähemmän tarvetta kuin ohuille sormikkaille. Silti en ole neulonut moniakaan sormikkaita, ainakaan aikuisten. Jokin niissä sormissa vaan tuntuu niin vaivalloiselta, kun pitää vähän väliä olla laskemassa ja poimimassa silmukoita.

Päätin nyt kuitenkin tarttua toimeen ja neuloa sormikkaat monen vuoden aikomisen jälkeen. Langaksi valitsin Rowanin Valley Tweed -langan, jota sain vuosi sitten bloggaaja-lahjaksi Prymiltä. Kiitokset lahjasta, ihana lanka on ja juuri sopivan värinen! :) Muistan kuinka vuosia sitten en voinut sietää mitään tämmöisiä tweed-lankoja, mutta nyt on näköjään maku kypsynyt ja tämä tuntuikin aika kivalta pienine kontrastivärisine nyppylöineen. Karheitahan tweed-langat on, eikä niin joustavia kuin esim. sukkalangat, mutta pesussa neule pehmeni ja tyköistuviin sormikkaisiin ei sillä tavalla joustoa tarvitse.


Malliksi valitsin ensin jonkun sormikasohjeen, mutta silmukkamäärä oli siinä liian iso (enkä halunnut lörppä-sormikkaita) ja niinpä vaihdoin tähän Arienne Grayn Cloudburst -kämmekäsohjeeseen ja jatkoin siihen sormet. Lopputulos on oikein mukava ja ennenkaikkea tiedän että nämä pääsevät käyttöön varmasti enemmän kuin mikään muu lähiaikoina valmistunut neule; paitoja ja huiveja tulee aina vaihdeltua, mutta sormikkaita voi hyvinkin käyttää samoja koko kauden, varsinkin näin ihania. 

Ja vaikka työ etukäteen tuntui isolta, niin eipä siinä montaa päivää mennyt. Ehkä seuraavalla kerralla tulee tartuttua toimeen vähän vähemmällä viivyttelyllä. :)

Kuvat: Taina Shildt

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Speckle and Spice -paita

Ihastuin Speckle and Spice toppiin kuvien perusteella jo ennen ohjeen julkaisua. Niinpä ostin ohjeen melkein samantien, kun se ilmestyi. Sen on suunnitellut usalainen Tamy Gore, jonka tyyliin tykästyin neuloessani Ashbrook -huivia kesällä. 

Ajattelin että lyhythihaisena ja melko paksusta langasta neulottuna tämä on helppo ja nopea työ, mutta ei se ihan ollutkaan. Kuviossa on pitkiä osioita, joissa kuljetetaan kolmea lankaa kerrallaan. Lisäksi langanjuoksut ovat pitkiä. Siksi työskentely oli melko hidasta ja sisälsi usein solmuun menneiden lankojen selvittelytaukoja. 

Lisäksi vaihdoin värivalintoja ensimmäisen version jälkeen. Tein kertaalleen kaarrokkeen alun niin, että violetti oli taustavärinä. Totesin, etten tykkää siitä ja vaikka tiesin jo siinä vaiheessa, että työ oli vaivalloinen, niin halusin kuitenkin mieluummin aloittaa alusta kuin tehdä loppuun paidan, josta en lopulta tykkäisi. Olen todella tyytyväinen että jaksoin sen tehdä, sillä tästä harmaapohjaisesta versiosta tykkään todella.

Lanka on Hjerte Garnin Extrafine Merino Cottonia, jota sain alkuun muutaman kerän lahjaksi Lankamaailman blogitapaamisesta. Ostin sitä samalla lisää parissa yhteensopivassa värissä, mutta langat jäivät odottelemaan sopivaa ohjetta vuosiksi. Lanka on todella ihanaa! Olen ennenkin hehkuttanut jotain toista lankaa tällä samalla yhdistelmällä eli merino-puuvillalla, ne vaan ovat todella hyvä yhdistelmä! 

Toki tällaiset vuosia sitten ilman mitään tiettyä ohjetta ostetut "pari kerää sitä, pari kerää tätä" - tyyppiset langat aiheuttivat muokkauksia ohjeeseen, sillä harmaata ei olisi ollut riittävästi ohjeen mukaiseen toteutukseen. Niinpä osa kuvion pohjaväristä on korvattu vaaleanpunaisella ja helman ja hihansuiden resorit ruskealla. Nämä muokkaukset onnistuivat mielestäni kivasti, joten säästyin hankkimasta lisää lankaa. :) Kropattu paidan pituus oli tarkoituksena jo ennakkoon, sillä halusin nimenomaan tällaisen lyhyen paidan, jonka voi heittää melkon päälle lämmikkeeksi kesäkauden mentyä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen. Jotenkin mallin haasteellisuus tuo mulle aina vähän ylimääräistä iloa, kun tuntee jotenkin ylittäneensä itsensä. En kyllä vieläkään tullut kolmen värin kirjoneuleiden faniksi.

Tämäkin neule on osa #rasisminvastainenneulehaaste -neulontaa, jonka tarkoituksena on nostaa esille bipoc-suunnittelijoita ja muita käsityöalan tekijöitä.


Kuva: Taina Schildt, kiitos kuvausavusta!

maanantai 7. syyskuuta 2020

Lankavärjäreistä ja arvonnasta

Kuten aiemmassa postauksessa suunnittelin, niin olen käynyt läpi BIPOC-värjärien lankakauppoja rasisminvastaiseen neulehaasteeseen liittyen. Esimerkiksi Loome tai Breathe in Craft out blogien listauksista pääsee hyvin alkuun tutustumisessa. 

Third Vault Yarn saa inspiraationsa väreihin scifin ja fantasian maailmasta.

Kauppoja on kaiken kokoisia ja näköisiä; on pieniä Etsy-kauppoja joihin päivitetään muutama uniikki vyyhti kerrallaan ja sitten ammattimaisemmin toimivia värjäreitä, joilla on isoja eriä ja vakiintunut valikoima. Halusin kokeilla ja tukea vähän molempia ja niinpä tilasin muutaman viikon kuluessa lankaa kolmesta eri nettikaupasta ja lisäksi pinssejä yhdestä. Olisi tietysti ollut kannattavampaa tilata vain yhdestä, sillä nyt sain maksettavaksi neljät eri postikulut, mutta koska aloitin koko haasteen kannatuksen vuoksi, niin siitä nyt tuli sitten tämmöisiä kuluja.

With Cherries On Top Too on pieni Etsy-kauppa, joka myy neuleohjeita ja neulomiseen liittyviä tarvikkeita.

Postikulujen ja mahdollisten tullimaksujen takia en päätynyt tilaamaan mitään valtameren toiselta puolen, mutta ihania kauppoja kyllä löytyi! Joissain niistä oli sellainen tarjous, että jos tilaa yli jonkun tietyn summan, niin saa postikulut ilmaiseksi kansainvälisesti, joten mietin, että joskus voisi jonkun oikein spesiaalisetin raskita tilatakin.

KISSI myy uniikkeja värjäyksiään pienessä Etsy-kaupassa.

Nämä kaupat, joihin päädyin, ovat nyt kaikki Englannista. Sieltä ei toistaiseksi tule tullikuluja, mutta brexitin myötä tämä saattaa muuttua, mikä on tietysti tosi harmi. 

Kaikissa palvelu oli todella ystävällistä ja sujuvaa. Yhdessä kaupassa oli hitautta toimituksissa koronatilanteen takia, mutta viivästyksestä tiedotettiin hyvin, eikä se mielestäni kauhean suuri edes ollut.

The Mimo Yarn Co tunnetaan rohkeista ja voimakkaista väreistään.

Lupasin arpoa jotain niiden kesken, jotka ovat elokuun loppuun mennessä käyttäneet Instagramissa #rasisminvastainenneulehaaste -hashtagia tai ilmoittaneet kiinnostuksensa haastetta kohtaan blogissa omalla nimellään. Päätin laittaa tähän arvontaan palkinnoksi toisen Nubian Queen pinsseistä. (Voittaja saa valita suosikkinsa kahdesta vähän erilaisesta pinssistä.) Suoritin arvonnan arvontakoneella ja se valitsi voittajaksi Instassa osallistuneen nimimerkin @pikkulutin. Onnittelut voitosta!

Koska tämä oli hauskaa, niin arvon toisen palkinnon niiden kesken, jotka osallistuvat haasteeseen ja kertovat siitä blogissa tai Instagramissa syyskuun loppuun mennessä. Kaikki tähän mennessä osallistuneet ovat mukana myös seuraavassa arvonnassa. Jokainen uusi blogikommentti ja #rasisminvastainenneulehaaste tagilla merkitty Instagram-kuva on uusi arpa. Seuraavaksi ajattelin arpoa pari Mimo Yarn -minivyyhtiä. Yksi vyyhti riittää esim. piristeväriksi sukan kärkiin ja kantapäihin. 

Alkuun kirjoitin haasteen yhteydessä BIPOC-suunnittelijoiden työn tukemisesta, mutta on tietysti yhtä tärkeää nostaa näkyväksi ja arvostetuksi kaikkea ihonvärinsä takia syrjityksi joutuneiden työtä, joten osallistua voi myös BIPOC-värjäreiden langoilla.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Ziggy Shawl

Olen miettinyt yhden tärkeän ihmiseni 50-vuotispäivän lähestymistä jo pitkään sillä ajatuksella, että haluan tehdä hänelle syntymäpäivälahjaksi jonkin ihanan huivin. Suunnitelma mallin suhteen on muuttunut moneen kertaan mielessäni matkan varrella, mutta kun lopulta oli aika tarttua toimeen, niin valitsin ohjeeksi argentiinalaisen Joji Locatellin ihanan Ziggy Shawl huivin. Klassisessa kolmiohuivissa vuorottelevat pitsin ja ainaoikean osuudet ja ajattelin, että tämä kestää klassisessa kauneudessaan hyvin aikaa.

Värin piti mielestäni olla sinisävyinen ja oikean tuntuinen, vähän harmahtava sävy löytyi Sandnes Garnin Alpakka Silke langasta, jossa on 70% babyalpakkaa ja 30% mulberrysilkkiä. Se on ihanan pehmoinen luxuslanka, johon silkki tuo arvokkaan kiillon. 

 Aloitin neulomisen jo kesäkuussa, mutta jotenkin työn loppuunsaaminen jäi taas viimeiseen viikkoon eli elokuun loppuun. Jouduin ostamaan yhden kerän lisää lankaakin vielä viimeisen pitsin aikana. (Syynä ei ollut virhe ohjeen langankulutuksessa, vaan oma sähläys; vaihdoin ohjetta vielä sen jälkeen kun olin ostanut langat, joten siksi ostin sitä liian vähän.)


Tästä tuli kaiken kaikkiaan ihana. Ja vaikka koronan takia varsinaisia 50-vuotisjuhlia ei lopulta voitukaan sen isommin viettää, niin synttärisankari sai lahjan muussa yhteydessä. Toivottavasti tämä lämmittää tulevina vuosina ja olkoot ne hyviä. <3