lauantai 20. huhtikuuta 2024

Summer Memories

Summer Memories on sveitsiläisen Runningyarn Mariannen suunnittelema malli. Kaunista, perinteistä kirjoneuletta ja selkeä ohje; nautinnollista neulottavaa, kuten hänen mallinsa aina.


Lankana on Säiewoolin Sock Classic kolmessa värissä: Burnt Cinnamon, Brilliant Mr. Fox sekä Evening White. Aivan käsittämättömän upea lanka ja värit!

 

Voin vain suositella sekä ohjetta että lankaa. Yhdessä ne muodostavat suorastaan täydellisen parin.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Trailblaze sukat

Tamperelaisen Enikö Baloghin upeat Trailblaze sukat pääsivät puikoilleni heti ohjeen ilmestyessä. Kaunis ja tyylikäs malli, johon on huolellisesti kirjoitettu ohje suomeksi ja englanniksi.

 

No, huolellisesti kirjoitettu ohjehan hyödyttää neulojaa vain, jos ohjetta muistaa myös lukea. Tämän sain kokea parissakin kohdassa, jotka sain neuloa näissä sukissa pariin (tai kolmeen) kertaan. Ja tämä oli siis ihan vaan omaa huolimattomuutta! Yksi virhe näihin lopulta jäikin, nimittäin ohjeessa olisi hienosti neuvottu tekemään kantapää molempiin sukkiin eri kohtiin niin, että kerroksen vaihtumiskohta olisi jäänyt molemmissa piiloon jalan sisäsyrjälle (ja näin yleensä teen vaikkei ohjeessa olisi niin neuvottukaan), mutta nyt tämä asia jotenkin jäi huomaamatta ja sukista tuli keskenään samanlaiset. Ei kyllä jäänyt mitenkään häiritsemäänkään tässä kuviossa.



Lankana on ihanat Säiewoolin Classic Sock värissä Burnt Cinnamon sekä Lumoava sukkalanka, viime vuoden kädentaitomessuilta ostettua värjärin yllätyserää. 

Sekä lankojen että ohjeen puolesta todella ihana projekti, sellainen sielu lepää -tyyppinen. Vaikka piti jonkin verran purkaa ja neuloa uudestaan, niin jotenkaan sekään ei nyt haitannut.