keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Saiskos olla karkkia?

Tämän kuun Silmukan ytimestä haasteen aiheena oli karkki. Meillä on leikkiruokia jo aika paljon (tai siis tosi paljon), mutta leikkikarkit ovat tähän asti puuttuneet. Koska ravintola- ja kauppaleikki ovat kuusivuotiaani suosikkileikkejä, niin pitihän tämä puute paikata. Tästä lähtien voi herkkupuodissa olla sitten karkkiosastokin. Ja ravintolassa voi tilata jälkiruoaksi vaikka tikkarin. :)

Langat ovat eripaksuisia sukkalankojen jämiä. Tikkareiden tikut on tehty (käyttämättömistä) vanupuikoista poistamalla molemmista päistä vanu ja kiinnitetty tikkarin sisään tipalla liimaa.


Silmukan ytimestä haastettahan emännöivät Silmukan saalistaja Silmukan saalistus -blogista sekä Sini Pipon ytimestä -blogista ja tässä kuussa haaste ilmestyi ensimmäistä kertaa ihan omassa Silmukan ytimestä blogissaan. Monet ovatkin jo saaneet karkkiaiheisen käsityönsä valmiiksi ennen minua ja siellä on tosi hienoja, kannattaa käydä kurkkimassa!




tiistai 28. huhtikuuta 2015

Toisetkin käpysukat

Viime kesänä tein ensimmäiset käpysukat. Kuusenkäpy on Emma Karvosen suunnittelema aivan ihana sukkamalli. Siinä on jotain niin perin juurin suomalaista, yksinkertaista ja karua kauneutta. Niin kuin kävyissäkin. Jo tuolloin ajattelin, että olisi hauska kokeilla tehdä samat sukat myös varresta aloittaen ja katsoa, millainen kuviosta niin päin tulisi. (Sillä vaikka uuden opettelu on hauskaa, niin sukat varresta varpaisiin ovat edelleen suosikkini.)


Lähes vuosi vierähti ja ajatus kypsyi siinä sivussa. Ja tämmöinen siitä sitten tuli; mallista sukkiin päätyivät vain kävyt. Kuvio on edelleenkin aivan ihana ja tykkään vielä enemmän näiden kakkossukkien väristä.


Lankoina 4-säikeinen Regia ja liukuvärjätty Drops Delight. Puikkoina 2mm:n ja 2,5mm:n metalliset sukkapuikot.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Leinikkisukat

Aiemmin kerroin päättäneeni, että teen edes parit sukat jo liiankin kauan käyttämättöminä lojuneista Roosa nauha sukkaohjekuvastoista. Aloitin ruusuilla ja nyt jatkoin leinikeillä. Leinikkisukkien ohje löytyy molemmista Roosa nauha ohjelehtisistä.


En taaskaan tehnyt ihan mallin mukaan; tein vain yhden rivin kukkia. 70 aloitussilmukan sijaan tein vain 60, eli yksi kukka jäi rivistöstä pois. Tämä siksi, että sukat ovat menossa sirolle ja pienijalkaiselle ihmiselle enkä halunnut niistä liian suuria.

Lankoina kirjoneuleosuudessa Fabel ja jalkaterässä käsinvärjätty Handu sukkalanka. Tämä on sitä paksumpaa versiota, koska siitä sattui löytymään tämä aivan unelmainen väri. Paksuus on sellaista Nallen luokkaa. Lankojen välillä oli siis paksuuseroa, mutta yllättävän hyvin ne yhteen istuivat. Kirjoneulehan on luonnostaan paksumpaa kuin yksivärinen osuus, joten itseasiassa varsi ja teräosa tuntuvat suunnilleen yhtä paksuilta.
Puikot olivat kokoa 2 ja 1,75mm.


Sukat ovat noin kokoa 36, joten en viitsinyt niitä omiin jalkoihin ängetä vaan otin kuvat tylsästi tasona. Toinen kuva on otettu varjossa ja toinen suorassa auringonpaisteessa, mutta kumpikaan ei ihan onnistu värin mieletöntä kauneutta vangitsemaan. Ihana lanka!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kaihola

Seuraavana Heidi Alanderin suunnittelemista huiveista on vuorossa Kaihola. Langaksi valikoitui Lang Yarnsin Jawoll Magic, koska väri vaikutti niin sopivalta henkilölle, jolle olen tämän huivin ajatellut.


Huivi aloitetaan samanlaisella sileällä osuudella kuin Eyeblink. Sain päälle niin hyvän "neulonta-flown" sileän osuuden kanssa, että tein sitä vahingossa ihan liikaa. Ohjeen mukaan sileää osuutta tehdään, kunnes puikoilla on 191 silmukkaa tai vaihtoehtoisesti kerrospareja voi lisätä aina kolmen sykleissä. Kun aloin laskemaan silmukoita, olin tehnyt jo 11 kerrosparia liikaa, joten tein sitten vielä kahdennentoista, että pääsin kolmella jaolliseen määrään. 


Reunapitsi on aivan ihana! Tykkään ihan hurjasti noista salmiakkikuvioista. Graafista ja silti samalla perinteikästä. Langan loppumisen uhka vaan alkoi vaivata aika pian reunapitsin aloittamisen jälkeen. Muistelin, että olin ottanut Lentävän Lapasen hyllystä viimeisen kerän tätä väriä ja muistikuva oli varmaankin oikea, koska lankaa ei hyllyssä enää ollut. Mutta onneksi palvelu oli hyvää ja nopeaa jälleen kerran, sillä lankaa tilattiin lisää ja sain sen jo seuraavaksi päiväksi! Huiviin kului yhteensä lankaa 111g, joten uskoisin, että yksi kerä olisi riittänyt, mikäli olisin tehnyt sileän osuuden ohjeen mukaan.


Voisin ehdottomasti tehdä sekä Eyeblinkin että Kaiholan vielä uusintana; molemmista tuli hurjan kauniita ja tekeminen oli juuri niin helppoa ja jouhevaa kuin vain hyvällä ohjeella voi olla. Tekisi mieli tehdä nämä molemmat vielä yksivärisenä, reunapitsien kauneus pääsisi siten ehkä vielä paremmin oikeuksiinsa. Toki jonossa on paljon muutakin; esimerkiksi juuri huomasin, että Heidi on julkaissut taas uuden huivimallin, Kottaraisen.


Huivi on tehty 3,5mm:n Addin bambuisella pyöröpuikolla.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ruususukissa suveen

Olen ostanut molemmat Roosa nauha sukkaohjekuvastot heti niitten ilmestyttyä, mutta mitään en ole saanut niistä aikaseksi tehdä. Nyt päätin tehdä ryhtiliikkeen ja neuloa ainakin parit sukat noista ohjeista; siitä vaan valitsemaan. Mallit ovat toinen toistaan kauniimpia, mutta ainakin minun kirjoneulekäsialallani 80 silmukan sukanvarsista tulee auttamattomasti naisten sukiksi liian suuria, joten sillä perusteella osa malleista karsiutui pois heti kättelyssä. 72 silmukkaakin on vähän siinä ja siinä, mutta päätin ottaa riskin, koska tämä molemmista kuvastoista löytyvien Ingrid-sukkien ruusukuvio on todella kaunis. (Ja löytyypä ohje muuten näköjään netistäkin.)


Työvälineiksi kirjoneuleosuuteen otin 1,75 mm:n hiilikuitupuikot ja siitä huolimatta varsista tuli hieman lörpöt. Marisin asiaa Lentävän Lapasen Tainalle, joka ehdotti varsien kastelemista ja kosteana muotoilemista. Olin skeptinen (koska yleensä olen saanut neuleet vaan venymään kastelemalla), mutta kokeilin kuitenkin. Ja sehän toimi, varsista tuli napakammat.


Näistä ei nyt ihan tullut ne kuvaston Ingrid-sukat, sillä vain ruusuköynnöksen kaavio on napattu ohjeesta. Vaaleanpunaista lisäsin parin raidan verran viemään ajatukset pois joulusta. Lyhyt varsi ja ohut (=ei-kirjoneuleinen) teräosa puhuttelevat näin kesän korvalla. Kyllä Suomessa hyvinkin voi tarvita kesällä villasukkia, mutta ainakin ne voivat olla ohuet ja kesäiset.

Langat ovat Fabelia, puikot 2mm ja 1,75mm.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hyvää oloa neulomalla

Maaliskuun alussa, tarkemmin sanottuna naistenpäivänä, osallistuin Lentävässä Lapasessa Hyvää oloa neulomalla -kurssille. Kurssia oli ohjaamassa Tiina Erkkilä-Wahtera, joka johdatteli kurssilaiset mindfullness-ajattelun ja neulomisen yhdistämisen saloihin. Puhetta oli myös väreistä ja niiden hyvää tekevästä voimasta.


Tiina kertoi kurssin aluksi ajatuksestaan, että hyvin yksinkertaisestakin kappaleesta saa aikaiseksi käyttöneuleen. Tekemisestä pääsee nauttimaan, kun vaan valitsee itseä puhuttelevat langat ja värit. Hän rohkaisi kurssilaisia aloittamaan ilman tarkkaa ohjetta tai suunnitelmaa ja keskittymään rauhoittavaan ja läsnäolevaan neulomiseen. Tekelettä voi neulomisen edetessä pysähtyä katselemaan ja kuulostelemaan, mitä siitä on tulossa. Ajatus kuulosti ensialkuun vieraalta, mutta Tiinan esitellessä omia neuleitaan alkoi ajatus puhutella ja huomasin, että tämä taitaakin olla juuri sitä, mitä juuri nyt kaipaan.


Nämä värit puhuttelivat ja tuntuivat tähän hetkeen sopivilta. Aloitin neulomaan suorakaidetta yhden Tiinan liivimallin innoittamana. Myöhemmin kotona totesin, ettei tästä sellaista liiviä tulekaan, vaan ihan toisenlainen. Olin siis ilmeisesti sisäistänyt kurssin ajatuksen. 


Pinta lähti syntymään nopeasti, koska joka kuudes kerros tehtiin pudotetuin  silmukoin. Silmukoita kierrettiin jokaisen silmukan välissä kolme kertaa puikon ympäri ja seuraavalla kerroksella pudotettiin. Sain tällä tekotavalla olkavarren kipeäksi, mistä johtuen liivi valmistui melko hitaasti. Nyt se on kuitenkin valmis ja olen tyytyväinen. Ilman ohjetta neulominen ei ehkä jää minulle pysyväksi toimintatavaksi, mutta varmasti osaan tämän jälkeenkin joskus heittäytyä vain tekemään.

Langat Austermann Steppiä ja puikot 4,5mm:n bambuiset pyöröt.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kettukakku

Meillä on tänä viikonloppuna vietetty syntymäpäiviä, molemmat tytöt ovat täyttäneet vuosia. Tilaus tehtiin kettukakkuun joten sellainen oli väsättävä. Onneksi löysin hyvän ohjeen Ordinarily Aimee -blogista. Ketun "karva" on oranssia sokeriraetta, valkoiset osuudet ovat kookoshiutaletta ja korvannipukoissa on vähän suklaaströsseliä. Silmät ja nenä on tehty irtokarkeista.


Kakkupohjat olivat tavallisia suklaakakkupohjia. Väleissä oli suklaavaahtoa ja valkosuklaavaahtoa. Pienempi tyttö kun ei oikein tykkää mistään hilloista, niin sen takia tämmöiset täytteet. Yllättävän hyvältä maistui, vaikka ehkä kuulostaa vähän yksitoikkoiselta.

Kiitokset kaikille mukana olleille, oli mukavaa! :)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pienet pöllötumput

Taas pieni "välityö", jonka tein vain tekemisen ilosta. Tuttavapiiriin ei ole syntynyt tai syntymässä (tietääkseni) vauvaa, mutta tämä vauvan pöllötumppujen ohje oli vaan niin hellyttävä, että halusin tehdä nämä. Noissa ohjeen mallikuvissa on pari muutakin söpöä kuviota, joita voisi toteuttaa sitten seuraavalla kerralla, kun tulee ihan pikkuruisen välipalatyön tarve.


Nämä tumput on ihan pienelle vauvalle, eli niissä ei ole peukaloa. Tumppuja yhdistävän narun jätin tekemättä, kun aikoinaan omien vauvojen kanssa jotenkin koin ne narut hankalina.


Lankana Nalle ja puikot olivat 3mm:n cubicsit. Kärjet silmukoin neuloen.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Maaliskuun yhteenveto

Maaliskuu oli käsitöiden saralla tuottoisa kuukausi, ainakin töiden lukumäärän perusteella. Tosin suurin osa töistä oli melko pieniä. Tein kaksi hartiahuivia, toisen virkkaamalla ja toisen neulomalla. Neuloin kaksi pipoa, kahdet sormikkaat ja yhdet sukat. Virkkasin yhden lelun ja yhden maljakon sekä ompelin parit saksikotelot. Osallistuin ilahduta bloggaajakaveria-haasteeseen ja jatkoin lankalaihistelua. Osallistuin Lentävässä lapasessa "Hyvää oloa neulomalla" -kurssille, josta en ole vielä ehtinyt sen enempää kirjoitella, mutta aion kyllä.


Maaliskuussa lankalaihis otti suuren miinusmerkkisen harppauksen. Myin nettikirppiksen kautta lankoja 800g ja omiin käsitöihin päätyi 830g. (Tähän on laskettu mukaan ohessa esiteltyjen lisäksi yksi maaliskuussa valmistunut liivi, jota en ole saanut vielä blogiin asti.) Lankoja on siis laihdutettu yhteensä 1630g ja ostettu on vain 300g, joten saldo on -1330g.


Neljännevuosikatsauksena voin todeta, että tammi-maaliskuun aikana olen vähentänyt lankavarastoja kokonaista 1900g. Kolmen kilon tavoite alkaa lähestyä - mutta takapakkia on odotettavissa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Jotain vaaleanpunaista taivaalla

Nämä sukat ovat saaneet vaikutteita kahdesta eri kirjoneulemallista: Dropsin Hot Sunset ja KnittyMelissan Lucy in the sky. Otin molemmista malleista "parhaat palat" ja tein aineksista yksinkertaiset kirjoneulenilkkasukat.


Lankana vaaleanpunainen ja ruskea Nalle ja puikkoina 3mm:n puiset cubicsit. Kantapää on tavallinen vahvistettu kantapää ja kärjet tein silmukoimalla neuloen tämän ohjeen mukaan. Tykkään tuosta tavasta hurjasti, kärjistä tuli tosi siistit.


Kesäisiä sukkia näistä ajattelin, mutta kyllä niistä yllättävän paksut tuli kuitenkin. Vaan olipas mukavaa, kun kuvatessa paistoi aurinko!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pikkuiset kultakalat

Tein pienet taaperokokoiset kultakalalapaset. Ohjeen mukaan koko sopii 1-3-vuotiaalle. En nyt muista, tunnenko edes ketään juuri täsmälleen sen ikäistä, mutta kun nää kalat vaan oli niin söpöt ja keltaistakin edellisistä sukista jäi juuri hieman.


Ohje on hyvä ja helppo, kunhan älyää, että pyrstöosuuden lisäysten ja kavennusten väliin jää aina seitsemän silmukkaa eikä kuusi, kuten kaavakuvan perusteella voisi herkästi kuvitella. Ohjeen tekijä on merkinnyt kavennukset kuvaan tavalla, josta ainakin minä käsitin silmukkamäärän aluksi väärin - enkä varmaan olisi ratkaisua kovin nopeasti keksinytkään, ellei joku ystävällinen neuloja olisi asiaa projektimuistiinpanoissaan avannut. Mutta kunhan alkuun pääsee, niin tämmöiset pikkuiset lapaset syntyy kyllä nopeasti.


Lapaset on neulottu Nalle-langasta, jota kului yhteensä 30g. (Keltaista vähän vähemmän kuin oranssia.) Pyrstön tein 3mm:n puikoilla ja kirjoneuleosuuden 2,5mm:n puikoilla. Lapasten kärki on tehty silmukoiden neulomalla. Tämä ohje oli mahtava löytö! Olen kerran tehnyt neulalla silmukoimalla jälkeenpäin tehdyn kantapään, mutta se kerta jäänee ainoaksi nyt kun opin tämän neulomalla silmukoinnin - noin miljoona kertaa helpompaa ja nopeampaa.


Kuvaustaustaksi nappasin tyttären askarteleman akvaarion. Sinnehän nuo soljahti kuin kalat veteen. :)

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Furuvik-sukat

Aurinko paistoi ihanasti kevään tuloa lupaillen, kun muutama päivä sitten ryhdyin näitä sukkia neulomaan. Ajattelin, että teen oikein keväisen aurinkoiset sukat pääsiäiseksi.

Sitten säätila muuttui. Ensin tuli lunta kokonaisen päivän. Seuraava päivä tuli räntää. Tänään ei tule kumpaakaan, mutta lumi/räntä on edelleen maassa ja ankea kylmyys ja harmaus on tullut takaisin. Ja nyt nämä keväisiksi auringonkukiksi tarkoitetut kuviot näyttävätkin lähinnä syksyn kellastamilta puilta.


Yritin huijata kuvaamalla sukat vaaleanvihreää taustaa vasten; onhan tässä nyt kuitenkin kevään värit. Ja tuonne kuvan oikean alanurkan tienoille on eksynyt yksittäinen läiskä auringonvaloa!

Mallina on Evelina Roosin Furuvik, joka on saanut inspiraationsa ihanasta ruotsalaisesta vintage-posliinista. Harmi, että taitavat olla vaikeasti saatavilla nykyisin, nuo kupit on nimittäin tosi suloiset!

Lankana Novitan Nalle, paitsi ruskea on Teeteen Sallaa. Puikkoina 3mm:n bambupuikot. Silmukoita varressa 52 ja kantapään tein ristiinvahvistettuna.

Ai niin, mun piti osallistua näillä maaliskuun Silmukan Ytimestä haasteeseen, jossa oli aiheena puu, mutta olin päivän myöhässä. Oletteko muuten jo käyneet tutustumassa uuteen Silmukan ytimestä -blogiin?