Näytetään tekstit, joissa on tunniste kooste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kooste. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2019

Käsityövuosi 2018

Hyvää ja upeaa vuotta 2019 kaikille!

Ensin pitää kuitenkin vähän vielä palata vuoteen 2018. Kiitos teille kaikille, jotka olette viime vuoden aikana vierailleet blogissani ja katselleet kuviani Instagramissa; lukeneet, kommentoineet ja tykänneet. Olette tärkeitä!

Joskus olen tehnyt käsityövuoden yhteenvetoa niin, että listaan kaikki tehdyt työt yhteen muistelupostaukseen. Viime vuoden osalta se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä iso osa valmistuneista töistä on vielä salaisia. Niinpä ajattelinkin muistella vuotta aihealueittain ja erilaisten merkittävien tapahtumien kautta.

Ylläolevan kuvakollaasin ruudut vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas:

1. Osallistuminen Sukka-Finlandia kisaan testineulojana. Neuloin kaikki edellisen kisan mallit etukäteen. Jokaisesta parista tuli erilainen ja omalla tavallaan erikoinen. Sain tehdä yhteistyötä upeiden ihmisten kanssa, niin suunnittelijoiden kuin muiden kilpailun järjestämiseen osallistuneiden. Ja kilpailun osallistujien tietysti myös. Hieno kokemus!
2. Innostuin vähän ompelemaankin. Muutama ihan kelpo ompelutyö syntyi parin neuleystävän innoittamana. Into sitten vähän lopahti, mutta eihän sitä tiedä mitä uusi vuosi taas tuo tullessaan.
3. Äidin kanssa yhteistyöprojektina virkattiin verhot mökin aittarakennukseen. Erilaiset yhteisprojektit ovat ehdottomasti yksi käsityöelämän suola!
4. Huolisyöppö, joka saattoi olla viimeinen omalle lapselle tekemäni lelu tämän nuorimmaisenkin jo kovaa vauhtia kasvaessa. Kuvasta tulee mieleen myös sen kuvauspaikka, Sibeliuksen museoksi muutettu kotitalo Ainola. Viime kesänä kiersin paljon museoita ja tänä vuonna aion kiertää vielä enemmän; joululahjaksi sain nimittäin ihka-oman museokortin.
5. Neuloin monet sukat. Yhdet hienoimmista ja tärkeimmistä olivat ystävän 40-vuotislahjaksi valmistuneet 40 värin sukat.
6. Tärkeä osa käsityövuotta 2018 oli osallistuminen kolmeen upeaan kirjaprojektiin testi- ja mallineulojan ominaisuudessa. Niistä on mahdollista puhua vasta yhdestä, nimittäin kesällä ilmestyneestä Puikkomaisterin Sukkasirkuksesta. Mahdottoman hienoa saada olla mukana näiden kirjojen synnyssä!
7. Neuloin monta mieluisaa villapaitaa ja pari kesäistä puuvillatakkia.
8. Tapasin muita bloggareita Prymin bloggaritapaamisessa. Opin uutta ja sain vinkkejä muilta, mutta ennen kaikkea se oli kivaa!
9. Neuloin vuoden aikana yhteensä kymmenen huivia. Kuvassa Janina Kallion suunnittelema Oceana, joka on yksi mieluisimmista koskaan tekemistäni huiveista.
10. Sain tädiltä vanhat vyyhdinpuut ja äidiltä joululahjaksi vielä kerijälaitteen. Kyllä nyt kelpaa! 💛
11. Omien lapsien pikkuhiljaa kasvettua leluiän ohi virkkasin vinon pinon amigurumihahmoja lapsen luokan joulumyyjäisiin. Kaikki myytiin - ja yhden osti kylläkin tuo oma lapseni, joka mielestäni oli jo liian iso tällaisille leluille. Alla vuoden aikana tekemistäni leluista vielä oma kollaasi, koska ne on vaan niin söpöjä.
12. Neuloin värikkäitä lapasia.
13. Pidin ensimmäisen kirjoneulekoulun neulekahvila Lentävässä Lapasessa - joka muutenkin on ollut tärkeä osa tätä(kin) käsityövuottani.
14. Julkaisin oman ohjeen pipoon ja lapasiin.
15. Tein itse joululahjoja. Niistä osa on vielä esittelemättä blogissa, kuten kuvan kaulahuivi ja pipo. Esittelen ne kyllä pian tarkemmin.😉
16. Vietin hyviä hetkiä neuleystävien kanssa, syntyi uusia ystävyyksiä ja vanhat syveni. Kuvassa neuleystävä Nina, jolle tehtiin naisporukalla yhdessä peitto lämmittämään tulevissa koitoksissa sairastunutta rakasta ystävää. Tämän nostan oikeastaan kaikkein tärkeimmäksi neulejutuksi tältä vuodelta. 💜


Yläkuvassa vielä koottuna kaikki vuoden aikana virkatut lelut.

Alakuvassa kaikki edellisen Sukka-Finlandian sukat. Tänä vuonna osallistun järjestelyihin testi- ja mallineulojana vain yhden sukkaparin osalta, koska muita projekteja on niin paljon kesken juuri nyt. Halusin kuitenkin osallistua edes jotenkin, koska nää yhteisneulomisjutut vaan on niin kivoja. Ilmoittautuminen tämän vuoden Sukka-Finlandiaan on parhaillaan auki ja kisa alkaa vajaan viikon kuluttua, joten jos olet harkinnut osallistua, niin vielä ehtii!

Entäpä sitten lupaukset tai suunnitelmat tälle vuodelle? Yritän entistä enemmän tehdä vain sellaisia projekteja joista itse tykkään ja innostun. Paljon kirjoneuleita, iloisia värejä, yhteisiä projekteja.

Kivaa ja innostavaa käsityövuotta toivotan myös teille jokaiselle! 💗

perjantai 1. tammikuuta 2016

Muisteluita, lupauksia ja toivotuksia

Vietin eilisen illan kotona kuumeisena muitten paukutellessa ulkona ilotulitusraketteja ja juhlistaessa uutta vuotta. Sen verran jaksoin jossain vaiheessa olla koneella, että lueskelin muiden blogien vuosikoosteita. Monta vuoden varrella ihasteltua juttua palautui muistiin uudelleen ja sellaisiakin ihanuuksia löytyi, joita en ollut ennen huomannutkaan. Yritän itsekin nyt vähän vetää vuotta yhteen poimimalla tähän muutamia suosikkitöitäni vuoden varrelta.

Alkuvuodesta osallistuin Lentävän Lapasen järjestämälle Top Down -kurssille, jossa nimensä mukaisesti neulottiin villatakki ylhäältä alas. Neuloin Paulien ja ihastuin top down -tekniikkaan niin, että tuskin koskaan tulen muulla tavalla villatakkia tai -paitaa enää neulomaankaan. Tänä vuonna olen tehnyt itselleni yhteensä kolme villatakkia ja yhden villapaidan.


Tästä tyttärelle virkatusta jämälankahuivista tuli hieno ja tyttären tyylin mukainen. Oli hauskaa yhdistellä erilaisia lankoja ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa ja katsoa mitä tulee.


Tour De Sock pitää mainita vielä kerran; se on jäänyt mieleen yhtenä vuoden kohokohdista. Tänä talvena kovimpaan käyttöön on muuten päätyneet luumunpunaiset kuplasukat sekä alarivin kirjoneulesukat, vaikka kummatkaan ei tainneet olla ihan suosikkejani tekovaiheessa.


Tytär pääsi opiskelemaan taiteita ja muutti opiskelupaikan perässä kauemmas kotoa. Tein hänelle uuden kodin tuparilahjaksi ja taideopintojen tsempitykseksi Frida-nuken. Tämä ei ehkä ollut vuoden hyödyllisin työ, mutta sen tekemiseen sisältyi paljon tunnetta ja hyviä ajatuksia.


Vuoden aikana olen tehnyt monta ihanaa neulottua huivia, jos oikein laskin niin 13 kappaletta. Vaikea niistä on valita suosikkia, mutta yksi upeimmista on Stephen Westin suunnittelema Exploration Station. Eniten käyttöön on tänä talvena päässyt Heidi Alanderin suunnittelema Nurmilintu.


Sukkia olen tehnyt tänä vuonna noin 20 paria. Näistä on helppo valita suosikkipari: Tiina Kaarelan Puikkomaisterin sukkakirjan ohjeella tehdyt Loistavat niityt. <3


Lapasia olen tehnyt vuoden aikana 7 paria. Hienoimmat on varmaankin nämä työkaverille tehdyt talvipyöräilylapaset.


Pienemmälle tyttärelle tein tosi kivasti onnistuneen Loki-villatakin ja sen seuraksi jämälangoista Cuba Street pipon. Tyttö on käyttänyt molempia paljon, setti on todella lämmin ja suloinen.


Ja vielä viimeisenä suosikkina äidille joululahjaksi valmistunut As the Leaves Begin to Fall -pipo - se on vaan niin kaunis. Pipoja olen tehnyt tänä vuonna 9 kappaletta.


Sitten vielä niitä uudenvuodenlupauksia.
1. Minulla on jo pitkään ollut jonossa monta Casapinkan huivia enkä yhtäkään ole vielä saanut tehtyä. Jospa tänä vuonna tekisin edes yhden. Vaikkapa Loopin, Black to the Fuchsian tai Mrs. Blandingsin.
2. Sama juttu Martina Behmin huivien kanssa. Jospa saisi tänä vuonna tehtyä Bricklesin, Leftien, Lintillan tai Hitchhikerin.
3. Ja kolmantena ihanien huivien suunnittelijana laitan tähän vielä Melanie Bergin, jolla upeita huivimalleja on niin monta, että vaikeinta on valita mistä aloittaisi! Esimerkiksi Moonraker, Ropedance, Talamu, Perhaps, Perhaps tai The Joker and the Thief.
4. Haluaisin opetella onteloneulosta. Jos ei muuta niin patalappu edes pitäisi saada tällä tekniikalla aikaiseksi!

Edellisten lisäksi lupaan tänä vuonna pitää hauskaa käsitöiden parissa ja neuloa ja virkata sellaisia juttuja, mistä tulee hyvä mieli. Ja samaa toivon kaikille teille lukijoille; MAHTAVAN HYVÄÄ VUOTTA 2016!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Syyskuun kooste

Syyskuu kului joutuisaan lämpimänä ja aurinkoisena. Sain valmiiksi värikkäät reisipituiset kirjoneulesukat Puikkomaisterin sukkakirjan innoittamana sekä kaksi tyyliltään hyvin erilaista huivia. Exploration Stationin on suunnitellut amerikkalainen Stephen West ja Interluden suomalainen Janina Kallio.


Osallistuin Blogini tarina -haasteeseen ja olin mukana kahdessa yhteisneulonnassa, Lentävän Lapasen syyshuivi-KALissa ja Janina Kallion Surprise KALissa. Ilmoittauduin mukaan sukkasatoon, mutta yhtään sukkaparia en ole saanut aikaiseksi (yllä esiteltyjä sukkia ei lasketa,koska ne on aloitettu jo elokuun puolella). Syyskuun neuleaiheisista tapahtumista on mainittava myös osallistuminen Tour De Sock -sukkanäyttelyn päätyttyä järjestettyyn hemmottelu- ja neulontailtaan Lentävässä Lapasessa. Oli ihanaa!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Elokuuta muistellen

Ja mikäs on elokuuta muistellessa, koko kesän upein ja aurinkoisin kuukausi. Silti jaksoin villalankojen parissa häärätä normaaliin tapaan. Elokuussa valmistui kolme huivia; Meadow Grass, Nurmilintu ja Peipponen, Heidi Alanderin malleja kaikki. Huiveiluun innosti Lentävän Lapasen järjestämä Syyshuivi-yhteisneulonta.
Lisäksi valmistuivat ihanat Niina Laitisen suunnittelemat Elsi-sukat ja blogissa esittelin myös pari siksak-kuvioista tiskirättiä, jotka tosin valmistuivat jo joskus aiemmin kesällä.


Elokuun alussa olin mukana ihanan Tour De Sock -porukan kanssa järkkäämässä sukkanäyttelyä Lentävään Lapaseen. Hienosti onnistuneissa avajaisissa oli mukava ja rento tunnelma ja tuli tavattua paljon kiinnostavia uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Pääsin elokuussa myös mukaan juhlistamaan Tiina Kaarelan Puikkomaisterin Sukkakirjan julkaisua.

torstai 6. elokuuta 2015

Kesä- ja heinäkuun kooste

Mitä tuli tehtyä tänä kesänä? No sukkia! Kesä- ja heinäkuu kului sukkaisissa tunnelmissa Tour De Sockiin osallistuessa. Kuusi paria hienoja sukkamalleja tehtynä huippunopeudella - ei tosin huippunopeudella muihin kilpailijoihin nähden, mutta omia aikarajoja hätistellen. Lopullinen sijoittumiseni kisassa oli sija 80, johon olen tosi tyytyväinen. Kuten on jo aiemminkin tullut mainittua, niin kisan parasta antia oli tutustuminen uusiin mukaviin ihmisiin sekä uuden oppiminen. Myös sukkanäyttelyn puuhaaminen oli hauskaa!


Sainhan minä kesän aikana vähän muutakin tehtyä. Kesäkassivaihtoon virkkasin kassin kukkaneliöistä sekä pienen vesimelonin siivua jäljittelevän rahakukkaron. Äidille tein lahjaksi henkäyksenohuen pitsihihattimen ja tyttärelle Frida-nuken lahjaksi uuteen kotiin. Ja ehdinpä vielä yhdet sukat tehdä Tour-sukkien lisäksikin.



torstai 11. kesäkuuta 2015

Toukokuun tähtihetket

Tour De Sockin seuraavan ohjeen julkaisua odotellessa oli aikaa vähän muistella toukokuun blogi- ja käsityötapahtumia. Valmistuneita töitä oli: yksi hartiahuivi, yksi pipo, kahdet sukat, villapaita, kengät sekä yksi minityö eli pieni pussukka kokoontaitettaville saksille.

Toukokuussa järjestin arpajaiset blogin kaksivuotispäivän kunniaksi. Satunnaislukugeneraattori arpoi 71 osallistujan joukosta voittajaksi Maikin Kontin Maikin. Lisäksi sain tilaisuuden arpoa osallistujien kesken toisen yllätyspalkinnon Nappi ja nuppi -verkkokaupan lahjoittamana ja sen voitti Anne Turunen.

Osallistuin jätskiaiheisella pipolla hauskaan Lentävän Lapasen ja Kolmen Kaverin Jäätelötehtaan järjestämään pipokilpailuun ja piponi voitti raadilta tyylikkään ja taidokkaan pipon tittelin. Voittona oli tietysti lankaa ja jäätelöä. :) Myöhemmin sain kuulla piponi voittaneen myös äänestyksen yleisön suosikista, mikä oli tietysti ihan erityisen huippua! (Palkintona lahjakortti lankakauppaan, jonka sain heti tehokkaasti kulutettua...) Nöyrät kiitokset kaikille pipoani äänestäneille!
Ohjettakin voittopipoon on jo ehditty pyydellä ja olen saattanut jotain sellaista vähän mennä lupaamaankin...

Kuun alkupuolella osallistuin Lentävän Lapasen järjestämälle Virkatut kesäkengät kurssille, jolla oli huippuhauskaa. Kurssin lopputuloksena syntyi mukavat kesäiset espadrillos-tyyppiset kengät.


Toukokuussa sain Omin pikku kätösin -blogin Heidiltä ihanan ilahdutuspaketin Tipulassa-blogista alkaneen Ilahduta bloggaajakaveria -haasteen tiimoilta. Ilmottauduin mukaan Heidin Hullutuksia -blogin Kesäkassivaihtoon. (Johon liittyen sain jo tällä viikolla kesäkassi-lähetyksen huippunopealta pariltani!) Oma kassini on vielä tekovaiheessa, mutta valmistuu varmasti heinäkuun alkuun mennessä, jolloin on kassin viimeinen lähetyspäivä. Silmukan ytimestä -blogin lempivärihaasteeseen osallistuin lempiväri-Linialla.

Sitten vielä kiusallinen osuus, nimittäin lankalaihis... Olen tässä kuussa ostanut lankaa ihan riittävästi (mutta en mitään, mikä ei olisi ehdottoman ihanaa) ja noiden muutamien lankapalkintojen myötä saldo on noussut sen verran plussalle, etten kehtaa edes laskea... Joten tein sellaisen nolon päätöksen, että jättäydyn pois koko haasteesta. En nyt jaksa ottaa tämmöisestä asiasta elämään ylimääräistä stressiä, vaan suhtaudun tähän jatkossa sitten vaikka keräilyharrastuksena. ;)

No niin, ja nyt sitten seuraavan TDS-etapin pariin!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Huhtikuun kertaus

Huhtikuussa tuli taas saatua valmiiksi yhtä ja toista; viidet sukat, kahdet lapaset, yksi huivi, Hyvää oloa neulomalla -kurssilla aloitettu liivi sekä sekalainen lajitelma leikkikarkkeja Silmukan ytimestä -haasteen innoittamana. (Tai itseasiassa liivi taisikin valmistua jo maaliskuussa mutta tuli kuvatuksi ja blogatuksi vasta huhtikuussa.) Lankaa kului huhtikuussa 504 grammaa.


Ostin lankaa vähemmän kuin kulutin, eli 350 grammaa, mutta lankalaihis ei silti edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sain nimittäin Novitalta 1500g lankaa palkkioksi yhteistyöstä. Niinpä huhtikuun saldoksi jää +1346 grammaa ja kun se vähennetään aiemmin laihdutetusta 1900 grammasta, niin tämän vuoden lupaavasti alkanut lankalaihdutussaldo kutistuu -554 grammaan.

Siitä yhteistyöstä kerron lisää sitten myöhemmin ja langasta myös... ajattelin tehdä siitä villatakin, mutta lupaavasti lähestyvä kesä saa siirtämään suunnitelmaa aikaan tulevaan.


Nyt toivottelen tervetulleeksi toukokuun ja sen myötä kevään. Tiedossa on toukokuulle ainakin yksi hauska kurssi ja muutakin käsityö-kivaa. Eikä sovi unohtaa myöskään blogin kaksivuotis-synttäreitä, joiden kunniaksi pitää tietysti keksiä jotain kivaa kiitokseksi teille ihanille lukijoille!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Maaliskuun yhteenveto

Maaliskuu oli käsitöiden saralla tuottoisa kuukausi, ainakin töiden lukumäärän perusteella. Tosin suurin osa töistä oli melko pieniä. Tein kaksi hartiahuivia, toisen virkkaamalla ja toisen neulomalla. Neuloin kaksi pipoa, kahdet sormikkaat ja yhdet sukat. Virkkasin yhden lelun ja yhden maljakon sekä ompelin parit saksikotelot. Osallistuin ilahduta bloggaajakaveria-haasteeseen ja jatkoin lankalaihistelua. Osallistuin Lentävässä lapasessa "Hyvää oloa neulomalla" -kurssille, josta en ole vielä ehtinyt sen enempää kirjoitella, mutta aion kyllä.


Maaliskuussa lankalaihis otti suuren miinusmerkkisen harppauksen. Myin nettikirppiksen kautta lankoja 800g ja omiin käsitöihin päätyi 830g. (Tähän on laskettu mukaan ohessa esiteltyjen lisäksi yksi maaliskuussa valmistunut liivi, jota en ole saanut vielä blogiin asti.) Lankoja on siis laihdutettu yhteensä 1630g ja ostettu on vain 300g, joten saldo on -1330g.


Neljännevuosikatsauksena voin todeta, että tammi-maaliskuun aikana olen vähentänyt lankavarastoja kokonaista 1900g. Kolmen kilon tavoite alkaa lähestyä - mutta takapakkia on odotettavissa.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tammi- ja helmikuun raportti

Tammikuussa jäi kuukausikatsaus kokonaan tekemättä, joten tässä nyt yhdistetty tammi- ja helmikuun kooste. Ja koska tammikuussa oli esillä vielä vähän joulutöitäkin, niin pääsevät nyt nekin tähän.

Tammikuussa sain valmiiksi kolme käsityötä. Yksi niistä oli tosi isotöinen; jo viime vuoden juhannuksen tienoilla aloitettu alpakkavillatakki valmistui vihdoinkin. Sen lisäksi tein pipon ja lapaset.


Lisäksi jatkoin tammikuussa joulukuisten töiden raportointia, koska en niitä kaikkia ennättänyt joulukuussa esitellä. Joulukuussa valmistui aiemmin esiteltyjen lisäksi kahdet lapaset, kämmekkäät, sukat, villapanta sekä muutama lasinalunen.


Muita blogin kannalta merkittäviä tapahtumia tammikuussa oli ainakin se, että ilmottauduin mukaan lankalaihikseen. Tammikuun osalta langankulutus oli 475g. Ostot ja arpajaisvoitto toivat yhteensä 500g lisää lankaa, joten tammikuun saldona oli +25g. Ei kovin lupaava aloitus, mutta siitä on hyvä ponnistaa ylöspäin - vai pitäisikö sanoa alaspäin?

Helmikuussa sain valmiiksi huivin, pipon, sukat ja villatakin. Aika huiman paljon nopeammin valmistui tämä toinen villatakkini kuin ensimmäinen; ensimmäisessä kesti sen yli puoli vuotta ja tämä toinen valmistui tasan kuukaudessa! Lisäksi tein huovasta päällisen rullamittaan käsin ompelemalla.


Helmikuussa osallistuin Top-Down kurssille Lentävässä Lapasessa ja tulin haastetuksi mukaan Ilahduta bloggaajakaveria -haasteeseen. Haasteeseen on jo tartuttukin, mutta siitä lisää myöhemmin. ;)

Lankalaihis eteni helmikuussa huomattavasti paremmin kuin tammikuussa. Myin nettikirppiksellä lankaa 650g ja kulutin 495g, yhteensä vähensin siis 1145g. Ostin lankaa 450g, joten helmikuun saldo on -595g.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Joulukuun muistelot

Olen vähän myöhässä tämän joulukuun koosteeni kanssa, yleensähän olen tehnyt kuukausikoosteen heti kuun vaihduttua. Joulun ja uudenvuoden juhlinta vei ajatuksia muualle ja sen jälkeen tietysti töihin paluu loman jälkeen otti voimille. Ja ollaan me tehty kotona vähän remonttiakin. Täytyy myös sanoa, että joulukuinen blogijoulukalenteriurakka oli rankempi kuin olin kuvitellut. Olinhan tietysti suurimman osan töistä tehnyt jo etukäteen, mutta kuitenkin päivittäinen bloggaustahti tuntui melkoisen tiiviiltä minun makuuni.


Näissä parissa ensimmäisessä kuvassa siis esiteltynä kaikki 24 joulukalenteri-työtä. Tarkempia tietoja löytyy joulukuulta kunkin kalenteripostauksen kohdalta.
Näitä ideoita oli kiva keksiä ja pieniä, nopeasti valmistuvia töitä hauska tehdä. Ja moni näistä töistä päätyi oikeastikin joululahjaksi.


Joulukuussa tuli tehtyä myös mm. tonttulakki, sukat ja kolmet lasten lapaset. Loput joulukuussa valmistuneet käsityöt olen ehtinyt postata vasta tammikuun puolella, joten jääkööt ne tammikuun koosteeseen.


Muita joulukuun mainittavia asioita lienee epäonnistuminen peräti kahdessa haasteessa: JYH 2014 päättyi osaltani siten, että kaksi työtä kahdestakymmenestä jäi kesken. Norjalaisneuletakin rutistin loppuun tammikuun alettua, mutta viimeinen keskeneräinen työ taitaa mennä purkuun, koska sitä on aloitettu vain hieman ja inspiraatio on kaikonnut tiehensä - ja langoillekin olen jo keksinyt uudet suunnitelmat. Ja toisena haasteena Silmukan ytimestä haaste, joka jäi joulukuussa ensimmäistä kertaa osaltani toteuttamatta.

Ei nämä epäonnistumiset kuitenkaan liikaa jääneet harmittamaan, oli vaan turhan paljon muuta ajateltavaa tällä kertaa ja onneksi osaan suhtautua näihin haasteisiin leikkimielellä, niinkuin ne on tarkoitettukin. Nyt siispä kohti uutta vuotta ja uusia haasteita - ilmottauduin nimittäin mukaan lankalaihikseen ja asetin tavoitteeksi vähentää kolme kiloa lankaa tämän vuoden aikana. Tavoite oli aivan hatusta temmattu enkä tiedä, onko se lainkaan realistinen. Mutta jospa tässä alottaisi taas jonkin ison palapeittoprojektin ja yrittäisi aina uusiin töihin entistä tarkemmin silmäillä jo olemassa olevaa lankavarastoa - niin ja tietysti yrittäisi kiertää lankakaupat kaukaa - niin ehkäpä tuo on savutettavissa.

torstai 4. joulukuuta 2014

Marraskuun kooste

Kaikessa joulukalenterihössötyksessä meinasin ihan unohtaa koota marraskuun tekeleet yhteen. Mutta muistinpa kuitenkin.

Marraskuussa sain valmiiksi liivitunikan, kahdet sukat, yhdet tossut, yhdet kämmekkäät ja pari lumihiutaletta. Paljon jouluun ja joulukalenteriin liittyvää valmistelua tuli niinikään puuhattua, mutta niistä paljastan lisää ajan mittaan. :)


maanantai 3. marraskuuta 2014

Lokakuussa tehtyä

Lokakuussa neuloin kolmet sukat, yhden pipon, yhden kaulahuivin sekä kahdet kädenlämmittimet. Sukkasatoon sain tehtyä yhteensä neljä sukkaparia, mikä tuntui aika vähältä, mutta ei nyt vaan enempää irronnut tällä kertaa. JYH edistyi kahden valmistuneen työn verran; jäljellä on siis enää kolme keskeneräistä työtä, jotka pitäisi saada jouluun mennessä valmiiksi. Niiden suhteen vaivaa kyllä inspiraatiopula ja kaikki kolme viimeiseksi jättämääni työtä ovat jokseenkin isotöisiä, mutta jatketaan nyt kuitenkin yritystä, onhan jouluun vielä lähes kaksi kuukautta aikaa.


Silmukan ytimestä haasteeseen osallistuin halloween-värisillä raitalapasilla.

Novitan, fazerin ja Pirkka-lehden järjestämään karkkineulekilpailuun lähetin lakritsisukat. Kilpailutöiden palautusaika muuten päättyy tänään, joten toivottavasti kaikki halukkaat ovat jo ehtineet työnsä lähettää. Monia upeita karkkikäsitöitä on eri blogeissa pitkin syksyä väläytelty ja Tampereen kädentaidot-messuilla 14-16.11 kilpa sitten ratkeaa.

Novitan kanssa yhteistyössä järjestetty sukkalanka-arvonta päättyi ja arvontageneraattori valitsi voittajaksi sikurinan. Onnea!

Joulun lähestymisen olen ajatellut tänä vuonna huomioida jotenkin blogissa, siitä lisää myöhemmin. :)

torstai 2. lokakuuta 2014

Vielä katsaus syyskuuhun

Ihanan aurinkoinen ja lämmin syyskuu takana päin, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Ja melko mukavana tämä lokakuukin näyttäisi alkavan.

Tavalliseen tapaan luon silmäyksen vielä edelliseen blogikuukauteen. Syyskuussa neuloin neljät sukat, yhdet kämmekkäät sekä kassin. Osallistuin Silmukan ytimestä haasteeseen Ruska-sukilla. Jatkoin hidasta puurtamista JYH-töiden parissa; sain syyskuun aikana kaksi JYH-työtä valmiiksi ja jäljellä on siis enää viisi keskeneräistä työtä. Sukkasatoonkin lähdin mukaan ja siihen valmistui syyskuussa kaksi sukkaparia.

Innostuin karkkineulekilpailusta, joka järjestetään Novitan, Fazerin ja Pirkka-lehden yhteistyönä. Karkkikassiin inspiroi Fazerin lakupussi ja kämmekkäisiin Amerikan pastillit. Kilpailun tiimoilta on syntymässä vielä lisää karkkiaiheista puikoilla juuri nyt. :)

Järjestin edelleen käynnissä olevan sukkalanka-arvonnan yhteistyössä Novitan kanssa kiitokseksi kasvavalle lukijajoukolle. Arvonnan aikana lukijoita on tullut vielä huimasti lisää ja arvontaan osallistujia odottamaton määrä. Lämmin tervetulotoivotus kaikille uusille lukijoille ja arpaonnea kaikille osallistujille!


Lisäksi tässä kuussa valmistui yhtä sun toista pientä, jota en voi esitellä blogissa vielä, kun joulun läheisyys alkaa jo painaa päälle. Sen verran moni tuttukin jo blogia seurailee, että en uskalla kaikkia lahjaksi tarkoitettuja juttuja täällä enää noin vaan näyttääkään. ;)

tiistai 2. syyskuuta 2014

Elokuussa ahkeroitua

Elokuussa olen saanut paljon aikaiseksi. Käsityöinnokkuutta on paljonkin edistänyt osallistuminen JYH:iin eli Jouluyön hullutukseen. Ravelryssa tapahtuva tempaus toimii siten, että juhannuksesta elokuun loppuun aloitetaan 20 käsityötä, joiden on jouluyöhön mennessä oltava valmiina. Nyt on aloitusaika loppunut ja sain tavoitteen mukaisesti määräaikaan mennessä 20 työtä aloitettua, 13 työtä on jo valmiinakin.

Elokuussa valmistui yhteensä 10 käsityötä. Tein Taika-Tuhkimo-lelun, kaksi pyyhettä, kahdet sukat, sormikkaat, kynsikkäät, rahakukkaron, kalenterin kannet sekä kolme pientä lammas-ornamenttia (lasken nämä nyt kuitenkin yhdeksi työksi).


Ja JYH:issä yksinään ei suinkaan ollut meikäläiselle tarpeeksi haastetta, sillä osallistuin elokuussa myös KnitCrochenatorin värihaasteeseen, Neuloosi vs. Purkoosi -blogin Hyvä kiertämään -haasteeseen sekä Villaa ja lankaa -blogin Villaiseen haasteeseen. Haasteellinen kuukausi siis!


Elokuussa suosi myös arpaonni. Riinun käsin -blogissa oli arpajaiset neljän vuoden kunniaksi ja voitin 20€:n lahjakortin Sashopiin. Jos harrastaisin enemmän ompelua, niin menisin ihan sekaisin tuosta kaupasta, sillä nuo Sari Ahokaisen suunnittelemat kankaat on todella ihania! Mutta koska en ole kovin innokas ompelija, niin käytin arpajaisvoittoni valmiisiin tuotteisiin. Tilasin tytölle ponitunikan ja pipon. Kuva on otettu silloin, kun vielä tarkeni lyhythihaisessa eikä pipoa voinut vielä ajatellakaan. Kiitos Riinu ja Sashop! :)


Syyskuu on aluillaan ja niin myös Sukkasato, jota keräilen tänä syksynä Perunalaariin. Ensin pitää muutama JYH-työ vielä viimeistellä, ennen kuin pääsen tosissaan mukaan sadonkorjuuseen.

Ja sitten vielä: olen todella iloinen ja otettu siitä, että blogille on ilmoittautunut niin monta uutta lukijaa. Kiitos teille kaikille mukanaolosta, niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille! Sadan lukijan rajapyykki ei ole enää kaukana ja sen kunniaksi täytyy sitten kyllä jo pistää pystyyn arvonta!

Oikein mukavaa syksyn alkua jokaiselle! :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Heinäkuussa hääräiltyä

Heinäkuu on nyt sitten takanapäin. Helteitä on ollut ja helteitä on luvattu edelleen, siitä huolimatta on täällä oltu tiukasti villalangan päässä kiinni. :)

Heinäkuussa valmistui pipo, sukat, hartiahuivi, puuvillainen pikkutytön takki sekä pitkän aikajänteen projekti, villainen peitto. Sain blogille omat käyntikortit.


JYH on edennyt heinäkuussa kohdaltani ihan mukavaan tahtiin. Kyseessä on siis Ravelryssa järjestettävä tempaus, jonka ideana on aloittaa juhannusyöstä elokuun loppuun 20 käsityötä joko virkkaamalla tai neulomalla ja saada ne kaikki sitten valmiiksi jouluyöhön mennessä (JYH=Jouluyön hullutus). Olen saanut aloitettua heinäkuun aikana 11 käsityötä ja neljä niistä on jo valmiinakin, sillä kaikki tässä kuussa valmistuneet työt peittoa lukuun ottamatta on aloitettu juhannuksen jälkeen. Näiden lisäksi puikoilla on villatakki, parit sukat, sormikkaat ja pieni pyyhe. Virkkuukoukulla on valmistumassa tunika sekä lelu. Tulette näistä varmasti kuulemaan vielä. Ja yhdeksän aloitusta pitäisi sitten vielä tehtailla elokuun aikana. :)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kesäkuun kooste

Kesäkuussa sain valmiiksi Butterfly Dream -hartiahuivin, käpysukat, kaksi kirjanmerkkiä, sipulipussin sekä kirjovirkatun olkalaukun. Olkalaukku oli aikaavievä tekele ohuen langan ja uuden tekniikan vuoksi ja myös sukkiin liittyi monta uutta opeteltavaa tekniikkaa. Valmistuneiden töiden lisäksi jatkoin kesäkuussa ahkerasti jo aiemminkin mainitun isoäidinneliöpeiton virkkausta ja sain projektin siihen pisteeseen, että kaikki isoäidinneliöt tulivat valmiiksi ja seuraavaksi saisi siirtyä neliöitten yhdistelyvaiheeseen. Oiskohan heinäkuu vihdoinkin jo se kuukausi, jolloin tää peitto valmistuu?


Kesäkuussa osallistuin taas vanhaan tuttuun Silmukan ytimestä haasteeseen ja ilmottauduin ensimmäistä kertaa mukaan JYH:iin eli Joulyön hullutukseen. Siinähän on ideana aloittaa 20 käsityötä juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana ja saada ne kaikki valmiiksi jouluaattoon mennessä. Töiden etenemisestä raportoidaan Ravelryn JYH-ryhmässä. (Vielä ehtii ilmottautua!) Olen tähän mennessä saanut alulle neljä työtä ja katsonut jo valmiiksi monta seuraavaa aloitettavaa ohjetta. Luulen että töiden aloittamisessa minulla ei tule olemaan ongelmaa, mutta saapa nähdä, saanko valmista määräaikaan mennessä. Hauskaa kuitenkin tällä tavalla vähän "hullutella".

torstai 5. kesäkuuta 2014

Toukokuussa tehtyä

Toukokuu oli tärkeä blogikuukausi, sillä Langan päästä kiinni täytti yhden vuoden. Sen kunniaksi innostuin muistelemaan kulunutta vuotta kolmiosaisen blogihistoriikin verran ja järjestin blogiarpajaiset. Arpajaisten ensimmäinen voittaja ei lopultakaan ilmoittautunut, joten palkinto meni seuraavalle onnekkaalle. Sieltä suunnalta tuli jo viesti, että palkinto on saapunut onnellisesti perille, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Jotain uuttakin tuli taas tehtyä, mikä on tietysti se olennaisin asia. :) Toukokuussa valmistui hartiahuivi, kahdet miesten sukat, kukkapussukka ja pipo. Loppukuusta innostuin virkkailemaan pieniä jämälankakortteja ja -avaimenperiä.


Kortteja on nyt sitten varastossa kesänaikaisia juhlia ajatellen, mikä onkin hyvä, sillä juhlia onkin muutamat jo tiedossa.


Toukokuussa osallistuin Silmukan ytimestä -haasteeseen, kuten tavallista. Aiheena oli kukka ja siitä inspiroiduin tuon vaaleanharmaan kukkapussukan tekoon. Lisäksi minut haastettiin Hyvä kiertämään -haasteeseen Neuloosi vs. purkoosi -blogin McBurgerousin toimesta ja otin haasteen vastaan, mutta sen toteuttaminen on vielä vaiheessa. (Mutta ei unohtunut!)

Kevät on ollut kiireinen, toivottavasti kesä tuo mukanaan lämpöä ja kiireettömyyttä. Sitä toivottelen myös teille kaikille! Ja uusille lukijoille toivottelen lämpimästi tervetuloa!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 3

Viimeiseen blogihistoriikin osaan ajattelin kerätä vähän statistiikkaa sekä merkityksellisiltä tuntuneita töitä.
Kaikenkaikkiaan käyntejä blogiin on kertynyt 41708 kappaletta (tänään klo 06.49). Ei minulla ole hajuakaan, että onko se paljon vai vähän vuoden aikana, mutta kyllä se ihan mukavalta luvulta kuitenkin tuntuu. Postauksia on tullut rustattua vuoden aikana 123 kappaletta.


Eniten katsotut postaukset ovat pöllöheijastimet ja Itse Ilkimys minionpipo, joita molempia on käyty katsomassa lähemmäs 900 kertaa. Itse Ilkimys ja minion ovat myös yhdet yleisimmistä hakusanoista, joilla blogiini on eksytty; pipon lisäksi on etsitty usein myös virkattua minion-lelua.

Tutoriaalit pitävät myös pintansa suosituimpien postausten listassa. Erityisesti virkattu kruunu ja räsymaton lyhentäminen ovat olleet kestosuosikkeja.


Omat suosikkityöni ovat yleensä kirjoneuleita, koska tykkään eniten tehdä niitä. Esim. norsusukat, kettusukat, kultalintukämmekkäät, maitohorsmasukat ja viimeisimpänä valmistuneet hevossukat on olleet omia lemppareita. Ja tää poncokin ja nää Novitan sukkalehden kirjoneulesukat...

Neuleen päälle kirjominen silmukoita jäljitellen on uusi, viime syksynä opeteltu tekniikka. Sillä on syntynyt ainakin Vancouver Canucks -fanisukat, ninjaturtlesukat ja Super-Mariosukat. Tämä tekniikka sopii joihinkin juttuihin paremmin kuin kirjoneule, mutta on kyllä hurjasti työläämpi.

Aika monta juttua on tullut virkattuakin. Erityisesti tykkään tästä rastavärisestä olkalaukusta - tähän laukkuun tuli myös ommeltua vuori ompelukoneen kanssa hyvässä yhteistyössä. (Muuten en olekaan tainnut kaivaa ompelukonetta esille koko vuonna.) Myös tämä virkattu tunika onnistui aika kivasti, vaikka tekisin kyllä seuraavaan versioon vähän erilaisen yläosan.


Noloin/hassuin/oudoin työni on ehdottomasti riikinkukonsulka-leikkikorvikset, mutta niistäkin oli saajalleen iloa, joten kannatti tehdä. :)

Kuten aiemmin mainitsin, niin useimmat tekemäni työt on tehty lahjaksi jollekin toiselle. Niinpä tekemisen prosessiin liittyy aina myös se ihminen, jolle olen tekemässä. Joskus se hyvä fiilis työstä voi tulla vain siitä, että sitä tekee jollekin spesiaalille tyypille!


No niin, nyt on muisteltu kulunutta vuotta kerrakseen. Onhan tosin vähän hassua kirjoittaa kolmen osan historiikki yhdestä vuodesta, mutta se kuvastaa varmaan juuri sitä, että tästä blogista on vuoden aikana muodostunut mulle tärkeä juttu: tää on kivaa ja haluan jatkaa. Te lukijat ootte tietysti yksi tärkeimmistä asioista, jotka tekee tästä niin kivaa, joten kiitos kuluneesta vuodesta teille, jotka ootte hypänneet kyytiin matkan varrella! <3

Mutta nyt on aika lopettaa muistelot ja suunnata tulevaan. Keskeneräisten kasassa on tällä hetkellä vain kaksi työtä, mutta suunnitelmien jono on loputon, varsinkin kun se jatkuvasti lisääntyy.

Synttäriarvonta jatkuu vielä tämän viikon, tervetuloa osallistumaan. :)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 2

Osa bloggaamisen viehätystä on osallistuminen erilaisiin haasteisiin ja blogien yhteisöllisiin juttuihin. Syys-lokakuussa osallistuin Sukkasatoon ja neuloin sen innoittamana kymmenet sukat. Lähes joka kuukausi olen osallistunut myös Silmukan ytimestä -haasteeseen.


Ja onhan tässä ollut myös arkikuvahaaste ja 11 kysymystä -haasteeseenkin olen osallistunut jopa kahteen otteeseen. Lisäksi olen aina välillä napannut Käsityöblogit -fb-ryhmästä viikon tai kuukauden haasteen. Muutenkin kyseinen ryhmä on ollut mukava lisämauste blogien väliseen yhteistyöhön, sieltä on tullut neuvoja ja vinkkejä mm. teknisiin pulmiin, joiden kanssa itse olen aika avuton.


Lokakuussa osallistuin myös Roosa nauha -kampanjaan aika henkilökohtaisella postauksella. Yleensä en blogissa hirveän henkilökohtaisia juttuja kirjoittele, vaan pysyttelen turvallisesti käsitöissä, mutta tuo rintasyöpäasia tuntui tosi tärkeältä. Ja käsityöblogien lukijoistahan kuitenkin suurin osa lienee naisia, joten kohderyhmä oli ainakin oikea.

Roosanauhalankojakin tuli ostettua, mutta ne ovat vielä koskemattomina vyyhteinä odottamassa. Kuten niin suuri määrä muitakin lakoja! Yksi osa tätä käsityöhulluutta tuntuukin olevan lankojen hamstraus; muita blogeja lukiessa olen saanut sen käsityksen, etten suinkaan ole tässä asiassa ainoa!


Tässä postauksessa on koosteet syys-, loka-, marras-, ja joulukuussa valmistuneista töistä. Aika paljon joululahjoja mahtuu joukkoon, mutta myös häälahja, parane pian -lahja, tuparilahja, isänpäivälahja ja syntymäpäivälahja. Ylipäänsä tosi paljon tulee tehtyä käsitöitä lahjoiksi. Pitäiskin varmaan pistää pystyyn sellainen blogihaaste, missä bloggaajan pitää tehdä jotain itselle!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pieni blogihistoriikki, osa 1

Koska blogia on nyt takana osimoilleen tasan yksi vuosi, niin muistelenpa hieman kulunutta vuotta. :) Runsas vuosi sitten työpaikaltani oli samoihin aikoihin lopettamassa kaksi pitkäaikaista työkaveria ja sattumoisin he kaksi olivat myöskin vannoutuneita kädentaitajia; juuri ne ihmiset, joiden kanssa päivittäin höpisin käsityöjuttuja. Läksiäisten aikoihin iski tunne tyhjiöstä, että mihinkäs nämä käsityöjutut nyt sitten juttelen.


Samanaikaisesti lueskelin toisten blogeja suurella ihailulla, mutta usko omaan blogiin vasta orasti. Ensinnäkin epäilytti omien tietotekniikkataitojen riittävyys, koska kuvittelin blogin pitämisen vaativan mittavaa teknistä neroutta. Toisekseen epäilytti omat käsityötaidot ja ideat, että onko ne nyt sellaisia, mitä kehtaa netissä esitellä. (Vanha kunnon suomalainen kursailun perinne!)


Kerran sitten näin kahtena yönä peräkkäin unta käsityöblogista (mitähän Freud tähän sanoisi!) ja päätin, että täytyyhän tätä juttua kokeilla. Vanhin tytär auttoi alkuun teknisessä puolessa ja sisältöä alkoi muodostua ihan itsestään, kun vaan teki käsitöitä samaan tahtiin kuin ennenkin. Tai oikeastaan niitä alkoi syntymään jopa enemmänkin; blogi on innostanut tekemään, kehittymään ja kokeilemaan uusia juttuja. Olen tehnyt myös muutamia omia ohjeita, mihin en olisi varmasti koskaan ryhtynyt ilman blogia.


Tässä historiikin ensimmäisessä osassa kuvakoosteet viime vuoden touko-, kesä-, heinä- ja elokuulta. Osa valokuvista on aika kökköjä ja otettu huonossa valossa. Ehkäpä valokuvaussilmänikin on siis pikkuisen vuoden aikana kehittynyt, kun tämän huomaan, mutta valokuvaus lienee kyllä eniten parannusta vaativa seikka edelleenkin. Kaiken kaikkiaan näistä kuvista tulee kuitenkin hyvä mieli; on ollut kiva tehdä ja ainakin omasta mielestä se myös näkyy.


Oli suuri yllätys ja ilon aihe, että blogille alkoi kertyä pikkuhiljaa myös lukijoita. Tällä hetkellä lukijoita on 77 bloggerin ja 18 bloglovin'in kautta. Se tuntuu aivan mahtavalta! On myös aina mukavaa, kun ihmiset kommentoivat ja kyselevät. Kun itse seuraan jotain blogia, jonka pitäjä myös seuraa blogiani ja käydään kommentoimassa puolin ja toisin, niin siitä tulee vähän sama fiilis, kuin olisi ne työkaverit, joiden kanssa päivittäin höpistiin käsitöistä. :)